Mä kävin kuun alussa Visia-ihoanalyysissä, jossa käyn itse asiassa monta kertaa vuodessa mun kollageeniyhteistyön tiimoilta. Kollageenin näkyvä vaikutus liittyy pääosin juonteisiin ja ryppyihin, ja niitä noissa analyyseissä yleensä tarkkailenkin, mutta Visiaan kuuluu toki paljon muitakin osa-alueita. Sellaisia, joihin en ole ennen kiinnittänyt juuri huomioita, mutta joista yksi sai minut lentämään viime kerralla melkein pyrstölleni.
Mun ihossa ei ole ollut näkyviä tai edes Visian mukaan piilossa olevia couperosan merkkejä juuri koskaan. Couperosahan on kasvojen ihon punoitusta, joka johtuu laajentuneista ja/tai katkenneista hiusverisuonista. Tosi yleistä kai suomalaiselle, ohuelle iholle. Nyt, kun kävin Visiassa, huomattiin, että mun ihon couperosa oli nostanut päätään todella voimakkaasti. Itse asiassa niin paljon, että asteikko huusi ihan punaista huomioväriä.
Mä olin tuloksista tosi yllättynyt, mutta toki kun aloin syynätä naamaani tarkemmin, niin totesin, että kyllä posket ja nenä punoittaa myös näkyvästi enemmän kuin ennen. Me kummasteltiin testituloksia myös sekä Visian tehneet kosmetologin että mun omien kosmetologien kanssa, ja alettiin etsiä vastauksia niistä asioista, joita olen tehnyt erilailla viimeisen vuoden aikana suhteessa edelliseen elämään. Ja tulimme siihen tulokseen, että couperosan syitä voi olla useita. Ensinnäkin kasvojen iho on joutunut kokemaan suurempia lämpötilamuutoksia nopeassa ajassa kuin ennen, kun olen alkanut käydä saunalla ja avannossa. Toisekseen mä olen meikannut ihoani – varsinkin ulkoillessa – vähemmän kuin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.
Kun aloitin joskus (koronan alussa?) puolileikillään meikkaamattomuushaasteen, ajattelin, että mun iholle tekee hyvää, jos en meikkaa sitä. Nykyisin kyllä meikkaan, mutta en todellakaan joka päivä, enkä etenkään ulkoilemaan lähtiessä, joten tässä sitä nyt ollaan. Se, minkä koin iholleni hyväksi, onkin näköjään kääntynyt pahaksi!
Vähän sama juttu tämän avannon kanssa – siitä on tullut mun elämään PELKÄSTÄÄN hyvää, mutta näemmä iho ei olekaan ihan samaa mieltä. Niin ja olenpa alkanut miettiä jopa sitäkin, että kun olen äheltänyt tuolla punttiksella naama punaisena, voiko silläkin olla pintaverisuoniin vaikutusta. En tiedä yhtään.
Nyt kaipaisin couperosa-vertaistukea ja tipsejä! Ja jos sulla on tietoa ulkoilun, saunan, avannon, punttiksen tai meikkaamattomuuden vaikutuksista couperosaan, kertokaa mulle! Tuleeko mieleen muita syitä, josta iho on voinut muuttua niin radikaalisti entisestä?
Millä te suojaatte ihonne ulkoillessa? Onko tietoa hyvin suojaavista ihomeikeistä ja/tai voiteista?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit (22)
Serrapeptaasi! Sen avulla sain couperosan pois omista kasvoista.
No meikin puute ei varmastikaan ole syy pahentuneeseen couperosaan, vaan tuo kylmä kuuma vaihtelu.
Meikki ja kemikaalit ei varmasti ole hyväksi iholle saati ihosta imeytyvät kemikaalit keholle.
Iho voi hyvin kun sille ei anna liikaa ärsytystä, esim kova putsaus ja pesu aamuin illoin, jolloin ihon suoja tali häviää.
Itse koen että juuri meikittömyys, kemikaalittomuus ja vähäinen pesu on auttaneet ihoa pysymään hyvänä.
