Huomio alkuun. Tekstistä selviää, mikä kuva tämä tällainen on.
Kun kaksoset olivat vauvoja, olin täysin vakuuttunut, että opettaisin heidät kuiviksi niin pian kuin mahdollista. Kahden lapsen vaipoittaminen vei aikaa, ja kaiken lisäksi vaipat maksoivat hirveästi.
Tässä(kin) asiassa arki kuitenkin tuli hyvien ajatusten tielle. Olin ajatellut, että olisi ihanaa, jos lapset olisivat täysin kuivia kaksivuotiaina, mutta koska tytöt sairastelivat niin paljon, en kerta kaikkiaan voinut vaatia heiltä uusien asioiden opettelua sillä intensiteetillä, mitä olisin halunnut. Sama koski montaa muutakin taitoa – esimerkiksi yksin nukahtamisen taitoa ja sitä, miten toimitaan, kun lapsi herää yöllä. Näissäkin asioissa laahattiin/laahataan jäljessä, kun opetteluun täytyy etsiä sopivat saumat, eikä lapselle voi antaa kovin monta uutta kehityskohdetta samanaikaisesti.
Mä pyrin ajattelemaan lapsia ennen kaikkea ihmisinä, en niinkään lapsina. Sillä tavalla löytyy monta kertaa vastaus myös siihen, miten heidän kanssa kannattaa toimia. Esimerkiksi huutavalle lapselle ei kannata sanoa, että ”rauhoitu”, koska ainakin itseäni se provosoisi huutamaan vaan lisää. Mutta jos kysyy, mikä on hätänä. Tai sanoo, että ”näen, että sulla on nyt paha mieli”, toimii nämä usein paremmin. Samaa asiaa olen soveltanut pottaharjoituksiin. Olisiko kukaan aikuinenkaan kykenevä opettelemaan vierasta ja vaikeaa asiaa, kun on kuumeessa? Tai: Enkö itsekin tarvitse erityisen paljon hellyyttä ja armoa silloin, kun olen puolikuntoinen?
Siksipä meidän perheessä myös potalla käyntiä on ollut aktiivista vasta kaksivuotiaiden kanssa. Mä en tiedä juuri mistään pottailutrendeistä, mutta koska pienetkin vinkit on usein näissä asioissa käänteentekeviä, tässä mun havainnot:
- Aikuisten yhteinen päätös. Potalla/pytyllä käynti vaatii sen, että kaikki lapsen ympärillä olevat aikuiset päättävät aktivoitua asian suhteen. Se vaatii – varsinkin kahden taaperon kanssa – jatkuvaa puljaamista, pyyhkimistä ja myös vahinkojen siivoamista, joten opettelussa on oltava mukana kaikki ne aikuiset, jotka ovat lapsen kanssa. Meillä päiväkoti itse asiassa tuuppasi meitä vanhempia aikanaan eteenpäin – ei oltu nimittäin tajuttu kotona, kuinka hyvin tytöt jo pysyivät kuivana ja kuinka hyvin heitä “uskalsi” pitää ilman vaippaa.
- Potta osaksi arkea. Ennen kauhuistuin koteja, joissa potta oli keskellä olkkaria. Noh. Meillä on nyt kaksi pottaa keskellä olkkaria. Se, että lapset ovat saaneet rauhassa tutustua pottaan, istua siinä huvin vuoksi vaikka telkkaria katsellen, on tehnyt sen, että potalla käynti on hauskaa, eikä siitä tule paineita. Kun potat rantautui kotiin, tytöt istuivat niillä max kerran päivässä. Sitten aikaa ja ehdotuksia potalle menolle alettiin pidentää.
- Hyvä wc-istuimen pienennin. Joskus lapsista on mukavampi käydä pytyllä kuin potalla, koska lapset rakastavat apinoida aikuisia ja harva aikuinen käy potalla. Ostin yläkerran vessaan Clas Ohlsonilta integroidun wc-rinkulansupistajan, joka on ollut todellinen hitti. Wc-istuimessa on siis tavallinen istuinosa, sekä pienempi. Molemmat niistä on kiinni pöntössä, eikä supistajaa tarvitse aina laittaa erikseen paikalleen. Tämä tuo istumisvarmuutta, sekä mikä parasta – lapsi voi itse käydä pytyllä ilman aikuisen apua supistajan asentamiseen.
