Yksi ihmisenä olon parhaita juttuja on se, että vaikka kuinka luulee olevansa jonkin ajatuksen tai asian kanssa “valmis”, elämä tuo eteen uusia seikkoja, joiden suhteen omia ajatuksiaan on arvioitava uudelleen.
Kun mä tein vuonna 2016 päätöksen, ettei esikoinen näkyisi enää omalla naamallaan mun julkisissa kanavissa, ajattelin, että asia olisi sillä selvä. Mä olin sitä ennenkin rajannut (sen aikaisen tietoni ja viisauteni rajoissa) monet esikoiseen liittyvät tiedot ja aiheet blogin ulkopuolelle, mutta naaman piilottaminen tuntui ihan viimeiselle niitille. Nyt jos mietin jälkikäteen, olisin todellakin voinut alusta asti rajata kasvoja ja asioita vieläkin tarkemmin, mutta en tehnyt niin. En varmasti siksi, että olin vielä itsekin kypsymättömämpi äitinä kuin nyt. Enkä siksikään, että vaikuttajakenttä oli silloin täysin eri kuin nyt. Nyt puhutaan siis ajasta, jolloin ei puhuttu tekijänoikeuksista, kaupallisten yhteistöiden merkintätavoista, digitaalisesta jalanjäljestä tai muusta nykyisin jo täysin tutusta asiasta.
Kun vuoden 2016 jälkeen mun blogini lukijamäärät vain kasvoivat, Instagram tuli mukaan yhä vahvemmin ja perheeseen syntyi kaksi lasta lisää, aloin ymmärtää, että esikoisen kasvojen piilotus oli vain kaiken alku. Lasten yksityisyyden rajaaminen – osin tietoinen, osin intuitiivisesti tehty – on noussut mulle vuosien saatossa tosi tärkeäksi teemaksi. Mä olen heidän äiti, ja mun yksi merkittävimmistä tehtävistä on suojella mun tyttöjä.
Itse asiassa lasten rajaaminen monella tapaa mun tekstien ja kuvien ulkopuolelle on monisyinen juttu:
- En halua jakaa useimpia asioita heistä, koska some ei ole heidän työnsä, eikä heidän valintansa. Haluan, että he voivat liikkua elinympäristössään anonyymeinä ja haluan, että heidät otetaan vastaan uuteen päikkyyn, kouluun, harrastusryhmään tai kaveripiiriin ilman ennakko-oletuksia, joita ihmisille on voinut tulla mun kirjoitusteni perusteella.
- Kun olen lasten kanssa, haluan olla lasten kanssa. Harva perheilta on sellainen, että mulla olisi halua ottaa somea esille. Some on kuitenkin mun työ, ja vaikka ymmärrän hyvin, että henkilöbrändeissä halutaan nimen omaa nähdä perusarkea, tulee itsellekin usein – ei aina – puhelimesta niin kyllästyttävä vempain päivän aikana muutenkin, etten halua kaivella sitä lasten kanssa esille.
- Lasten kanssa harvoin ehtii somettaa. Kuvia ehdin vielä useinkin ottaa, mutta suurin osa niistä jää mun galleriaan julkaisematta, koska someen laitto vie niin paljon aikaa, ettei sitä enää ehdi tehdä lasten pyöriessä jaloissa. Jos jotain julkaisen, usein julkaisen kuvat jälkikäteen…useimmiten unohdan tämänkin.
- Kun on tehnyt päätöksen, että lasten kasvot ei näy, sulkee se ulkopuolelle käytännössä kaikki videot, joissa liikkuvia osia on enemmän kuin yksi. IG:ssä voi teoriassa laittaa liikkuvan “tarran” lasten kasvojen päälle. Käytännössä tuo toiminto ei toimi koskaan kunnolla ja naamat vilkkaa joka käänteessä, joten 9/10 kerroista videot jää julkaisematta.
Voi ajatella niin, että mitä se Pentikäinen siellä selittää. Että kyllähän lasten nimet oli kasteilmoituksessa ja huoneet ja talvikengät esitelty somessa, että miten muka yksityisyyttä tässä suojellaan. Varmasti voisin tehdä tämän vielä PALJON tiukemmin. Onhan monia ihmisiä, jotka eivät jaa lapsistaan mitään. Edes omassa whatappissa tai anna naamoja julkaistavaksi koulukuviin.
Mä ajattelen asiasta näin:
On eri asia, jos jollakin netistä pian poistuvalla IG-videolla tai harrastusryhmän sivuilla näkyy lapsi muiden lasten joukossa, tai vaikka lehdessä lukee lapsen nimi, koska mikään valtionsalaisuuksiahan nämä eivät ole. Mutta se, että länttäisiin nettiin kymmeniätuhansia kertoja lapseni nimeä jättäisin taatusti aivan massiivisen digijäljen, joka nousi vielä heidän ollessa aikuisiakin jokaisessa Google-haussa esille. Tästä syystä heistä ei käytetä netissä oikeita nimiä.
