kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.09.2022

Kansanomaiset asiat, joista pidän (ilman ironiaa)

Teksti
Karoliina Pentikäinen
40 kommenttia

Ihanista ihanin Aamukahvilla-Henriikka teki aamulla tosi hyvät IG-storyt siitä, kuinka välillä dialogi esimerkiksi netissä  menee siihen,  että toiset ihmiset ilmaisevat ylemmyydentuntoaan toista ihmisryhmää kohtaan. Tämän ”alemman” ryhmän mestoilla – vaikkapa söpössä kahvilassa – käydään ikään kuin larppaamassa kansanomaista meininkiä, jonka jälkeen voi sitten palata omaan kuplaansa. Sinne vähän ylemmäs.

Postaus kolahti tosi kovaa, koska itse näin ikuisena maalaisena (vaikka kaupungissa asunkin), moni mulle rakas ja tärkeä asia ei ole mitenkään erityisen trendikästä. Tai siis on, jos sen laittaa saatesanoilla ”Mikko Alatalossa on kyllä vanhaa kunnon OG-meininkiä ja noi ironiset lasit kruunaa koko jutun”, mutta jos aidosti tykkää vaikkapa nyt Alatalosta, on asia aivan eri.

Some tietysti on oiva alusta luomaan kuilua ihmisten välille, kun moni normaalin kommunikoinnin sävy ja tapa puuttuu, ja monista asioista tulee kovin mustavalkoisia. Olen myös huomannut, että joskus, kun  joku vaikuttaja tykkää jostain hyvin kansanomaisesta jutusta tai pukee esimerkiksi ylleen jonkun ei-niin-trendikkään-firman kolttuja, täytyy asia ikään kuin selittää ironian kautta. (Tämä on tietysti defenssiä, jonka ymmärrän tätä työtä tehneenä enemmän kuin hyvin!) Monesti vaikuttaja ilmaisee näissä tapauksissa itse jo heti storyn alussa tietävänsä, että kyseessä on jotenkin ”nolo” juttu, jottei kukaan muu pääse lyömään vyön alle ensin. Tyyliin:  ”hei, yleensähän Tokmanni ei ole mikään trendipaikka, mutta mä haluan normalisoida markettimuotia jargon jarjon jargon…”. Tällä vaikuttaja tietysti haluaa pelastaa oman nahkansa, ettei kukaan kuvittelisi, että hän TOSISSAAN puketuisi Tokmanniin, mutta samalla hän tulee arvottaneeksi kauppoja ja samalla myös ihmisiä eri kasteihin.

Nyt kun miettii koko tätä keissiä ja kaiken maailman ironisia viiksiä, tulee tosi typerä olo. Että pitääkö aikuisten ihmisten ihan oikeasti häpeillä sitä, että tykkää tavisjutuista?

Mä listasin tähän mun suosikkeja sieltä ei-niin-trendikkäästä kuplasta, eikä tässä ole mitään ironiaa.

