kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.03.2023

38 vuotta, 38 random-aatosta!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
12 kommenttia

Jippii! 38 vuotta takana, voi kun olisi ainakin yhtä paljon edessä. Mutta tulevaisuutta ei voi tietää, kiitän menneistä ja elän tässä ja nyt. Synttäripostauksena 38 random-höpinää, ajatusta ja ”faktaa”.

  1. Astelin toissa yönä meidän portaita alas (kun olin käynyt katsomassa yläkerrassa, mitä Mesi itki unissaan), ja mietin, miten monta “elämää”, kotia ja kerrostumaa olenkaan saanut jo nähdä. Ikä ei tuo välttämättä viisautta, mutta perspektiiviä ja ymmärrystä se kasvattaa, jos sen kasvun haluaa ottaa vastaan. 
  2. Vanhemmuudessa ei voi kertakaikkisesti noudattaa kaikkia ohjeita ja suosituksia. Valitse omasi ja ole tuomitsematta muita!
  3. Puolukat ja kookos on killeri yhdistelmä.
  4. Ulkoinen vanheneminen ei ole yksinkertaista, vaikka olisi jaloa sanoa, että on. 
  5. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän luotan mun omaan intuitioon. Mua on tässä tosin vahvistanut puoliso, joka ajattelee samalla tavalla. Meillä on sellainen “sääntö”, että jos toinen kertoo, että hänen intuitio sanoo jostakin asiasta/päätöksestä näin, ei asiaa tarvitse enää perustella järkiargumentein. 
  6. Elämä on perkeleen lyhyt. On turha odottaa “sit kun” -hetkeä, missään asiassa. 
  7. Edelliseen viitaten. Mä pyrin jatkuvasti tekemään meidän arjesta mukavampaa ja palkitsevampaa, koska elämä on pääasiassa juurikin vaan arkea. En halua elää yhtäkään viikonloppua tai lomaa varten, koska ei ole takuita, että sellaista enää edes koskaan tulee. Hetkessä eläminen on välillä haastavaa, mutta sitä voi oikeasti opetella (jopa tällainen hätähousu). 
  8. Toiveet kannattaa sanoa ääneen. Kysy palkankorotusta. Ehdota eroa. Pyydä treffeille. Kerro peilikuvallesi, mitä oikeasti haluat. Jos ei sano ääneen ja ota ekaa askelta, aika harvoin mikään muuttuu. (Jostain syystä isojen asioiden ääneen sanominen nolottaa ainakin minua, mutta yleensä näistä nolouksista syntyy parhaat jutut.)
  9. Ajattelen, että pystyn mihin vaan. Voi kuulostaa naiiville, mutta mulle tämä on nyt totta. Tosi pitkälle elämässäni tein vain asioita, joissa olin hyvä, enkä halunnut koskaan edes kokeilla jotain, mistä en ollut aivan varma. Nyt, kun olen ylittänyt monta henkistä ja fyysistä estettä, oikein syöksyn uusiin tuuliin. Ne saattaa näyttää ulkopuolisista tosi pienille ja mitättömille jutuille, mutta se, että saan tehtyä kyykkyä 70 kilolla osoittaa mulle itselleni sen, että mä voin muutenkin tehdä mitä vaan.
  10. Rahan suhteen olen menettänyt toivoni. Olen joissakin asioissa täysi kitupiikki ja toisten suhteen viskon setelitukkuja tuuleen. Ajattelen, että raha on väliaikaista ja ahdistun sijoitusneuvoista ja kaikista Vauras nainen -ryhmistä. 
  11. Illalla luetut kirjan sivut johdattaa parhaisiin uniin. Ja joskus melatoniini.
  12. Parisuhteeseen ei voi koskaan panostaa liikaa. Välillä kummastuttaa suomalainen “jätetään parisuhde hyllylle ruuhkavuosien ajaksi” -ajattelu. Saatan olla romanttinen hupakko, mutta romanttinen rakkaus on yksi elämän mielenkiintoisimmista asioista. Siitä kumpuaa niin moni asia, myös kaikki muut rakkauden muodot ja elämän voima. Ja nyt en puhu siis vaan omastani. Musta on ihan ihanaa lukea rakkauskirjoja, kuunnella ystävien rakkausasioista, itkeä rakkauselokuvia katsellen ja jännättä rakkaus-realityn parissa. 
  13. Rakkaudesta puheen ollen, musta on supermielenkiintoista, että rakkauskin kasvaa ja muuttuu koko ajan, koska ihmiset kasvaa ja muuttuu myös. Uskon, että tosi pitkässäkin parisuhteessa voi olla uutuudenviehätystä, jännitystä, kipinää ja vaikka mitä, jos haluaa/voi/jaksaa tutustua toiseen aina uudelleen. 
  14. Hormonikierukka on jumalten keksintö.