Joku huoneen tai asun esittely on musta (tällä hetkellä, jatkossa voin tästäkin muuttaa mieleni) ok, koska se ei kerro meidän lapsista persoonina juuri mitään. Se, millaisessa kodissa asutaan ja mistä kaupasta talvitakki ostetaan on vielä aikalailla aikuisten käsissä, joten jos se jostain kertoo, se kertoo lähinnä aikuisista.
Totta kai haluan ja voin jakaa asioita meidän arjesta, koska koen, että juuri arki antaa vertaistukea, ja vertaistuki ja äitimyytin ravistelu on syy, miksi mä vaikuttamista niin paljon rakastan. Ja juuri niitä arkisia juttuja mä muiltakin vaikuttajilta haluan seurata. Mä pyrin pitämään aiheet kuitenkin tietoisesti minun aiheinani, eli haluan pohtia asioita vanhemman näkökulmasta, kun pohdin JULKISESTI. Koska jos lähtisin julkisesti suorittamaan sitä analyysiä, mitä tehdään miehen kanssa meidän lapsista varmaan joka ilta YKSITYISESTI, paljastaisi se mun mielestä lapsista taas liikaa. Tämä on tosi ristiriitaista, koska rakastan seurata tilejä ja podcasteja, joissa ihmiset kertoo lastensa käytöksestä, kehityksestä, uhmasta tai vaikkapa (esi)murkusta, mutta musta ei ole tuollaisia asioita jakamaan edes yleisellä tasolla, koska väkisinkin niissä tulisi liipattua jotain sellaista, joka kuuluu vain meidän perheelle ja mun lapsille.
Voisi ajatella, että on vainoharhaista, että en halua kertoa edes monia arkisiakaan asioita lapsista, mutta mä koen, että se liittyy isompaan kuvaan. Yksittäinen asia ei ole nimittäin lopulta vain yksittäinen asia, jos somea päivittää kymmenen vuotta joka ikinen päivä. En halua opettaa ketään, mutta tämän ehkä toivoisin, että ihmiset edes tiedostaisivat somea tehdessä; Ihmiset nimittäin tekevät (niin minäkin teen!!) pienten palasten perusteella johtopäätöksiä ja luovat kokonaiskuvaa. Enkä mä halua antaa sellaisia palasia mun lapsista käyttöön. Siksi en kerro kun rippeitä harrastuksista – en kaikkia lajeja, en treeniaikoja, enkä sitä, millä tasolla kisaillaan. En jaa todistusnumeroita, en kerro millaista seksuaalikasvatusta ja sympaattisia keskusteluja meillä käydään. En kerro henkilökohtaisista terveysasioista (oksennustauti ei ole tällainen), en paljasta pelkoja tai vahvuuksia. En sitä, miten meillä uusperheenä on järjestetty tietyt asiat. Kaikki ne olisi aivan ihanaa vertaistukea someen ja osin tosi harmitontakin infoa, jota kuka tahansa koulukaverin vanhempi tai samoilla nurkilla asuva ihminen saa tietoonsa tuosta vaan, mutta somessa asiat on eri tavalla.
Kun F oli pieni, kerroin paljon hänen leikeistään ja esittelin kirjoja, mitä luetaan. Toki varmasti jatkossa jotain sen suuntaista vielä teen, mutta pakko sanoa, että paljon harkitummin kuin ennen. Olen nimittäin ikäväkseni törmännut vuosien saatossa niin kummallisiin keskusteluketjuihin (en itsestäni, koska niitä vältän viimeiseen asti, mutta en odota, etteikö niitä samoja olisi minustakin), joissa vaikuttajien lapsia ruoditaan päästä varpaisiin. Voidaan ihmetellä “mitä ihmelasta se väkisin kasvattaa kun 2-vuotias tekee 5-vuotiaiden pelejä”, tai kuinka vaikuttaja “leuhkii sillä, että lapsi osaa englantia/kirjaimet/lukea/ajaa pyörällä” yms. Toisaalta lapset joutuvat jatkuvasti somessa kritiikin kohteeksi senkin vuoksi, mitä eivät osaa – “eikö ne VIELÄKÄÄN osaa pottailla/pyöräillä/sanoa r:ää/nukkua ilman unikaveria/kulkea yksin kouluun” tms. Jopa lasten ulkonäköä, kasvonpiirteitä, painoa ja pituutta ruoditaan! Suurin osa seuraa somessa hyvällä, mutta kaikki ei, ja olisi typerää ajatella, etteikö lapsiin kohdistuisi nettikeskustelujen some-paska. Olen lukenut niin kauheita asioita ja ruodintaa somessa näkyvistä lapsista, AIKUISTEN KIRJOITTAMANA, erilaisilta keskustelupalstoilta, että se saa voimaan pahoin.