  • Eppu Normaali, Miljoonasade ja oikeastaan kaikki ikivihreät suomirockbändit. Olen elänyt esim. Eppujen tahdissa KOKO elämäni pikkulapsiajoista lähtien, ja mulle nuo sanoitukset tosiaankin kuvaavat tuntojani paremmin kuin yksikään Flown esiintyjä. (En dissaa Flowta, mieletön festari ja osallistun salettiin vielä monta kertaa, mutta ei samalla tavalla kosketa mun hankasalmelaista sielua kuin Tahroja paperilla.)
  • Voikkuleipä, jonka päällä on vaan oikeaa voita ja perusmarkettijuustoa, kuten Polaria tai Oltermannia. Jos jotain haluaa hifistellä, niin pari siivua kurkkua. 
  • Reality-TV-sarjat. Varsinkin, jos niissä aiheena on rakkaus. En keksi parempaa viihdettä. Harvoin fiktiokäsis yltää samalle tasolle viihdyttävyydessä. 
  • Perussuodatinkahvi. Jos en saa espressoa (jonka juon sen tehoaspektin vuoksi – vähemmän juomaa, enemmän kofeiinia), haluan peruskaffen. 
  • Pakettimatkat, all inclusive ja ristelyt. Mä en keksi tähän elämäntilanteeseen parempaa lomaa kuin joku edellä mainittu. Pidän helpoista ja valmiiksi pureskelluista matkakohteista, ja tähän elämäntilanteeseen joku reppureissu tai seikkailumatka olisi kauhistus.
  • Amarillon Chicken Pocket. Kenen mielestä se ei ole muka hyvää? Ylipäätään Amarillo! Vitsi miten pitkän matkan se on kulkenut suomalaisten elämässä.
  • Tuulipuku. Aivan ässä, inhoan palella. Ei haittaisi yhtään, vaikka olisi Pentsun kanssa samanlaiset. 
  • Mariskoolit. Söpöjä ja niihin on mielettömän ihana laittaa karkkeja. En omista yhtään, mutta lainaan äidiltä melkein aina, jos meillä on synttärikemut.
  • Jääkiekko ja pesäpallo. Nyt kun sitä on tullut katseltua viime vuodet enemmän kuin aikaisemmin, vitsi on hyviä lajeja. Tarpeeksi nopeita, jaksaa seurata. Toisin kuin kuningaslaji, jonka aikana meinaa nukahtaa, eikä pelin loppumisaikaa edes tiedä, kun kelloa ei pysäytetä keskeytysten ajaksi. Niinku mitä että? Padelista en viiti edes puhua. 
  • Axe. Syytän teiniaikojeni ihastuksia, mutta kyllä sellainen perus-Axe tuoksuu edelleen oikein hyvälle, jos sellainen löyhähdys sattuu tulemaan kauppakeskuksen käytävällä tai kuntosalin ovella vastaan.
  • Plussakortit, S-etukortit ja muut kantiskortit. Mitä järkeä maksaa jostain tuotteesta enemmän, jos siitä saa yhtä korttia vilauttamalla alennusta?

 

Kerro, mistä ihan tavallisesta ja kansanomaisesta sinä pidät?

-Karoliina-

 

Kommentit (40)

Sauvakävely varsinkin mökillä, kun ei ole kuntosalia näköpiirissä. Ulkoilupuku päälle ja sauvat heilumaan, mahtavaa liikuntaa. Voileipäkakku myös suuri suosikki. Äitini inhosi niitä ja meillä ei lapsena koskaan ollut voileipäkakkua juhlissa. Minulle se oli kylässä ihmetyksen aihe ja vieläkin se tuntuu juhlavalta. Valkosipuliperunat, sellaiset kermaiset 80-luvun retroversiot ja mieluusti vasikasta tehdyn wiener-leikkeen kanssa. Perinteinen katkarapuleipä, miten hienoa oli päästä syömään lapsena sellainen Stockalle tai Fasulle. Vieläkin se maistuu mahtavalta, kalpene avocado-toast. Sienestys, se löytämisen ilo, kun onnistuu jallittamaan juonikkaat sienet koriinsa. Kummeli-huumori, olen Tampereelta, mutta asunut yli 20 vuotta Helsingissä. Täältä kotoisin olevat kaverit eivät tajua, mutta me miehen kanssa nauretaan katketaksemme.

Lehtipihvi.

Rakastin tää postausta ja samasta syystä rakastan Aikuiset sarjaa; aiheena cooliuden tavoittelu, joka tuntuu olevan monen päätyö.
”Käydään ikään kuin larppaamassa kansanomaista meininkiä” – ai että, love it!!!