  15. Treenaamisen ainoa huono puoli on se, että alushousut on alkanut hakeutua koko ajan persvakoon. Mitä mun takalistossa on tapahtunut? Alkkarigate: onko vertaistukea?
  16. Olen saavuttanut sen pisteen elämässä ja äitiydessäni, että haluaisin koko ajan pysäyttää kellot. Voitasko ihan aina olla just näin? 40, 38, 12 ja kaksi kerta 3v.  (Ja sitten toisaalta utelias minä kuitenkin uskoo siihen, että tulevaisuudessa voi olla vielä vaikka mitä ihanaa ja jännää.)
  17. Aamupalaa ei kannata skipata. Itse asiassa mitään safka-aikaa ei kannata. 
  18. Hampaiden lankaus olisi tosi hyvä juttu. Vaihtoehtona voi käydä hammaskivenpoistossa 3 kertaa vuodessa. Valitsen jälkimmäisen.
  19. Lomat on tarkoitettu lomailuun.
  20. Elämä on paljon parempaa, kun voi hengata naapureiden kanssa koko kesän yhteisellä pihamaalla. 
  21. Ananas kuuluu pitsaan.
  22. Jos sua raivosuttaa joku ihminen somessa tai livenä, mieti, voiko se johtua hänen sijaansa susta itsestäsi. Tämä on perkeleen kivuliasta, mutta ainakin omalla kohdallani puolet ärsytyksistä onkin lopulta mun omaa epävarmuuttani tai kateuttani. 
  23. Hikoile. En tajua, miten ennen en tätä ymmärtänyt, mutta hikoilu on liki ainoa keino, jolla mä saan kun keskushermoston rauhoittumaan. 
  24. Mä en koe tarvetta olla mikään absolutismin lähettiläs, mutta pakko sanoa, että vitsi tuntuu hyvälle sanoa kerta toisensa jälkeen alkoholille ei. Se on vapauttavaa. 
  25. Pikkiriikki on yksi hauskimpia kirjoja lukea 3-vuotiaille. Kakkajutut best!
  26. Turha astella kengissä, jotka tuntuu huonoille jalassa. Lenkkarit ja vaelluskengät 4evö. 
  27. Ahdistaa matkusteluun liittyvät dilemmat. Mä en ole paljon ulkomailla elämässäni rampannut, haluaisin käydä paljon enemmän nyt, mutta sitten ilmastoasiat ja vastuu painaa. Ottaa sekin päähän, että KAIKESTA tulee kantaa nykyisin syyllisyyttä, vaikka toki sitähän vastuun ottaminen on. (Ja hei, ei mitään “kyllähän junalla pääsee ja patikoiden sienimetsään” -kommentteja, pliis)
  28. Jakut ja bleiserit rokkaa. Ehkä on rokannut aina, mutta nyt vasta innostuin itsekin.
  29. Pääsiäinen on noin miljardi kertaa kivempi juhlapyhä kuin juhannus.
  30. Eduskuntavaaleissa tulee äänestää! En tiedä mitään tärkeämpää tapaa vaikuttaa juuri nyt. 
  31. Pari vuotta sitten puhuttiin paljon ystävien konmarituksesta. Olen tainnut olla edellä aikaani aina, kun mua ei ole koskaan napostanut hankkia ihmisiä ympärilleni ihan vaan siksi, että saan olla possen keskellä. Pyrin noudattamaan töissä ja vapaa-ajalla samaa kaavaa: hengaan vaan kivojen ja luotettavien kanssa. Suosittelen!
  32. Jos pitää valita siivoamisen ja lapsen sylittelyn välillä, valitse aina sylittely. Toisaalta: Jos voi valita ”sylissä pidon” ja termin ”sylittely” välillä, älä koskaan valitse sylittely (tai pottailu, kestovaippailu jne).
  33. Olen melko innoissani (vielä ennen yläkoulua, lol) tästä esikoisen kasvusta kohti aikuisuutta. Yhtäkkiä täällä pyörii – silloin kun hän ei pyöri kavereilla – iso ihminen, joka on valtavan omatoiminen ja jonka kanssa voi puhua aivan mistä tahansa. 
  34. En tajua mitään TikTokista. Tein sinne kai joskus tilin, mutta en käy koko palvelussa, enkä ole tehnyt yhtään sisältöä. Vaikuttajan olisi pieni paine toimia, mutta en silti kuitenkaan yhtään jaksa intoutua aiheesta. 
  35. Muovailuvahassa ainoa kunnollinen vaihtoehto on mehiläisvaha. Ei kuivu, eikä tartu mattoon sadaksi pirulliseksi papanaksi. 
  36. Jos lapset piirtää lattiaan tai seiniin, älä oo moksiskaan, ne näyttää söpöille muistoille 20 vuoden päästä. Jos mustekynää menee sohvaan, pese vahingot käsidesillä.
  37. Itsevarmuudessa on se paradoksi, että kun ulkoiset elementit alkaa iän myötä rupsahtaa, omaa peilikuvaansa katsoo lempeämmin ja itseään arvostaa sisäisesti ja ulkoisesti paljon enemmän kuin nuorempana. Siitäkin huolimatta, että kohta nro 4 on silti tosi.
  38. Aina on hyvä päivä pukea juhlamekko!