Mä ajattelen niin, että tämä asia on yksi niistä miljoonista asioista, joissa nykyvanhempi joutuu tekemään päätöksen. Ja joissa meidän tapa ei ole ainoa oikea – tiukemmat tai väljemmät rajat muissa perheissä voi olla juurikin ne oikeat rajat.
Mä ajattelen asiasta näin ja niin ajattelee myös A. Me vanhempina ollaan päätetty, että meidän tyttöjen rajat somessa on nämä, mitkä ne on. Mä haluan jakaa vertaistukea vanhemmuuteen (ja moneen muuhunkin), mutta en halua tehdä sitä sellaisten esimerkkien avulla, jotka paljastaa mun lasten yksityisestä lapsuudesta liikaa. Haluan, että kun he menee kouluun, harrastuksiin ja tapaa ihmisiä, kellään ei ole ennakko-oletusta heistä persoonina. He saavat itse rakentaa polkunsa ja näyttää, millaisia ovat.
Ymmärrän, että perhevaikuttajana olen ristitulessa, jossa toisaalta relevantti sisältö vaatii tietyn määrän lapsiasiaa, mutta toisaalta äitinä haluan pitää rajat jatkuvasti läsnä. Jos minun pitää valita näistä toinen puoli, valitsen äitiyden. Ajattelen niin, että jos minä ja minun jutut ei riitä blogiin ja Instaan, sitten ne ei riitä.
Lukekaa Viena Kankaan haastattelu Hesarista. Siinä Viena sanoo: ”Lapsi ei pysty päättämään. Lapsi ei saa valita, jos hänestä kuvataan materiaalia. Ei voida koskaan tietää, miten se häneen elämäänsä oikein myöhemmin vaikuttaa.”
-Karoliina-
P.S. Vastaus otsikkoon. Voi olla tai voi olla olematta. Some on some.
Kommentit (9)
Itse työskentelen psyykkisesti oireilevien lasten kanssa ja valitettavasti työni kautta on avautunut ihan uudenlainen maailma siitä, mihin kaikkeen todella väärään netissä olevia lasten kuvia voidaan käyttää. Itselleni oli myös täysin selvää, kun lapseni syntyi muutama vuosi sitten, etten tule hänestä kasvokuvia/tunnistettavia kuvia julkaisemaan. On todellakin aivan eri asia, jos lapsen kuva näkyy julkisesti vaikkapa harrastuksen myötä, saati että itse postaisin hänestä kasvokuvia. Mielestäni rajauksesi on todella hyvä, kerrot tarpeeksi, mutta et liikaa.
Medialukutaito on kyllä sellainen mistä paljon puhutaan, mutta jotenkin välillä tuntuu, että ihmiset unohtaa ihan täysin, että some ei ole koko elämä.
Meillä päätettiin aikanaan, että meidän lapsista ei tule someen mitään, joskus on ehkä odotusajan kuvan itsestäni julkaissut, mutta muuten lapsista ei mitään, ei edes sellaisia kuvia joissa ei kasvoja näy, päivitykset ei liity koskaan lapsiin tai heidän tekemisiin.
Todettiin, että koska voidaan valita, valintamme on tämä, välillä jotkut kummeksuu, että eikö tosiaan mitään missään ja miksi ei, että eikö lapset ole tärkeitä, kun niistä ei mitään jaeta?
Minusta taas lasten someen jakamisella ja tärkeydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Ja taas se, miten muut asian kokee ja näkee on jokaisen vanhemman oma asia, enkä paheksu ketään heidän päätöksistään, jokainen voi tehdä kuten itse haluaa.
Joskus kyllä kummeksun kun julkaistaan jotain kylpyvideoita tai pottakuvia, koska eihän aikuisetkaan julkaise itsestään alastonvideoita.
Hyvä postaus aiheesta, toivottavasti tavoittaa monia ja herättää keskustelua!