- Kellottaminen ja “päiväkotiaikataulut”. Kun aloitettiin tyttöjen kanssa potalla käynti aktiivisesti, eli tavoitteena päivät kuivina, laitoin kellon soimaan 40min välein ja vein tytöt pytylle aina peräjälkeen. Sen lisäksi potat tai pytyt aina ennen unia, unien jälkeen, aina ruuan jälkeen ja ennen ulos menoa. Tuo 40min aika oli ihan hatusta heitetty, mutta sillä tytöt pysyivät pääosin kuivina ja samalla he saivat onnistumisenkokemuksia. Kun potalla käynti alkoi luonnistua, kellosta luovuttiin. Kevät ja kesä on hyvää aikaa harjoitteluun, koska puskapissa/kakka on helpompi toteuttaa kuin talvella. (Kakat olen kerännyt biopussiin).
- Alkkarit. Tytöille ihanat alkkarit on ylpeyden aihe, ja aikuisille vaipaton lapsi tuo painetta siihen, että jaksaa potattaa tarpeeksi tiuhaa. Kyllä siinä kasvaa kovasti aikuisenkin moti, kun hinkuttaa perintönojatuolia puhtaaksi.
- Vaatetus muutenkin. Koska vessahätä iskee lapsiin yleensä pikavauhtia, ei siinä ole aikaa alkaa availla housun klipsuja tai riisua haalaria. Kaikki vaatteet tytöillä onkin nykyisin “nykäise kinttuihin -mallia”. Valitettavasti pari ihanaa jumpsuittia ja hinkseliulkohousut jää nyt pienelle käytölle, mutta se on pieni hinta tästä hommasta. Mun äiti ompeli tytöille (kovassakin näkyvät) softshell-pöksyt viileille ulkoilukeleille.
- Puskapissa-asento. Katso kuva! Opin tyttöjen puskapissattamisasennon meidän naapureilta, ja vitsi tämä on toimiva juttu. Ei mitään hajua, toimiiko tämä poikien kanssa, mutta meillä toimii kaikissa hädissä, ilman sotkuja. Eli lapsen polvitaipeista kiinni, lapsi aikuisen jalkoväliin istuma-asentoon ja aikuisellekin tiukka v-kyykky.
- Palkkiot ja kehuminen. Meillä tytöt ovat saaneet pienen namin (toim. huom. mulperimarjat ei JOSTAIN SYYSTÄ kelvanneet) tai tarran onnistuneesta pissa- ja kakkahommasta. Tosin tämä homma on kärsinyt todellisen inflaation, ja nyt kun homma sujuu, palkkioista on vaikea päästä eroon. Tyypit kiristää tyylillä “kolme karkkia. Siinä oli pissa ja kaksi pökälettä”. Myös suulliset kehut on hunajaa korville. Potan tuotoksia on ihasteltu ja kehuttu koko perheen voimin ja niistä on totta kai kerrottu mummoille, vaareille ja kummeille.
- Armo. Ah. Päivän sana. Monesti puhutaan, että lapset tarvitsevat ymmärrystä siinä, jos vahinkoja sattuu, ja olen siitä täysin samaa mieltä. Mutta kyllä aikuinenkin tarvitsee tässä hommassa armoa. Vaikka johdonmukaisuus onkin tärkeää, saa joskus antaa itselleen myös siimaa. Meillä mentiin talvella vaipoilla silloin, kun vaikka vanhempi oli sairas tai meno muuten sellaista, että tiesi, ettei jaksa siivota mahdollisia vahinkoja. (Opettelun alkuvaiheessa tytöillä oli poikkeuksetta päiväkodista tultua viides vaatekerta päällä. Eli vähintään kymmenen settiä vaatteita päivässä tuli pelkästään heiltä.)
- Opeta koodisana. Meillä lapsille on otettu käyttöön koodisanat “kakkahälytys” ja “pissahälytys”, jotka kiljaistessa pottaa kiikutetaan kiirenvilkkaa lapsen luo tai lapsi itse juoksee pytylle. Totta kai asian voisi ilmaista muutenkin, mutta tämä on ollut taas yksi hauska tapa tehdä vessahommista mielekästä. Nykyisin tytöt huutavat koodin aika usein myös mennessään itse asioille, tai jo istuessaan pytyllä.
- Yövaipattomuus. Meidän tytöt ei ole vielä (yleensä) yökuivia, mutta varsinkin Omppu – joka tosin heräilee muutenkin öisin jatkuvasti – ilmaisee usein yölläkin, että haluaa potalle. Vaikka lähtökohtaisesti haluaisin kieltää kaiken yökekkuloinnin ja puuhat, olen antanut pissata öisin pottaan. Mielestäni se, että tunnistaa sieltä unen keskeltäkin hädän, on tosi hieno juttu. Tämä tosin tekee sen, että aikuisen on käytännössä nukuttava (perkele taas!) lastenhuoneessa, kun alakerrasta ei kyllä ehdi apuihin. Onko jollakin vinkkiä tähän?
