Mira, 25, pyysi lopulta, että hänen pienet lapsensa otetaan huostaan: ”Ihmettelimme, että missä vika on, kun yritimme parhaamme”
Miran perhe joutui vaikeuksien kierteeseen. Silloin Mira näki parhaaksi pyytää, että hänen lapsensa otetaan huostaan.
Huostaanotto. Sana, joka vain harvoilla tuo mieleen pelkästään positiivisia asioita. Se voi pelastaa lapsen elämän, mutta lähes poikkeuksetta saa vanhemmassa aikaan synkimmästä synkintä häpeää.
Mira, 25, toivoi itse, että hänen alle kouluikäiset tyttärensä otettaisiin huostaan, ja niin tapahtui. Hän haluaa kertoa tarinansa, jotta hänen hankalista tunteistaan voisi olla hyötyä.
– Puran pahaa oloani kirjoittamalla ja puhumalla epäkohdista, joita olen yhteiskunnassa havainnut. Haluan yrittää muuttaa maailmaa rakentavasti ennen kaikkea lasteni vuoksi.
Mira toimii tällä hetkellä lastensuojelun kokemusasiantuntijana. Hän osallistuu vertaistukitapaamisiin, joita järjestetään sijoitettujen lasten vanhemmille.
Eroon menneisyydessä opituista haitallisista ajatusmalleista
Mira tapasi miehensä, kun he molemmat olivat juuri täysi-ikäistyneet. Rakastunut nuori pari alkoi odottaa esikoista. Silloin kaikki tuntui olevan mallikkaasti. Mirasta tuntui viimein, että hän kuului jonnekin.
Pari suuntasi kihlajaismatkalle talviseen Helsinkiin. Ikimuistoinen ja ylellinen hotelliyö juhlisti tuoretta parisuhdetta ja esikoisen odotusta.
Sitä ennen elämä oli ollut melkoista vuoristorataa. Miran isä oli narkomaani, joka kuoli lopulta huumeiden yliannostukseen Miran ollessa täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Äiti yritti huolehtia Mirasta yksin. Välit äitiin olivat kuitenkin vaikeat.
– Olen tehnyt paljon töitä, että olen päässyt eteenpäin menneisyydessäni opituista haitallisista ajatusmalleista.
Teini-ikäisenä Mira tilaili vaatteita, puhelimia ja ruokaa. Laskuja hän ei maksanut.
– En silloin nähnyt asiassa mitään väärää, mikä ihmetyttää minua nyt.
Mira menettikin luottotietonsa pian 18-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Asia kaduttaa häntä yhä. Kuten sekin, että peruskoulu jäi kesken.
Pienten lasten äitinä Mira alkoi havahtua siihen, että hänen tekemänsä valinnat eivät olleet fiksuja. Ne tulisivat hankaloittamaan elämää vielä pitkään.
Toista lasta odottaessa Miran mielen valtasivat itsesyytökset. Miten hän olikaan päästänyt asiat tälle tolalalle nuorempana?
Rahahuolet vaivasivat, sillä asuntoa on luottotiedottomana vaikeaa hakea, mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Lisäksi ulosotto vei suuren siivun perheen tuloista, sillä myös puoliso oli menettänyt luottotietonsa samaan tapaan kuin Mira.
Vaikeuksien kierre
Taloudellisen tilanteen kohentamiseen ei löytynyt apua. Pariskunnan turvaverkostotkin olivat olemattomat.
Mira toivoi kovasti voivansa muuttaa tilanteen kurssia. Toisen lapsen odotusaikana ongelmat kuitenkin kasaantuivat – kuvioihin sekoittui päihteitä sekä molemmin puolin itsehillinnän ongelmia, jotka lopulta tulivat pariskunnan väliin.
Pari haki yhteistuumin apua ongelmiinsa, mutta Mirasta tuntui, että he eivät saaneet tarvitsemaansa.
– Ihmettelimme, että missä vika on, kun kuitenkin yritimme parhaamme. Käännyimme vaikeuksien keskellä toisiamme vastaan ja syyttelimme.
Vaikeuksien kierre syveni. Pari päätyi eroamaan ja muuttamaan erilleen. Niin kävi useamman kerran, kunnes Mirasta alkoi tuntua lasten kanssa perhekuntoutuksessa ollessaan, että heistä ei olisi tarjoamaan lapsilleen vakaata lapsuutta.
Ei, vaikka rakkaus omia lapsiaan kohtaan on Mirasta ääretöntä. Tai oikeastaan juuri siksi.
Miran itsetunto äitinä oli vaikeuksien myötä pohjalukemissa. Hän muistelee hetkeä perhekuntoutuksessa: Ohjaaja huomautti, että eikö Mira ymmärrä, että esikoiselle tulee tarjoilla suurempi ruoka-annos kuin kuopukselle.
– Kuopuksellani oli vaihe, jolloin ruoka maistui hänelle erityisen hyvin, kun taas esikoinen söi vähemmän. Tunsin itse lapsieni käytöksen, mutta perhekuntoutuksessa valmiiksi haurasta itsetuntoani nakerrettiin.
Mira olisi yksin voinut pitää lapset luonaan, mutta hänestä tuntui vahvasti siltä, että hänellä ei olisi mitään annettavaa heille. Hän vain vetäisi nuo äärettömän arvokkaat ja suloiset olennot mukaansa loputtomaan yksinäisyyteensä.
Jälkikäteen ajateltuna Mira olisi toivonut, että he olisivat saaneet parempia taitoja kommunikaatioon vaikeissa tilanteissa sekä rahallista apua.