Itse en varsinaisesti ole somessa, paitsi että kommentoin harvakseltaan, n. 3-4 krt / v. Sinullekin tämä on ehkä toinen kerta kun jotakin sanon, vaikka olen seurannut tiliäsi jo aika pitkään. Varsinaista samaistumista en hae tai saa, sillä elämäntilanteemme ovat kovin erilaiset. Olen 70-luvun alkupuolella syntynyt ja lapseni ovat 14- ja 15 -vuotiaita POIKIA. 🙂 En muista, miten ikinä päädyin seuraamaan blogiasi/tiliäsi, mutta ”yhteinen” tiemme on jatkunut pitkään. Pidän tyylistäsi (muoti, sisustaminen), mutta myös tavastasi elää naisena ja olla äiti. Ilmeisesti se on myös sukupolvikysymys, sillä en ole koskaan ajatellut että se mitä somessa jaat olisi koko totuus tai elämä. Tai ennen kaikkea se, että et kerro koko ajan lapsistai ei tarkoita sitä, että lapset eivät olisi elämäsi keskiössä. Kyllä he ovat, mitä suuremmassa määrin ja sen on aina pystynyt lukemaan vähintäänkin rivien välistä. Medialukutaitoa – sitä nykyään vaaditaan ja siitä paljon myös puhutaan. 😉 Enpä tarkalleen tiedä, mitä tällä kommentillani halusin sanoa… Ehkä ennen kaikkea halusin tuoda esille sen, että olen yleensäkin huomannut postauksien tulkinnoissa eroja, jotka usein selittyvät sukupolvien välisinä. Ja toivottavasti et tunne pakkoa somettaa lapsistasi, jotta ”perhe”blogisi seuraajat kokisivat seuraavansa perheblogia. Tykkään siitä, että aiheesi ovat monipuolisia sillä sitähän (perhe)elämäkin on. Kaikkea hyvää sinulle!
Nyt on someaika, kaikki on somessa, niin ihmiset kuin asiatkin, aina ei ole näin ollut. Minulla itsellä on 22 vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika, siis aikuiset jo ja heidän aikanaan on some vahvasti tullut. Heillä on kaikki mahdolliset kanavat, mutta silti he eivät julkaise itsestään jatkuvalla syötöllään kuvia, eli mielestäni varsin terveellä pohjalla ollaan. Minulla itsellään face ja insta, varsin vähäistä eikö? Koska somea ei ole ollut silloin kun lapseni syntyivät tai kun olivat pieniä, ei luonnollisesti ole lapsistani somessa kuvia julkaistu. Muistaakseni olen heidän rippijuhlistaan yhden juhlakuvan julkaissut ja sitten yo kuvat ja jonkun inttikuvan sekä yhden tai kaksi vauvakuvaa lapsuudesta. Mutta kaikista julkaisuista olen pyytänyt lapsiltani aina LUVAN! Poika on varsin tarkka tästä asiasta ja on sanonut minulle ihan suoraan, että ONNEKSI ei ole ollut somea silloin kun he olivat pieniä, hän ei haluaisi, että olisin julkaissut hänen kuviaan kaiken kansan pällisteltäväksi. Pistää miettimään, eikö? Välillä kyllä ihmetyttää, että ihan surutta julkaistaan lapsista jatkuvaan kuvia sellaiseen maailmaan, mistä he eivät tiedä mitään. Mitä he ajattelevat isompina näistä kuvista? Olen itse tosi hyvilläni, että somea ei ollut, näin ollen lapseni saivat ja saavat ihan itse päättää, mitä kuvia sinne laitetaan vai laitetaanko mitään.
Ihan hyvä, ettei lapset ole somessa. Meilläkin on miehen kanssa lapsenlapsia ja ne on somessa jo vastasyntyneenä, joten se kauhistuttaa.
Tämän kaltaista rajausta toivoisi monen ihan tavisvanhemmankin tekevän. Monesti tuttujen naamakirja/IG-päivityksiä lukiessa tulee mieleen, että tahtoikohan tää lapsi olla nimellään ja naamaallaan olla esittelemässä koulutodistustaan, lääkärikäyntejään/harrastussaavutuksia/ihan perus oksennustautejaan. Ja tahtooko vielä aikuisenakin, että isän/äidin tilillä on julkaistu runsaasti varsin yksityiskohtaista tietoa lapsen elämästä? Foliohattu-täti pohtii, voiko esim sairausvakuutuskorvaus jäädä saamatta, kun on todistusaineistoa lapsena sattuneista haavereista jne.
Ymmärrän tämänkin pointin. Toisaalta yksityisillä tileillä harvemmin on paljon seuraajia. Ei ainakaan sellaisia, joita ei ole itse sinne valittu. Mutta totta kai sekin on jonkinsorttinen riski.
Eiköhän se ole tullut kaikille jo viimeistään tällä viikolla selväksi, ettei mikään julkaisu ole netissä leviämätön. Vaikka olisi kuinka yksityinen tili ja rajatulle porukalle jaettu tieto, kaikki voi karata käsistä, kuin pääministerin bilevideot.
Totta tuokin, että tavisten sometilien seuraajia on vähemmän (ja itse valittuja), mutta tarvitseeko lasten oikeasti olla vanhempiensa tileillä esillä omalla nimellä ja naamallaan ainakaan kovin laajasti? Itse ajattelisin, että heilläkin on (ja erityisesti heillä) oikeus yksityisyyden suojaan.