Sitten vielä yksi lisäkappale monikkovanhemmille vertaistueksi. Muistan, kun tytöt oli vauvoja, joku monikkoäiti jätti minulle viestin ja kertoi, mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä vaikeampiin tilanteisiin monikkovanhempi joutuu, kun yrittää toimia tasapuolisesti ja kuitenkin yhtä aikaa lasten omaa yksilöllisyyttä tukien. Hän otti esimerkiksi juurikin pottailun, jossa toinen puoli kaksosparista onnistui pottailemaan ja saamaan näin palkkiotarroja. Ja vaikka toinen kuinka yritti, pottataidot eivät olleet vielä samalla tasolla kuin sisarellaan. Vaikka jokainen lapsi – kaksonen tai ei – tulisi kohdata yksilönä, onhan samanikäiset lapset totta kai haaste varsinkin kaikissa tämmöisissä asioissa, missä palkkiota jaetaan. Tai edes kehuja.
Meillä tytöt on identtisiä, joten oletan, että he ovat juuri siksi oppineet uusia asioita / kehittyneet lähestulkoon identtisessä aikataulussa. Kun toiselle tuli eka hammas aamulla (en kyllä muista, kummalle), toiselle puhkesi hammas illalla. Kun toinen oppi kääntymään mahalleen, toinen oppi heti seuraavana päivänä. jne jne
Nyt jo kuitenkin huomaa, että heidän persoonallisuuden piirteensä vaikuttavat myös erilaisten taitojen oppimiseen. Ja välillä tuntuukin, että on aivan pöhköä palkita vaikkapa Mesiä hyvin menneestä nukutushetkestä, kun hän lähtökohtaisesti aina nukahtaa ilman juoksentelua ja huutelua. Siinä, missä Omppu tarvitsee tukea, apua ja palkintoja, on itsenäinen nukahtaminen jo Mesille normisettiä.
Tytöt ovat yhtä “taitavia” pottallakäynnillä, mutta vaikka kuinka ollaan identtisiä, kakkaa ei kyllä (ihan aina) tule yhtä aikaa. Ja silloin kun toinen saa vaan pisupalkkion ja toinen kakkapalkkion, onhan siitä piru irti joka-ikinen-kerta. Eikä sille mitään voi.
Sellainen postaus. Ehkä 11-vuotisen blogihistoriani aikana kakkaisin postaus. Sorry not sorry.
-Karoliina-
Kommentit (6)
Ihanasti kirjoitettu!
Haa, siis tuohan on maaginen lentopissa-asento! Meidän pienintä inhotti maastossa kaikki heinänpätkät yms, mitkä kutitteli paljasta ihoa. Lentopissa tehdään korkeammalta kuin kyykkypissa, niin ei heinät hyökkää 😀
Tuulisella säällä pissattajan suotavaa käyttää vähintään kumisaappaita 😀
Nyt on pakko kysyä, miten ihmeessä olette sen esikoisen kanssa aikanaan hoitaneet nuo pissat maastossa? Jos ei siis noin nostamalla?
Poikien kanssa asia on tosiaan melkoisen yksinkertainen, koska käyvät pissalla seisten pienestä pitäen. Toki siinäkin nyt sattuu ja tapahtuu, mutta noin periaatteessa homma hoituu melko siististi.
En muista koskaan omien, sen enempää kuin päiväkodin ”vieraiden”, lasten kanssa joutuneeni tilanteeseen, jossa kakkaa olisi tehty ulkona. Ehkä hurjan hyvää tuuria?
Yökastelun mekanismi on erilainen kuin päivällä kuivaksi oppimisen. Se kun ei perustu oppimiseen laisinkaan, vaan kehon käynnistyneeseen hormonitoimintaan. Kannattaa tutustua!
En muista, että esikoista olisi tarvinnut koskaan ulkona pissattaa. Oppi tämän asian tosi aikaisin kuin itsestään, ts pystyi odottamaan aina sisätiloihin ja vessaan.
Nyt on vaikea kommentoida tuota kakka-asiaa mitenkään. Varmaan joo hyvää tuuria, jos ihmisen vatsa toimii vain sisätiloissa.
Kiitos vinkistä.
Myynnissä on kai vielä kuivaksi-opettelemisvaippoja jotka ovat älyttömän kalliita. Laitoimme itse alushousut vaippojen alle jolloin tunne oli ikävä kun alushousut kastuivat. Idea siis sama kun noissa vaipoissa että on ikävän märkä tunne kun pissa tulee vaippaan. Kun oli kuitenkin vaippa niin vaatteet eivät kastuneet. Tämä kikka auttoi meidän lapsia omaksumaan potalla käymisen.
Onpa hyvä – kiva kun vinkkasit tänne! Meille ei ole enää tarvetta, mutta tosi moni lukee kommentit ja varmasti tästä saa apuja yksi jos toinenkin ❤️