Parisuhde 29.12.2021 Päivitetty 30.12.2021

Vivian Valpuri pelkäsi olevansa itsekäs äiti, kun hän erosi lapsen ollessa 1-vuotias – sitten hän oivalsi, että ero voikin olla suuri onnistuminen

Podcast-juontaja ja mainonnan suunnittelija Vivian Valpuri erosi, kun hänen tyttärensä oli 1-vuotias. Ero pikkulapsiaikana oli vaikea päätös, mutta se toi myös paljon hyvää.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Anni Jaakkola, Vivian Valpurin kotialbumi
2 kommenttia

Olenko epäonnistunut äiti? Vastuuton? Itsekäs?

Olet kaikkea tuota, ja paljon pahempaakin, Google vastasi.

Vivian Nick, joka tunnetaan julkisuudessa paremmin nimellä Vivian Valpuri, oli etsinyt tietoa eroamisesta. Hänen nyt 2,5-vuotias tyttärensä oli tuolloin muutaman kuukauden ikäinen.

Lue myös: Erota vai ei: Yksi kysymys yli muiden ratkaisee, milloin haluan erota oikeasti

Nyt muisteltuna epätoivoiset googlettelut tuntuvat hassulta.

– Olen kasvanut todella paljon henkisesti tajuttuani, että eroaikeissani pahimmalta tuntui ajatella sitä, miten muut päätökseeni suhtautuisivat.

Vivian on kyllästynyt siihen, että mediassa, viihdekulttuurissa ja ihmisten puheissa ero pikkulapsiaikana tuomitaan epäonnistumiseksi, jopa häpeäksi. Miksi aina ajatellaan niin, vaikka ero voi tuoda myös valtavasti onnea?

Vivian Valpuri: ”Koko elämä ei voi perustua kompromisseille”

Vauvavuosi on tunnetusti poikkeuksellista aikaa. Vivianin mukaan pienen lapsen vanhempi kohtaa eroaikeissaan siksi epäilyjä. Vauva-aikana parisuhteen haasteiden vakuutetaan usein olevan vain väliaikaisia. Sitä ne monesti ovatkin, mutta eivät aina.

– Minä ja entinen puolisoni olemme toistemme vastakohdat. Alussa se ehkä oli suhteen liima, mutta pikkuhiljaa se alkoi muuttua hiekaksi rattaissa.

Ero pikkulapsiaikana on yhä tabu, vaikka enemmistö suomalaisvanhemmista vähintään harkitsee eroa lasten ollessa pieniä. Vivian mietti paljon sitä, miten ero vaikuttaisi hänen lapseensa ja mitä hänen läheisensä erosta ajattelisivat.

– Olimme entisen mieheni kanssa kaikesta eri mieltä. Koko elämä ei kuitenkaan voi perustua kompromisseille. Pelissä oli paitsi oma hyvinvointini, myös vastuuni äitinä. En kerta kaikkiaan kestänyt ajatusta, että lapseni kasvaisi onnettomassa kodissa.

vivian valpuri

Vivian Valpuri koki, että parisuhdeterapiasta oli apua eropohdinnoissa.

Parisuhdeterapia auttoi Viviania ja hänen tyttärensä isää ymmärtämään, että kyse ei ollut vain ohimenevästä tunteesta.

– Niin hassulta kuin se kuulostaakin, koin terapiassa saavani oikeutuksen erolle. Terapiassa ikään kuin todistin itselleni ja samalla muille, että emme luovuttaneet heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä.

Kuusi kuukautta parisuhdeterapian aloittamisen jälkeen pari päätti, että suhde on ohi. He olivat olleet yhdessä neljä vuotta.

Ero pikkulapsiaikana voikin olla kaikille siunaus

Koska Vivian Valpuri tekee julkista työtä, myös hänen eronsa tuli julkisuuteen. Hän sai paljon kannustavia ja lohduttavia viestejä mutta joutui kohtaamaan myös vieraiden ihmisten kielteiset tunteet.

– Ihmisillä on eroamisesta paljon mielipiteitä, jotka harvoin perustuvat omaan kokemukseen. En ole koskaan saanut kritiikkiä ihmisiltä, jotka ovat itse päätyneet eroon.

Yleinen esille vedettävä kortti on se, että pieni lapsi traumatisoituu erosta. Vivian ei ole samaa mieltä.

– Vauva-aika voi olla oikeastaan hyvin antoisa hetki erota, koska lapsi ei muista aikaa, kun vanhemmat olivat vielä yhdessä. Lapsi ei tule kaipaamaan sellaista elämää vaan kasvaa todellisuuteen, jossa vanhemmat ovat aina asuneet erillään.

vivian valpuri

– Kurjista tilanteista pitää kääntää hopeareunat esille, sanoo Vivian Valpuri.