Tärkeintä ehkä opetella mikä omalle iholle sopii ja mikä ei
Uskon, ettei tämä ole joko-tai. Varmasti moni kemikaali on iholle (ja ihmiselle ylipäätään) huonoksi, mutta kyllähän ihan ihon asiantuntijat. lääkäreistä lähtien, puhuvat ihon suojaamisesta. Mutta aivan varmasti kylmä-kuuma tekee hallaa. Ja tämän sanottuani alan pakata avantokassia 🙂
Tässä omia kokemuksia: ikääntyminen, hormonaaliset muutokset ja kuiva sekä kylmä ilma ovat pahimmat. Kaikki raskaudet ovat laukaisseet ihan kunnon rosacean. Itselläni auttaa punoitukseen hajusteettomat tuotteet kasvoille, myös meikeissä ja öljypuhdistus. Ilialta löytyy hyvä hajusteeton seerumimeikkivoide ja the Ordinaryn atselaiinihappo vie punoituksen sekä näpyt pois.
Wau, kiitos. Ihan uusia tuotteita ja merkkejä mulle!
Sympatiat täältä. Mun iho ärsyyntyi viime syksynä tehdyn happokuorinnan jälkeen. Käytin kosmetologin suosittelemaa jälkihoitotuotetta, mutta silti posket punoittivat. Sen jälkeen olen vaihtanut muutamia aiemmin käyttämiäni ihonhoitotuotteita herkälle/couperosa-iholle suositeltuihin tuotteisiin ja mielestäni tilanne on hieman parantunut, mutta ei täysin normaali vieläkään. Kosmetologilta olen myös hakenut apua ja vinkkejä ihonhoitoon. Led-valo on yksi omaan ihooni positiivisesti vaikuttava hoito. Hienoa, että kirjoitit tästä aiheesta.
Mä just puhuin kauneushoitolassa, että nyt on aloitettava led-valot naamalle. Pitkä tauko edellisistä.
Meikki todellakin suojaa kasvoja kylmältä. Myös lasten kasvot on helppo suojata vaikka pulkkamäkireissulla pakkaselta puuterikerroksella. Se toimii oman kokemuksen mukaan huomattavasti paremmin pakkasenpuremia vastaan kuin mitkään suojavoiteet. En ole lukenut varsinaista tutkimustietoa aiheesta, mutta kuvittelisin tämän johtuvan ainakin osittain siitä, että meikki lukitsee kosteuden sisäänsä, jolloin iholta ei pääse haihtumaan kosteutta niin paljon pois. Talvellahan sisäilmakin on hyvin kuivaa mikä on kovaa iholle ja limakalvoille. Itse kärsin myös kylmäurtikariasta ja meikki estää ihottumaa ilmestymästä kasvoihin. Käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa ja mineraalipuuteria meikkivoiteen sijaan. Kasvovesi ja -öljy on ihan must meikin alla ja muutenkin.
Oliko niin, että kaikkien voiteidenkin talvella ulos mennessä on oltava öljy-, eikä vesipohjaisia?
Moikka!
Minulle puhkesi couperosa noin vuosi sitten ja olen todennut saman kuin sinä. Meikki rauhoittaa ihoa! Mikään muu, esim aurinkosuojavoide ei aja samaa asiaa kuin couperosaiholle suunniteltu meikkivoide ja puuteri. Oma suosikkimerkkini on Clinique. Olisiko se meikkivoide ja puuteri ollut peräti nimeltään redness solution 😀
Lisäksi iholleni on parhaiten toiminut öljypuhdistus ja kasvoöljy. Esim Djusie. Käyttäessäni näitä öljyjä ihon spontaaneja lehahduksia on vähemmän.
Meikittä ulkoilu aiheuttaa iholle tosi ikävää kirvelyä ja punoitus kestää koko illan. Lämpötilanvaihtelut, esim saunominen on vaikea asia iholleni. Myös punaviini lehahduttaa posket heti. Myös stressiin couperosani reagoi. Ilmeisesti stressin jälkireaktions se minulle myös puhkesi.
Pitääpä heti mennä tutustumaan Cliniquen tuotteisiin, kiitos 🙂
No, eiköhän nämä sun edellä mainitut kosmetologit olisi ammattilaisia vastaamaan sun kysymyksiin ja neuvomaan hoidoista ynnä meikeistä coupersosa-iholle, vai ? Vai mitä tässä haetaan, kalastellaan yhteistöitä?