Ai että. Amarillo. Niin hyvä! Mä olen 40-v. lapsiperheen äiti ja koska en tykkää ja jaksa shoppailla, niin vaatekaappi koostuu kirpparilta ostetuista, siskolta saaduista sekä Prisma/Citymarket/Tokmanni/Lidl akselilta hankituista perusvaatteista. En häpeile asiaa ja monesti sanonkin että mun tyyli on markettimuoti. Niistä saa edullisesti laadukkaita perusvaatteita. Toki ihailen arvokkaampia vaatekappaleita, mutta en koe niitä tarvitsevani. Ja kyllä siellä marketeissakin mietin jokaisen vaatteen kohdalla, että tarvitsenko oikeasti. Se ehkä onkin se pääpointti, että ei väliä ostaako edullista vai kalliimpaa, kunhan ostaa vain tarpeeseen ja todelliseen käyttöön.
Ihanaa syksyä teille!

Samoin sulle <3

Mua vaan naurattaa kun nämä on niin normaaleja asioita😂
Mitä enemmän tulee uutta ja trendikästä ja ihmeellistä ja pitäisi olla sitä ja tätä, sitä enemmän haluan vaan muuttaa maalle ja ottaa kissan ja nauttia suodatinaamukahvista tuulipuvussa kuunnellen linnunlaulua.

Ymmärrän 😀

Risteilyt ja illallisbuffa niissä, muutenkin buffat ja all inclusivet.

Ostoskeskukset ja ketjuliikkeet – en niin jaksa etsiä pienistä myymälöistä sitä mitä tarviin, kätevä kun on kaikki vierekkäin saman katon alla.

Romanttiset komediat ja teinileffat – aidosti ja oikeasti tykkään. Vaikka aina pitää selittää muille naureskellen.

Ihana postaus!

Oi buffa!!

Markettivaatteet ❤️ Niin näppärää! Eritoten perusvaatteissa (alupaidat, sukat, pikkarit, mustat pitkähihaiset) Tässä kohti aina mietin, että olisi mukava olla ihminen, joka kiinnittää tässäkin huomiota vähän suurempiin arvoihin kuin siihen, että se nyt sattui olemaan sopivasti käsillä järkihintaan mutta niin ne lidlin ja prisman hyllyt aina vie 😄
Tarjousten perässä juoksu. Tai ei nyt juoksemalla juoksu vaan ennemminkin valitsen kaupan jonkun tietyn tarjouksen mukaan. Ja kyllä siitä kassalla saa hyvän mielen kun hinta tipahtaa parilla eurolla 😊 Peruskotitöissä ”onnistuminen”. Se, kun koneellinen pyykkiä menee tasan yhdelle kuivaustelineelle. Tai on summamutikassa ottanut paidoille just oikean määrän henkareita. Jaksaa nähdä vaivaa ja viikata lakata kunnolla kaappiin. Kun muistaa pyyhkiä myös lattialistat. Keksii jonkun näppärän tavan säilyttää jotain jossakin 🤗

Voi vitsi – allekirjoitan niin tuon kotitöissä onnistumisen!

En nyt kommentoi muutta ku tota sun jalkapallo juttua josta oon niin samaa mieltä. Ärsyttää ku ei tiiä koska se loppuu 🙃

Musta aivan absurdia!

Olut tavalliinen vaalea ja haalea A.le coq.. en ymmärrä hifistellä. Aperolin koitin kerran ja oli ihan hirveää. Otin kyllä kuvan🙈

Hah 😀 Ihana!

Amarillo!! Mariskoolit!! Klassikko Axe!! Ihana postaus 🥰

Jeij, kiitos <2

Tää oli ihan paras 😀 Miks esittää jotain muuta, kaikki me käydään prismassa, lidlissä ja tigerissa. Kuunnellaan Tähkää ja jopa Klamydiaa, katotaan lätkää ja Amarillossa ei voi syödä muuta kuin chicken pocket 🙂 Kiitos!

”Jopa Klamydiaa”, best!

Kävin pikkumatkalla ja sieltä olisi voinut ostaa vaikka millaisen suihkusaippuan. Mutta itselleni tuli ajatus, että ei, haluan ostaa sellaisen sitten kotini läheisestä ruokakaupasta. Jotenkin se on viehättävän simppeli juttu.

