Vapaampi äitiys

Suomalainen Annabella loi New Yorkissa huippu-uran ja sai kolme lasta. Vasta matka Suomeen sai hänet ymmärtämään, miten paljon yhdysvaltalaisäideiltä vaaditaan.

On aurinkoinen elokuun aamu Helsingin keskustassa. Annabellan pojat Miles, 7, ja Lucas, 8, kävelevät yhdessä koululle pitäen äitiään kädestä. Pian kaksi vuotta täyttävä Jonas matkaa rattaissa.

Annabellan kädet hikoavat ja ote poikien kämmenten ympärillä tiukkenee. Samalla Annabellan sisällä viriää kuitenkin luottamus: rehtori on vakuuttanut hänelle, mitä kaikkea koulu tekee ehkäistäkseen kiusaamista.

Seuraavana päivä Annabella herää poikien kysymykseen:

– Päästäänkö me tänäänkin sinne?

Kivi vierähtää Annabellan sydämeltä. Ehkä hänen lapsensa voisivat todellakin nauttia koulusta täällä, toisin kuin Annabella lapsuudessaan Helsingin lähiössä.

Lue myös: Suomalainen Annabella eli amerikkalaista unelmaa kunnes uupui – kolmas lapsi sai syntyä, kun burn out oli selätetty

Halu päästä kauas pois

Kiviä lentää kohti alakouluikäistä tyttöä koulun pihassa. Iskut tekevät kipeää. Kerta ei ole ensimmäinen.

Kotona Annabella itkee ja ilmoittaa sitten äidilleen, ettei mene enää ikinä kouluun.

Kiusaamista on jatkunut koko alakoulun ajan. Jotain hyvää koulussa kuitenkin on. Annabella janoaa tietoa, ja keskiarvo pysyttelee kympin tuntumassa. Parasta on uuden oppiminen.

Elämä koulun ulkopuolella on kiusaamisesta vapaata. Annabellalla on jo oma työ – hän on malli mainoskuvissa, joita näkyy muun muassa linja-autojen kyljissä.

Tienaamillaan rahoilla Annabella pääsee luistelemaan. Taitoluisteluharjoituksissa koulumaailma unohtuu hetkeksi.

Lopulta Annabellan äiti saa järjestettyä tyttärensä tanssipainotteiselle luokalle kantakaupunkiin. Siellä kukaan ei ilku, vaikka päälle pukisi hameen Leviksien sijaan.

Lukioaikansa Annabella viettää Kallion lukiossa. Elämä alkaa hymyillä, mutta Annabellalla on jo suunnitelma: hän haluaa nähdä maailmaa ja päästä kauas Suomesta.

New York vie mukanaan

Parikymppisenä Annabella muuttaa Yhdysvaltoihin. Ura urkenee media-alalla. Annabella tekee juttuja muun muassa Vogueen ja tuottaa videoita.

Hän tottuu tekemään töitä 10–12 tuntia vuorokaudessa.

Suomalaiset mediat kirjoittavat, että New Yorkissa Annabella on kuin suomensukuinen Carrie Bradshaw Sinkkuelämää-sarjasta.

Brooklynissa asuessaan Annabella pani merkille naapuriasunnon miehen, joka sai sydämen läpättämään. Pian he eivät tarvinneet enää toista rappukäytävän asunnoista.

Elämä oli täyttä amerikkalaista unelmaa. Mikä vain oli mahdollista.

Lue myös: Elina synnytti Yhdysvalloissa – sairaalalasku viisinumeroinen, äitiysloma haave vain

Amerikkalaisesta unelmasta amerikkalaiseksi painajaiseksi

Pian häiden jälkeen Annabella ja hänen miehensä alkoivat odottaa esikoista Lucasia. Lucasin jälkeen syntyi Miles.

Tuore pienten lasten äiti halusi pitää kiinni työtehtävistään. Muuten uraa ei enää olisi.

Annabella nipisti työaikaa omista unistaan. Samalla Annabella koki, että häneltä odotettiin intensiivistä äitiyttä, jossa hänen tulisi vahtia herkeämättä, että lapset käyttäytyisivät hyvin ja heistä tulisi menestyneitä.

– Amerikkalaisessa koulussa odotetaan, että lapset saavat täysiä arvosanoja englannista ja matematiikasta. Lisäksi heidän pitää käyttäytyä kohteliaasti ja olla muutenkin moitteettomia.

Lasten suitsimisesta salonkikelpoisiksi ei voinut hellittää. Annabellan mielikuvissa menestyksen puutteesta syyttävä sormi osoittaisi kotiin.

– Perheessä, varsinkin äidissä, täytyy olla jotain vialla, hän sanoo.

Ajatusmalli sai Annabellan stressaamaan.

Lopulta hän soitti mielenterveyspalveluita tarjoavalle järjestölle ja teki hätkähdyttävän ilmoituksen:

– Olen niin loputtoman väsynyt, että minun on jätettävä perheeni.