Totta kai, ja näistä puhuttiin myös heidän kanssa. Kosmetologeilla on kuitenkin liikkeissään usein vain yhden (tai kahden) sarjan tuotteita, joten on fiksua kysellä laajemmin, olisiko jollakin merkillä, jota he eivät tiedä, esimerkiksi joku hyvä couperosa-voide. Toisekseen mun kosmetologeilla ei ole lainkaan meikkejä, joten myöskään nimenomaan tämän aihealueen meikkisuoja-asiantuntemusta ei aiheesta ole ainakaan kovin laajasti.
Yhteistöitä ei tarvitse varsinaisesti ”kalastella”. Tämä ei ole mitään mysteeristä vihjeiden antamista, vaan jos haluan tehdä yhteistyötä jonkin brändin kanssa, lähestyn heitä aivan rohkeasti suoralla viestillä, jossa kysyn, kiinnostaako yhteistyö. Tai he lähestyvät minua, eikä silloin tarvitse lähettää pieniä vihjauksia ulkoavaruuteen, vaan asiat hoituu – kuten varmaan muissakin töissä – ihan suoraan puhumalla.
Juuri oon itse havahtunut tähän ihan samaan, ja ollut esim koko viikon ilman meikkiä jos on ollut juhlat tulossa ja olen halunnut että iho on mahdollisimman hyvässä kunnossa sitten kun meikkiä alan siihen laittaa.. Onko sivusto Twistbe sulle tuttu? Siellä apuja hyvin eri iho ongelmiin ja just tällä viikolla heidän some tilillään oli esittelyssä ihoa suojaava meikkivoide ☺️
Ei yhtään tuttua sivu, joten KIITOS!
Meikkaan käytännössä joka päivä. Mutta joululomalla just meinasin lähteä laskettelemaan ilman ja ennen lähtöä muistin, että meikkivoide (&puuteri) kannattaa laittaa suojaamaan ihoa kun altistuu kovin kylmälle ja viimalle.
Eli tätä meikkivoiteen suojaavaa vaikutusta käytän hyödykseni.
Ja mähän en siis KOSKAAN käytä puuteria kuin korkeintaan leuassa ja nenässä. En just ikinä poskissa, jossa punoitusta oli.
Itselleni tuli couperosa jo alaikäisenä. Kauhukuvissani kuvittelin tuolloin ihoni näyttävän keski-ikäisenä samalta kuin ikänsä viinaa tintanneen punakoilta kasvoilta. Nuorempana jaksoi suojata lämpötilan vaihtelulta saunassa pyyhkeellä jossa reiät silmien kohdalla (Jep! 😁) enää ei jaksa välittää. Ei se ihokaan kovin kurjalta näin harvakseltaan meikkaavanakaan näytä. Joe Blascon Red neutralizer puuterin/meikkivoiteen alle on tehokas.
Voi ihana suojaus. Varmasti tehokas, mutta toki hyvin vaivalloinen.
Kuulostaa tutulta, erityisesti pakkasen kiristyessä oikein tunnen ihoni kiristyvän ja ärtyvän jos ulkoilen meikittä. Eli ainakin oma herkkä ihoni kyllä kaipaa meikkiä suojakseen ulkona, mineraalimeikki on tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, kun se ei muuten tuki ihoani.
Lisäksi toki sauna, avanto ym. ovat iholle huonoja, mutta olen päättänyt että en anna ihoni liikaa määräillä minua. Sen verran olen nyt taipunut, että monesti meikkaan ulkoilemaan lähtiessä ihon ärtymisen estämiseksi, ettei ulkoilun jälkeen mene tunteja ärtynyttä ihoa rasvaillessa ja lepytellessä. Lisäksi tuntuu että tämä oire pahenee joka vuosi, toivottavasti jossain kohtaa alkaisi myös helpottamaan 🤞🏻
Eli valitettavasti minusta ei ollut juuri apua, paitsi että tsemppiä vaivaan ja ainakin itsellä kevyt meikki ulkoillessa toimii näin talvella parhaiten. Samoin koen, että moni huulikiilto/-puna suojaa huulia huulirasvaa paremmin kovilla pakkasilla ulkoillessa, mikä myös tuntuu hieman absurdilta – meikkiä naamaan ja lenkille kun ei ole omakaan ihanne, vaan käytännön sanelema pakko.
Hyvä pointti! Pitää alkaa suhtautua meikkiin nyt taas hieman positiivisemmin itsekin <3
Piti ijhan googlata, kun mulle vieras tuote. Kiitos vinkistä!