<3

Meillä syödään aamupalaksi lähes aina ihan tavallista kaurapuuroa voisilmällä ja ihan perus suodatinkahvia ihan tavallisella kahvinkeittimellä keitettynä tai teetä tavallisella yksinkertaisilla vedenkeittimellä. En ole ikinä ymmärtänyt miksi pitäisi maksaa näistä kodinkoneista ”trendi extraa” varsinkasn vedenkeittimestä. Kahvin keittimen ymmärrän jos joku rakastaa kahvia. Erikoiskahvit ostan mielelläni kahvilasta. Toisinaan näin satokauden aikaan varsinkin aamupuurot saattavat näyttää somessa nähdyiltä annoksilta kun pakkanen on marjoja pullollaan.

Me tykätään käydä marjastamassa ja sienestämässä ja kalastamassa, tää on asia mikä on periytynyt omalta mummoltani mulle ja nyt meiltä meidän lapsille. Mun mielestä monet perustaidot on katoava kansanperinne ja se on surullista.

Me voidaan matkustaa kaupunki lomalle tai rantalomalle. Omatoimi seikkailu matkalle tai valmiille pakettimatkalle yleensä sen mukaan mitä sillä hetkellä kaipaa lomalta. Tai loma voi olla ihanaa vasn kotonakin.

Oikeastaan meidän arjessa on ihan tosi paljon ihan tavallisia juttuja ja ”somessa” hyväksyttäjä juttuja marketti vaatteet voi hyvin mätsätä vaikka marimekkoon. Jos se itseltä hyvältä tuntuu. Jep, kyllä tulee ostettua toisinaan kauppareissun yhteydessä vaatteita. Oikeastaan mulle on ihan sama mitä joku ajattelee oonko mä nyt ”some” hyväksyttävä vai en kunhan itse tykkää ja on tyytyväinen omaan elämään ja kunhan en loukkaa muita. Ehkä meidän on hyvä miettiä ennemmän tykkääkö jostain sen takia, että se on yleisesti hyväksyttävä asia vai tykkäänkö siitä oikeasti. Toki se voi olla kumpaakin, en ymmärrä miksi näitä pitää erotella. Ja toinen asia mitä mietin on miksi me oletamme, että meidän pitää selitellä tai puolustella valintojamme. Ehkä itse osin ruokimme sitä, että toiset alkavat kyseenalaistamaan ja kommentoimaan jos emme itse usko valintoihimme ja seiso niiden takana? Tai voihan se olla niin, että ajattelee et hei tää on ehkä vähän nolo mut hei mä tykkään.

Mun mielestä tämä aihe on vähän hassu mutta ehkä aiheellinen ja voisimme miettiä arvostelemmeko me toisia sen mukaan miten toinen pukeutuu/ elää.
Ja tämän kaltaisten mielikuvien myötä voi vaikka missata tutustumasta johonkin huippu tyyppiin tai kivaan harrastukseen kun antaa ulkoisille hapitukselle liikaa painoarvoa ja mielikuvaa minkälainen joku tyyppi tai juttu on. Mä ainakin itse monesti inspiroidun ihmisistä jolla on tosi selkee oma tyyli tai tyypeistä jolla on tosi mielenkiintoisia harrastuksia, tosi yllättäviäkin siis jos sen ensimmäisen mielikuvan perusteella ajattelee jostakin jotakin. Me ollaan kaikki monimuotoisia.

Niin hyviä ajatuksia <3 Kiitos!

Näin ulkosuomalaisena: RUISLEIPÄ voilla, saunan kiukaalla paistettu makkara, Halpa-Hallit, Tallinnan päiväristeilyt… lauantai-sauna ja jos tulis vielä esim. Kettu taikka Derrick siihen päälle tv:stä 😀

Voi että, aistin sun kirjoituksessa sellaisen ihanan Suomi-nostalgian <3

Toinen ulkosuomalainen tässä moi :)! Sama lista! Ja ei saa unohtaa ihan sitä perusjätskiä paketista mihin voi sotkea kaakaojauhetta ja sekoittaa kulhossa pehmikseksi!

Ooo, tulee ihan lapsuus mieleen!

