Me ollaan syöty tätä safkaa varmasti viitenä (ehkä kuutena?) juhannuksena peräkkäin, ja alunperin ollaan napattu resepti A:n ystäviltä. Sitä, mistä he ovat sen oppineet, en edes tiedä.
Kun tehtiin nyyttejä taas kerran tänä juhannuksena, aloin etsiä reseptiä mun blogista, mutta huomasin, etten ole koskaan sitä tänne kirjoittanut. Mikä sääli! Koska kyseessä on yksi kesän parhaista grilliherkuista.
Siksipä resepti nyt sellaisena kun se nykyisin tehdään. En muista, menikö alkuperäinen resepti aivan näin, mutta tällä tavalla tehdään nykyisin.
KUHANYYTIT GRILLISSÄ (4 annosta)
- 12-15 varhaisperunaa keitettynä ja pilkottuna
- 4 porkkanaa vuoltuna juuresveitsellä ohuiksi suiroiksi
- 12 palaa ruodotonta kuhafilettä
- tillipuska hienonnettuna
- 1-2 hyvin pestyä sitruuna: kuori raastettuna ja sitruuna pilkottuna kiekoiksi
- 150g parmesaania raastettuna
- 100g suolaista voita nokareina
- pari kevätsipulia pilkottuna, myös varret
- suolaa
- mustapippuria
- voipaperia
- foliota
- Laita foliopalan päälle samankokoinen voipaperipala ja voitele sen pohja vielä voilla/öljyllä.
- Pinoa voipaperin päälle perunat, sipuli ja porkkana.
- Laita näiden päälle iso pala voita
- Sekoita parmesaaniraaste, sitruunankuori ja hienonnettu tilli keskenään. Lado seos peruna-porkkana-sipulikeon päälle.
- Mausta kuha RUNSAALLA määrällä suolaa ja ripauksella pippuria. Asettele kuhat nyyttiin.
- Laita lopuksi 1-2 sitruunarengasta koko komeuden päälle ja sulje nyytti.
- Grillaa nyytti matalalla lämmöllä noin 20 min. Nyytti on kypsä, kun kuha on kypsä.
KIDS EDITION: lapsille sama komeus menee, kun vähennät vähän sitruunan määrää. Joskus lohi voi olla lapsille helpommin lähestyttävämpää kuin kuha.
-Karoliina-
Kommentit (5)
Hei! Tämä resepti menee takuulla kokeiluun😊kuulostaa ja näyttää hyvältä! Aikoinaan nappasin sinulta ohjeen espanjalaisesta munakkaasta…sitä teen aika usein,hieman täytteitä vaihdellen. Kiitos vinkeistä ja ihanaa kesää🌼
Hei, tämä resepti (hivenen määriä muunnellen) tuli testattua näin kesäloman alkajaisiksi mökillä. Oli kyllä aika taivaallinen makuelämys, joten en ihmettele, että on jäänyt teillä kestosuosikiksi. 😊
Ihana kuulla ❤️
”12 palaa ruodotonta kuhafilettä”, minkähän kokoisia paloja tai olisiko gramma/kilomäärää kerrottavaksi? Helpottaisi kokeilua 🙂
Totta. Olen tosi huono kokkailussa määrissä. Mutta sanotaanko n. 100g/syöjä.