kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.11.2022

Äitien ja lasten perinteiset pikkujoulut

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mulla ja mun Inari-ystävällä on ollut tapana jo useamman vuoden ajan, että järjestetään äitien ja lasten yhteiset pikkujoulut. Tähän asti ystävä ja lapset ovat matkanneet joulutunnelmiin meille tänne Tampereelle, mutta eilen oli mun ja tyttöjen vuoro matkustaa Helsinkiin. Aamulla juna alle ja yöksi kotiin, pitkä ja tapahtumarikas päivä.

Ohjelmassa oli – kuten aina on ollut – pipareiden leipomista ja koristelua, mutta tällä kertaa hassuteltiin myös lasten toivomilla kauneushoidoilla. Isoilla oli jouluteemaiset kasvonaamiot ja kaikki halukkaat saivat kynsilakat. Niin ja jotkut onnekkaat myös hieronnan. Joululaulut soi ja Inari teki jättiannoksen spagettia jauhelihakastiketta.

Musta on ihana ajatella, että mun ja Inarin ystävyys ulottuu pidemmällekin kuin vain meihin kahteen. Hänestä ja A:sta on tullut hyviä ystäviä vuosien saatossa, mutta niin meidät lapsetkin on ystävystyneet keskenään. Kaiken lisäksi itsestäni tuntuu ihanalle, että Inari on tosi tärkeä aikuinen meidän lapsille, ja kylläpä hänenkin pienet poikaset sen verran kiipeilevät munkin selässä, että varmasti myös heidän mielestään Karo-täti on ihan hyvä tyyppi.

Vaikka ei alunperin aloitettukaan tätä yhteistä jouluttamista mitenkään tietoisesti, aika paljon pitäisi tapahtua, että tällaisesta tavasta luovuttaisiin. On hienoa ymmärtää, että uusia perinteitä voi luoda ja se, mikä meille aikuisille on uusi juttu, on jo muodostunut lapsille heidän lapsuusperinteekseen. Esikoinenkin jo kyseli hyvissä ajoin syksyllä, että onhan meillä yhteinen joulunaloitus.

Hauska nähdä, millaisiksi pikkujoulut muotoutuu vuosien saatossa, lasten kasvaessa. Nyt jo oltiin Inarin kanssa ihan ihmeissämme, miten kauhean mutkattomasti ja rennosti päivä meni, vaikka jaloissa touhusi seitsemän lasta. Ja viime vuonna ohjelmassa ei ollut TikTok-tanssia, kuten nyt, joten kyllä ohjelmakin varmasti jalostuu.

Onko sulla jouluperinteitä, joihin liittyy nimenomaa ystävät ja ystäväperheet?

-Karoliina-

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X