kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.01.2024

Joulun 2024 yllätys!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mulla on ollut tapana kirjoittaa viime vuosina joulun jälkeen itselleni jonkinlainen memo siitä, mitä oppia joulusta tulisi ottaa seuraavan vuoden varalle. Kävin ennen joulua läpi pari vuotta sitten kirjoittamani joulun muistilistan ja päätin toimia silloin antamiesi ohjeiden mukaan. Lue koko lista täältä!

Kuten listasta näkyy, kehotin silloin itseäni karsimaan niin ruokalajien kuin lahjojenkin suhteen, ja niin myös jouluna 2023 tein. Tänä jouluna tilasin puolet vähemmän kaloja, jätin osan laatikoista kokonaan pois ja aluksi ajattelin, ettei anneta omille lapsille lahjoja ollenkaan, koska pystyttiin riepottelemaan heidän lahjatoiveensa mummoille ja kummeille. Todellisuudessa lopulta ostettiin omille lapsille yhdet paketit, mutta kaikki nämä asiat yhdessä vähensi valtavasti joulun taloudellisia kuluja ja myös tekemisen määrää. Se kaikki totta kai lisäsin rentoutta! Oli aikaa olla ja oli aikaa nauttia.

Niin ja vaikka täällä  postauksessa marraskuussa pohdinkin lahja-asioita monelta kantilta, päädyttiin ostamaan A:n kanssa myös toisillemme lahjat. Mä annoin hälle UGGit ja mä sain hältä Pispala Clothingin t-paidan ja avantotöppöset ja -hanskat. Pienet ja hyödylliset paketit siis molemmilta, molemmille. 

Jos ennen joulua meidän perhe karsi asioita ja hössötystä edellisvuosilta,  ripottautui karsimisen teema myös joululomalle. Tällä lomalla meillä oli poikkeuksellisen vähän sovittuja menoja. Ja mua yllätti valtavasti se, että mitä vähemmän yritin saada ”oikeaa joulun taikaa”, sitä enemmän itse asiassa nautittiin lomasta yhdessä!

Tokihan me ulkoiltiin joo, leivottiin yhdessä joo, nähtiin ystäviä ja sukulaisia, mutta myös nukuttiin yhdessä ja erissä, katsottiin DisneyPlussaa luvattoman paljon ja oltiin pukematta lainkaan päivävaatteita. Suurin yllätys tässä joululomassa oli se, että oikea loman tuntu tuli kaikesta siitä, mitä ei tehty, ostettu tai valmistettu. Aikaisemmatkin joulut on ollut kivoja, ja itse asiassa joulu 2022 jo tosi ihana, mutta tuntuu, että joulut vaan paranee vuosi vuodelta.Ehkä se on se, että lasten kasvun myötä loma tuntuu itsellekin yhä enemmän lomalle. Tai sitten se on vaan tämä asenne, en tiedä. 

-Karoliina-


P.S. Miten nämä vain vuosi sitten otetut joulukuvat tuntuu niin vanhoille ja lapset NIIN pienille? Näetkö eron lapsissa? Me aikuisethan ei vanheta ollenkaan…

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X