Arki kirkastui, kun perhe päätti sijoittaa lasten- ja kodinhoitoapuun. Au pairin lisäksi Annabellan kotona häärii house keeper useamman kerran viikossa.

Uupumus sai Annabellan haluamaan rauhallisempaa ja joustavampaa elämää.

Kaksi kertaa kuussa Annabella tapaa life coachin. Hänen tukensa auttaa Annabellaa pysymään valitsemallaan tiellä. Yksin se on todella vaikeaa, hän tuumaa.

Matka alkaa

Kun Annabella saapui lastensa, perheen au pairin ja aviomiehensä kanssa Helsinkiin, oli pahimmasta uupumuksesta kulunut useampi vuosi.

Perheen kolmas poika Jonas on hieman alle kaksivuotias.

Jonaksen lempipuuhaksi ovat osoittautuneet kuraleikit. Suoraa englanninkielistä vastinetta on vaikea löytää, kun Annabella yrittää selittää seuraajilleen sosiaalisessa mediassa, mistä on kyse.

Jonas pääsee iloitsemaan kurakeleistä suunniteltua pidempään, sillä Annabella perheineen on päättänyt viipyä juurimatkalla Suomessa ainakin joulukuuhun asti aiemmin suunnitellun yhdeksän viikon sijaan.

Perheen vanhemmat pojat nauttivat erityisesti vapaista leikkituokioista koulupäivän jälkeen ulkona kirmaten. Sellainen ei New York Cityssä – Connecticutissa, jossa perhe on asunut viimeiset kolme ja puoli vuotta – ole mahdollista.

Yhdysvalloissa lasten koulupäivä päättyy kello kolmelta. Sen jälkeen syödään ja tehdään läksyt. Ilta kuluu erilaisissa harrastuksissa.

– Varsinkin uupumuksesta toivuttuani halusin rauhoittaa perheemme illat. Pojat alkoivat kuitenkin kaivata ystäviään, jotka harrastavat iltaisin. Niinpä Lucas ja Miles aloittivat useamman harrastuksen.

Tahti kuulostaa kiivaalta lapsille, joista vanhempi on vasta alakoulun toisella luokalla. Se on sitä myös vanhemmille, joiden on kuljetettava lapsia harrastuksesta toiseen.

Vanhemmuus Yhdysvalloissa vaatii erityisesti äideiltä joustoa. Niinpä Annabella toimii nykyään yrittäjänä ja vaikuttajana. Silloin omiin aikatauluihin on enemmän mahdollisuutta vaikuttaa.

Toistaiseksi Annabella vielä haaveilee Suomessa siitä, että pojat sopisivat itse kaverien kanssa tapaamisista. Hänen pojillaan ei ole omia puhelimia, kuten niin monella pienellä koululaisella.

Viime viikolla pojille tosin hankittiin kellopuhelimet, ja niiden käyttämistä aletaan harjoitella. Leikkitreffeistä täytyy kuitenkin toistaiseksi sopia vanhempien kesken.

Annabella on myös huomannut, että toivoisi lastensa käyttäytyvän yhtä itsenäisesti kuin suomalaiset lapset.

– Olen jopa vahingossa yrittänyt puskea heitä henkisesti siihen suuntaan. Lucaksen kanssa teimme hänen aloitteestaan diilin: minä maltan odottaa, että hän kehittyy itsenäisemmäksi, ja hän lupaa tehdä kotitehtävät huolellisemmin.

 

Lue myös: Suurperheen 200 neliön koti vaihtui 20 neliöön tien päällä – karavaanarielämän suurin oivallus syntyi vasta kotona

Puhelu opettajalta

Ensimmäisien koulupäivien jälkeen opettaja soitti Annabellalle.

– Olin pelännyt, miten lapset sopeutuvat. Vastatessani olin todella huolissani ja häpeissäni.

Opettaja soittikin vain kysyäkseen, ovatko Annabellan lapset olleet ikinä retkillä, joissa kuljetaan parijonossa opettajan perässä ja kuljetaan julkisilla.

– Kerroin, että poikien koulussa Connecticutissa vanhemmat tulevat koulun retkille mukaan kaitsemaan jälkikasvuaan.

Opettaja suhtautui ymmärtäväisesti ja kertoi, että he tulisivat vielä harjoittelemaan asiaa koulussa. Hän oli vain halunnut tiedottaa Annabellaa asiasta.

Annabella oli ihmeissään.

– Yhdysvalloissa aina oletetaan tai suoraan pyydetään, että vanhempi – yleensä äiti – puuttuu heti ja korjaa tilanteen.

Toinen yllättävä hetki sattui päiväkodilla. Annabellan kuopus oli tönäissyt toista lasta. Päiväkodista rauhoiteltiin, että sellainen on hyvin tavallista pienillä lapsilla.

Annabella pahoitteli asiaa ja alkoi heti pohtia, mitä hän voisi tehdä asialle.

