kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.09.2022

Siskoviikonloppu pitkän tauon jälkeen

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mulla ja mun siskoilla on ollut tapana viettää siskoviikonloppuja useamman kerran vuodessa. Silloin ollaan kokoonnuttu jonkun meistä luokse rentoutumaan kolmisin. Yleensä ollaan syöty hyvin, höpisty ja nuorempana (hah) myös käyty ostoksilla ja biletetty. 

Nyt meillä oli vierähtänyt kuitenkin jo liki vuosi edellisestä kolmistaan olosta. Viime syksynä me käytiin kolmisin Ikaalisissa, mutta siitä, että olisi kokoonnuttu jonkun kotiin, on varmasti vuosia. Koronat ja lasten syntymät ja muut on selvästi harventanut meidän tapaamisia. 

Mä se taisin olla, joka ehdotti siskoyökyläilyä reilu viikko sitten, ja jotenkin ihmeen kaupalla sellainen saatiin järkättyä tälle viikonlopulle. Yleensähän seuraava yhteinen vapaa aika löytyy tyyliin kuukausien päästä, joten tällaiseen megatilaisuuten piti tarttua heti. Mä olin Aurooran kanssa jo teatterissa perjantaina, mutta varsinainen siskoviikonloppu alkoi lauantaina, kun suuntasimme mun Hipu-siskon luo yökylään. Ennen vanhaa siskoviikonlopuissa yksi idea on ollut matkustaa kotikaupungista pois (ollaan asuttu JKL-Helsinki-Tampere -akselilla), mutta nyt matkaaminen Hipun luo oli vieläkin helpompaa, kun asutaan kaikki Tampereella. Itse asiassa lähekkäin asuminen on varmaan tehnyt sen, ettei tarvetta yhteisille viikonlopuille ole ollut kuten ennen, koska näemme toki arjessa paljon enemmän kuin silloin, kun asuimme eri paikkakunnilla. 

Eilinen ja tämä aamu latasi akkuja parhaalla mahdollisella tavalla. Siskojen kanssa kun ei tarvitse lainkaan pingottaa, sai fyysisesti ja henkisesti rentoutua täysillä. Saunottiin, makoiltiin sohvalla, katsottiin leffoja ja syötiin. Nukuttiin hyvät ja katkeamattonat yöunet.

Näillä jaksaa aloittaa uuden viikon. Olenkin aamuyöstä perjantaille yksin lasten kanssa, kun mies lähtee työreissun, joten akkujen lataus ei olisi voinut tulla parempaan saumaan!

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X