Mä luen nykyisin joka päivä. Oli vuosia, että vain kuuntelin kirjoja, mutta nykyisin luen puhelimelta ainakin muutaman sivun kirjapalvelusta ennen nukkumaanmenoa. Olen huomannut, että tämä on minulle paras tapa saada aivot unikuntoon. Ei tarvitse pitää edes valoja päällä, riittää pelkkä pimeä huone ja hämärälle asennettu kännykän ruutu.
5 x kirjavinkki
- Rikoksia ja rakkautta, Heidi Holmavuo & Hanna Hertell. Rikoksia ja rakkautta kertoo rikollispomo Janne “Nacci” Tranbergin ex-vaimon, Hanna Hertellin tarinan. Tarina seuraa Hannan elämää suhteen alkuajoista aina Katiska-vyyhtiin asti. Tarina on mukaansatempaava, jännä ja jopa viihteellinen true crime -tyyliin, mutta niin paljon kuin tarina kiinnostaakin, se myös ärsyttää. Jotenkin pännii Hertellin sinisilmäisyys ja toisaalta se, että miehen käskyjen mukaan naista ja perhettä siirrellään pakoon ja piiloon, mies tekee katoamistemppuja, eikä Hertell tässäkään vaiheessa kyseenalaista mitään. Väkisinkin herää tunne, että kirja olisi kirjoitettu pitkäksi alibiksi, jottei Hertelliä voisi syyttää rikoksista. Mutta – heränneestä ärtymyksestä huolimatta – hyvä, mielenkiintoinen ja silmiä avaava kirja.
- Naisvankilan pomo, Kaisa Tammi. Vähän samaa aihepiiriä, mutta toisesta perspektiivistä. Tämäkin on tositarina, ja se kertoo omin sanoin Kaisa Tammen, Vanajan vankilan pomon, tarinan aivan lapsuuden ensivaiheista nykyhetkeen asti. Tai no, Kaisan tarinaakin enemmän kirja kertoo naisista ylipäätään. Naisrikollisista ja niistä mekanismeista, mitkä ajavat naiset rikoksen polulle. Kirja lisää empatiaa ja ymmärrystä, ja antaa kasvot kauheidenkin rikosten takana oleville naisille. Kirjassa on ilahduttavan feministinen ote.
- Suo, kuokka ja Hollywood, Ismo Leikola & Angela Leikola.Käytiin syksyllä katsomassa Ismo Leikolan stand up -show, ja sen jälkeen oli pakko lukea/kuunnella Leikolan Hollywood-kirja. Kirja tempaa mukaansa, ja se onkin samaan aikaa sekä viihdyttävä että informatiivinen. Oli hauska lukea Suomen ja Jenkkilän eroista, ja samalla seurata Leikolan matkaa huipulle. En malta odottaa Leikoloiden erokirjaa, jonka pitäisi ilmestyä nyt vielä tämän talven aikana. Äänikirjassa (BookBeat) ilahdutti se, että Leikola luki itse oman kirjansa.
- Irtiotto, Petteri Kilpinen. Irtiotto on Petteri Kilpisen, viiden pojan isän ja Aava Virta -yksikön johtajan, teos juoksusta. Tai oikeastaan juoksu toimii metaforana ja kehyksenä henkiselle kasvulle ja itsensä voittamiselle, joten tavallaan tätä kirjaa voisi pitää epäsuorana elämäntaito-oppaana. Hullaannuin jo aikaisemmin Kilpisen ja Antti Hagqvistin vuonna 2020 kirjoittamaan Varianssi-kirjaan, ja siihen verrattuna viime vuonna ilmestynyt Irtiotto ei tehnyt minuun aivan yhtä suurta vaikutusta. Irtiotto on silti ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja niille, jotka haluavat tehdä elämässään muutoksia. Mutta uskon, että jos oman elämän palaset ja jaksaminen on vielä tilassa “pommi”, kirja saattaa myös triggeröidä. Sanoisin, että tätä kirjaa lukiessa pitää olla jo jonkinlaisella henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin polulla, ja myös valmis katsomaan elämää himpun verran “amerikkalaishenkisen” positiiviisuden perspektiivistä.
- Subutex-kaupungin kasvatit, Laura Juntunen.Tunnelmasta toiseen, voisi sanoa. Vuoden sisällä on ollut paljon puhetta mm. huumeiden käyttöhuoneista, ja katsottuani Veitola Doc:n huumejakson tuntui toimittaja Laura Juntusen kirjoittama Subutex-kaupungin kasvatit osuvalle “jatko-osalle” aiheeseen. Juntunen kulki kaksi vuotta Raahen kaduilla huumepiireissä taltioiden käyttäjien elämää. Kirja on – totta kai – ahdistavaa, mutta myös kiinnostavaa luettavaa. Iltalukemisilla voisi toki olla parempikin teema, mutta jostain syystä tätä kirjaa on vaikea laskea käsistään. Kirja ei mässäile, ja itse asiassa monin osin kirjan kertoja, parikymppinen Henkka, kertoilee asioista kovin hyväntuulisesti, joka antaa kuvan epäluotettavasta kertojahahmosta. Suru jää silti kirjasta päällimmäiseksi tunteeksi.
-Karoliina-
Kommentit (4)
Moikka, olipas kiva päästä kurkkaamaan minkälaisia kirjoja luet. Onkohan tämä tyypillinen genre sinulle? En muista olenko aiemmin lukenut mitään postausta sinulta luetuista kirjoista, mutta ehdottomasti lisää näitä. On aina virkistävää lukea toisten lukukokemuksista ja mukavaa jos löytää jonkun kirjavinkin.
Jee kiitos. Näitä lisää. Yksi lähti varaukseen. Lukeminen on niin rentouttavaa ja sen jälkeinen tunne toista kuin puhelimen selailu.
Ihana kuulla ❤️
No aika paljon luen omaelämäkertoja ja sitten jonkinlaisia elämäntaito/työelämäoppaita, eli hyvin menee kyllä siihen genreen!