– Kysyin seuraavana päivänä hoitajalta, kertoiko hän asiasta siksi, että tekisimme kotona jotain toisin. Hän oli ymmällään: hoitaja oli vain halunnut kertoa, mitä päiväkodissa on meneillään.

Äidin ei tarvinnutkaan löytää yksin tilanteeseen ratkaisua.

– Tätähän harjoitellaan satoja, jopa tuhansia kertoja, eikä sille välttämättä vilkkaiden poikien kanssa ikinä tule mitään totaalista loppua, hoitaja oli sanonut.

Odotus ei ollutkaan täydellisesti käyttäytyvä lapsi, vaan se, että joka päivä kasvetaan ja opitaan vähän lisää.

 

”Tuokaa nordic way myös perhe-elämään”

Sinulla ei ole oikeastaan syytä valittaa, totesi Annabellan yhdysvaltalainen tuttu. Annabella oli valitellut, ettei kokenut oloaan hyväksi olemalla kotona lasten kanssa sillä välin, kun mies tahkosi töitään.

Annabellalle töiden yhdistäminen koko palettiin oli kuitenkin todella vaikeaa. Kotiäitinä hän kaipasi omaa uraansa sekä mahdollisuutta toteuttaa lahjojaan.

– Suomessa ihmiset ovat ylpeitä työstään ja myös nauttivat siitä.

Pohjoismaissa ei ihannoida ympäripyöreitä työpäiviä. Vanhempainvapaat kuuluvat kaikille, eikä naisten ura lopu lasten saamiseen.

Annabella käyttää siitä nimitystä nordic way, pohjoismainen tapa. Ja se jos mikä pitäisi hänen mielestään tuoda mukaan vielä enemmän suomalaiseen vanhemmuuteen.

– Yhdysvalloissa perheet ostavat paljon enemmän apua lasten- ja kodinhoitoon.

Erityisesti au pair -perinne on Yhdysvalloissa voimissaan. Annabella pohtii, että au pair on ollut hänelle välttämättömyys, kun aviomies on paljon työmatkoilla ja poissa Suomesta.

Joka päivä Annabella viettää pienen kahdenkeskisen hetken yhden lapsensa kanssa. Sillä välin au pair pitää huolta kahdesta muusta.

– Viime viikolla menimme Lucasin kanssa puoleksi tunniksi kahvilaan lukemaan Harry Potteria ja herkuttelemaan. Jonaksen kanssa leikimme lehtikasassa Kaivopuiston rannassa. Milesin kanssa menimme katsomaan näyttelyä dinosauruksista.

Tilanpuutettakaan Annabella ei näe ongelmana, vaikka au pair tarvitsee oman huoneen.

– Mieluummin nukkuisin kaikkien lasteni kanssa samassa makuuhuoneessa kuin luopuisin au pairista.

Toisinaan Yhdysvalloissa asuneilta suomalaisilta kuulee hehkutusta epävirallisista turvaverkostoista. Annabella ei tätä allekirjoita.

– Amerikkalaisista ei voi tietää, tarkoittavatko he todella, kun he sanovat, että älä epäröi pyytää apua. Rivien välistä lukeminen on itselleni edelleen hankalaa, sillä Suomessa sanomisia oikeasti tarkoitetaan.

Helsingissä Annabella rohkeni kysyä ystävältään, voisivatko he toimia toisiensa turvaverkkoina. Annabella lupasi välillä ottaa perheen lapset huomaansa, jotta vanhemmat pääsevät viettämään kahdenkeskisiä hetkiä.

Olisiko Annabella voinut uupua myös Suomessa?

– En usko. Henkisesti äitiys on täällä aivan erilaista. Toki olin eri ihminen silloin, ja ajatukseni arvokkaasta elämästä ovat muuttuneet.

Tärkeintä on tasapaino ja pohjoismainen kasvatusajatus, jossa lapsia kannustetaan oppimaan uusista tilanteista. Sekä tietysti se, että elämä kasvattaa – ei vain äiti.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Samankaltaisia kokemuksia on itselläni äitiydestä ja vanhempiin kohdistuvista absurdeista odotuksista täältä pohjoi-Sveitsistä. Peruskoulun tarjoamat tukitoimet ovat täysin riittämättömiä. Hämmästyttävintä on että oman 100% päivätyön lisäksi koululla odotetaan että omat vanhemmat ovat vastuussa lapsen oppimisesta, ei koulu. Niinpä meilläkin on istuttu tunteja alkuillasta kotitehtävien kimpussa ja etukäteen opeteltu seuraavan päivän aiheita. Koulussa puolestaan oppimistahdin määräävät ne lapset jotka ovat luokan parhaita ja odotukset ovat korkealla. Numeroarvostelu alkaa heti ensimmäiseltä luokalta. Vaatii paljon suomalaisen peruskoulun käyneeltä vanhemmalta kannustaa omaa lastaan tekemään parhaansa ja olemaan vertaamatta omia toisten koulukavereiden saavutuksiin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteistyössä

Lue seuraavaksi