Niinä päivinä, kun tytär on isänsä luona, Vivianilla on aikaa harrastaa, nähdä ystäviä ja muutenkin toteuttaa itseään.

– Tällainen omasta ajasta iloitseminen voi ärsyttää muita ihmisiä. Mutta kuka pikkulapsen vanhempi ei pitäisi siitä, että on aikaa tehdä myös ihan omia juttuja?

Lue myös: ”Ettei vain menisi samoin kuin esikoisen kanssa” – Helka Belt, 39, on pian kuopuksensa lähivanhempi ensimmäistä kertaa, ja se jännittää

Tietenkään hyvästä suhteesta ei erota vain siksi, että saisi lapsivapaita päiviä. Sitä Vivian Valpuri haluaa teroittaa.

– Kukaan ei parisuhdetta aloittaessaan tai perhettä perustaessaan toivo tai oleta, että tuleekin ero. Mutta minun ja kaikkien muiden eronneiden on rakennettava sille pohjalle, joka on. Kurjista tilanteista pitää kääntää hopeareunat esille.

Kaksi onnellista kotia

Yhteisvanhemmuuden sujuminen on riippuvaista vanhempien yhteisestä tahtotilasta, Vivian toteaa. Jo eropäätöksen hetkellä kummallekin osapuolelle oli selvää, että tytär hoidettaisiin tasan puoliksi.

– Toimiva yhteisvanhemmuus on pitkälti valinta. Sitä valintaa ei toki voi tehdä yksipuolisesti. Olemme siitä onnekkaita, että meistä kumpikin arvostaa hyviä välejä ja jaksaa tehdä töitä sen eteen, että kaikki sujuu.

Vaikka ero olikin sopuisa, on suhteen päättyminen aina kivuliasta.

– Vääjäämättä ex-kumppani välillä ärsyttää. Tällöin teen tietoisen valinnan, että en pura ärsyynnystäni häneen.

Pienelle lapselle viikko olisi ollut liian pitkä aika olla erossa toisesta vanhemmastaan. Vanhemmistakin viikko tuntui aivan liian pitkältä vuorotteluväliltä. He keksivät, että tytär voi olla kummankin luona kaksi yötä kerrallaan. Tiuhaa vuorottelua toki helpottaa se, että vanhemmat asuvat 300 metrin päässä toisistaan.

– En ole keksinyt järjestelyissämme yhtäkään huonoa puolta. Arkemme toimii kuin unelma.

Vivian ei ole joutunut luopumaan mistään sellaisista asioista, jotka hän pelkäsi eron myötä menettävänsä. Jos tytär esimerkiksi oppii isänsä luona ollessaan jotain uutta, Vivian saa siitä heti kuvan tai videon.

vivian valpuri, ero pikkulapsiaikana

Vivian tyttärensä kanssa kesällä 2021.

Ex-kumppaneista on tullut hyviä ystäviä. Niinpä voi ajatella, että vaikka heidän romanttinen suhteensa päättyi, on heidän välisensä suhde parantunut. Vivian on nyt uudessa parisuhteessa.

Vivian, hänen entinen miehensä ja heidän tyttärensä viettävät välillä edelleen aikaa kolmestaankin.

– Tyttärellämme on kaksi onnellista kotia yhden onnettoman sijaan. Minusta se on suuri onnistuminen, ei epäonnistuminen.

Vivian Valpuri kertoo erostaan myös Hei baby -podcastin jaksossa ”Avioero & yhteisvanhemmuus”.

Lue myös: Kannattaako lasten vuoksi pysyä yhdessä? Kaksi asiantuntijaa kertoo mielipiteensä: ”Kaikissa suvuissa ei erota”

Kommentit (2)

Nyt jo kolmekymppinen sukulaislapseni kertoi ollessaan noin 10-vuotias, miten eräänä perjantaina luokkakaverit sanoivat menevänsä kuka äitille ja kuka isälle viikonlopuksi, niin hän sanoi menevänsä kotiin. Oli luokkansa harvoja molempien vanhempiensa kanssa asuvia.

Tarinasi ei kerro, oliko koti onnellinen. Omat vanhempani riitelivät koko 18 vuotta, jonka asuin kotona. Vasta nyt 40-kymppisenä olen päässyt jotenkuten yli siitä, millaista oli elää jatkuvien ristiriitojen keskipisteessä. Tärkeintä on, että saisi kasvaa tasapainoisessa ympöristössä ja että vanhemmat kunnioittaisivat ja arvostaisivat toisiaan. Olivat sitten parisuhteessa, tai eivät.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X