👍

Meidän perhe tykkää all inclusive-matkoista,koska se on vaan niin helppoa lapsen kanssa. Voi syödä ja juoda koska huvittaa eikä tarvitse kantaa lompsaa mukana. Samanlaiset tuulipuvut on olleet miehen kanssa. S-kortin bonuksien takia käydään S-ryhmän kaupoissa ja huoltoasemilla. Ruoassa tykkään perusruuista. En söisi ikinä sushia ym. Äitini tekevät jauhelihapihvit ja ruskeakastike saa veden herahtamaan yhä kielelle ja mustikkapiirakka kermaviiliin tehtynä nam!

Maista sushia 😀 Se on yhtä hyvää kuin jauhelihapihvit, jotka on myös yksi mun lempparikotiruoka!

Ihan tavallinen kotiruoka – se on tietysti jokaiselle varmaan oma juttunsa, mitä se tavallinen kotiruoka on, mutta meille se on esimerkiksi ruskea jauhelihakastike ja kuoriperunat, makaroonilaatikko (myös kananjauhelihalla), kalakeitto, keitetty riisi ja kanakastike (kanafileetä suikaleina ruokakermalla), nuudelia ja wokvihanneksia sekä kasvissosekeitto. Salaatit kylkeen on aika perus vihreä salaatti tai vaikka porkkanaraaste. Usein mukana raejuustoa ja näkkäriä. Tykkään!

Suomipop ja suomirok – oi kyllä vaan kolisee! Maija Vilkkumaa, Zen cafe, Eppu Normaali, Leevi ja Leavings, Vesala – ja paljon kaikkia ihania artisteja sekä bändejä. Sanoitukset tärkeitä, ilman ironiaa.

Prisma, Rusta, Lidl, Citymarket, Tokmanni, Motonet. Alennetut ja punalaputetut tuotteet.

Juhlamokka, suodatinkahvina. Ja korvapuusti.

Naapurit ja kyläilyt toisten lapsiperheiden luona (tai meillä). Yhteisöllisyys. Koko kylä kasvattaa. Lähiöt ja maaseutu. Sienestys ja marjastus. Käytöstavat, myös somessa.

Voi miten ihana lista. Varsinkin viimeinen kappale <3

Ihana postaus! Olen aina tykännyt ilman häpeää ”junttijutuista” (no, olenhan Savosta, vaikka Helsingissä asunkin). Pitkät kalsarit on kivat, paremmat kuin naisten vastaavat (siis olen nainen). Reino-tossuista pidän myös (no joo, nämä taitavat olla jo trendijuttu nuorille). Ja Matti & Teppo kolahtaa kovasti, vaikken itsekään tajua, miksi (juureni ovat raskaassa rokissa). Talkkuna maistuu, pakettimatkat ovat helppoja ja (feikki) crocsit mukavat jalassa! 🙂

Kiitos <3

Mokkapalat ja voileipäkakku. So last season, mutta kuka voi rehellisyyden nimissä väittää etteikö tykkää? No sitä minäkin, ei kukaan.

Todellakin! Voileipäkakku on mun suuri suosikki!

Joo siis mokkapalat best! Mun yksi syy käydä kaikenmaailman myyjäisissä ja MLL:n perhekahviloissa yms. on mokkapalat. Ei missään kahvilassa ole tullut vastaan muuta kuin jotain brownieta, ja ellet itse leivo, niin ei niitä oikein mistään muualta saa.

Todellakin!!

Marjastus! Hillahulluus iskee joka vuosi, vaikka kauden ensimmäiselle hillareissulle lähden ”jos nyt muutamat soppaarjat poimis”. Hah, mitä vielä, lapasesta lähtee aina. Itse poimittujen marjojen lisäksi ruokaympyrään kuuluu tietysti perus ruskeasoosi ja perunat, voiko mikään olla niin tuttua, turvallista ja hyvää?

Voitko tartuttaa muhunkin marjastusinnon? Olisi kiva kerätä itse, mutta ei vaan pysty.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X