-Karoliina-

Kommentit (12)

Ihan parhaita 😂🤣🤣 mun lemppari oli kierukka ja alkkarigate 😂

Ihana hyvänmielen postaus, yhtä aikaa kepeä ja syvällinen 😍 Onnellista syntymäpäivää ja kaikkea hyvää sinulle!

Kiitos! Kiva välistä vaihtaa postausformaattia. 🙂

Hormonikierukka on todella jumalten keksintö, ja oikeasti vielä suomalaisen lääkärin keksintö! 😍

Älä, onko näin? Onpa hienoa!

Onnea! Älä koe painetta Tiktokkiin. Se jakaa sun kaikki tiedot Kiinaan. Vetoa tai ajattele että se on tietoturvariski👍

Hyvä pointti!

Hei! Olisi mielenkiintoista kuulla, miten olet kokenut hormonikierukan. Ilmeisen hyvin siis, mutta miksi päädyit juuri siihen ehkäisyyn ja koitko alussakaan siitä mitään haittoja? Itselläni nimittäin hyvin ajankohtainen asia tämä, kun sopivaa ehkäisyä mietin 🙂

Gyne, joka tuntee mun endometrioosin ja muutenkin mun tilanteen, suositteli sitä mulle. En oo oikein tykännyt e- tai minipillereistä, joten ehkä ihan hirveästi ei jäänyt vaihtoehtoja. Alussa oli 3kk tiputtelua, mutta sen jälkeen: ihan paras mahdollinen ratkaisu minulle!

Hyvän mielen juttu! Paljon onnea!

Kiitos! Välistä vähän erilainen postaus. 🙂

Alkkarigate = täyttä totta! 😀

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X