– Apu, jota saimme, repi perhettä enemmän erilleen. Olisi ollut tärkeää saada vahvistettua itsessäni sitä, minkä minä sisämmässäni koen tärkeäksi ja vahvistettua itsetuntoani. Tuntui, että pariterapeuttimme pääsääntöisesti etsivät, kumpi meistä oli pahemmin syypää perheen ongelmiin.
Miran itsetunto äitinä on nyt vahvempi kuin ennen.
Edelleen yhdessä
Mira ja hänen miehensä palasivat takaisin yhteen lasten huostaanoton jälkeen.
Lapset tulevat tapaamaan heitä kotiin joka toinen viikko torstaista sunnuntaihin. Puoliso on palannut työelämään.
Mira ei halua puolustella aiempaa väkivaltaista ja epätasapainoista ilmapiiriä. Lasten pitäisi saada kasvaa väkivallattomassa kodissa.
Hän kuitenkin kokee, että he ovat oppineet vuosien varrella antamaan tilaa paremmin toisilleen vaikeina hetkinä ja katkaisemaan negatiivisen kierteen, ennen kuin tilanne pääsee eskaloitumaan.
– Väkivalta on aina väärin, eikä siihen oikeuta mikään.
Mira on aiemminkin kertonut mediassa tarinansa. Empaattisten kommenttien joukkoon mahtuu myös syytteleviä kysymyksiä: valitsitko Mira mieluummin miehen kuin lapset?
Hän ymmärtää kysymyksen, mutta kokee, että ei silloisessa tilanteessa olisi pystynyt yksinkään tarjoamaan lapsilleen hyvää kotia.
Sitä Mira on kuitenkin paljon miettinyt, olisiko huostaanotto voitu estää oikeanlaisella avulla.
– Nykyinen järjestelmä on todella armoton, jos painii rahavaikeuksien kanssa. Taloudellinen stressi on todella lamaannuttavaa ja pelottavaa.
Vaikka tilanne on kohentunut, parin tyttäret asuvat edelleen sijaisperheessä. Asia on vaivannut Miraa viime aikoina.
Sijaisperheeseen Miralla on lämpimät välit. Etenkin sijaisäidistä on tullut Miralle hyvin läheinen. Hänen kanssaan Mira on puinut huoliaan siitä, voisivatko lapset olla vanhempina katkeria ja tuntea, että biologiset vanhemmat hylkäsivät heidät.
Etenkin, kun Miralle ja hänen miehelleen on maaliskuussa syntyvä kolmas lapsi.
– Yritämme parhaamme sanoittaa tilannetta tyttärillemme ikätasoisesti. Ratkaisu tehtiin heidän parhaakseen. Emme myöskään halua lähteä repimään heitä pois enää sijaiskodista. Tytöt ovat kasvaneet siihen, että heille on kahdet vanhemmat.
Rahahuolet painavat edelleen
Vaikka Mira ja hänen miehensä ovat opetelleet käyttämään rahaa järkevästi, menneisyyden taakka painaa yhä.
Vuoden lopussa Miran mies oli tehnyt ylimääräisiä keikkahommia, jotta perheen talous kohentuisi. Pariskunta ei ollut tullut ajatelleeksi, että myös veroprosenttia olisi pitänyt nostaa.
Tuloista leikkaantui Miran ja hänen miehensä mittapuulla suuri osa veroihin, joita he olisivat juuri nyt tarvinneet, sillä ulosotto vie edelleen osuuden palkasta.
Rahavaikeudet näkyvät myös siinä, kun lapset tulevat käymään. Mira toivoisi, että tapaamisia tuettaisiin taloudellisesti enemmän.
– Meille on sanottu sosiaalitoimesta, että jos meillä ei ole rahaa, kun tytöt tulevat, täytyy tapaaminen perua. Sosiaalitoimelta saamme tapaamisiin tukea vain 10 euroa päivältä.
Rahalla saa lapsille ruokaa, mutta juuri muuhun sitä ei riitä. Niinpä lasten kanssa oleillaan enimmäkseen ulkona tai kotona.
Esikoinen rakastaa piirtämistä ja osaa jo 5-vuotiaana hieman kirjoittaa. Kolmevuotias puolestaan nauttii lautapeleistä ja tanssimisesta. Onneksi lasten mielipuuhat onnistuvatkin kodissa ilman ylimääräisiä kuluja.
Varsinkin uimahallissa käyminen oli koko perheelle hyvin mieluisaa. Uimahallikäynnit ovat perheeltä jääneet myös pahentuneen koronaepidemian vuoksi.
– Onneksi sijaisperheen tuella tapaamisten peruminen on voitu välttää.
Mira esiintyy jutussa vain etunimellään.
Anna.fi: Mistä merkeistä parisuhdeväkivallan voi tunnistaa jo suhteen alkumetreillä? Asiantuntija kertoo
Kommentit (23)
Tämän tyyppiset ongelmat on yleensä ylisukupolvisia- ongelmat peritään vanhemmilta. Juuri niinkuin jutun äitikin oli ne perinyt vanhemmiltaan. Tietyt taidot on jäänyt oppimatta kun ei vanhemmatkaan ole niitä osanneet. Oikein tekee kun hakee apua ja puhuu, ongelmia ei ratkaista käden käänteessä kun ne on kulkeneet äidiltä tyttärelle yms.
Maalaisjärjellä ajatellen olisi kannattanut olla tiukasti töissä ja maksaa velat pois ja saada säästöjä, niin lasten vierailut ei olisi kympistä kiinni. Kannattaisi myös hakea apua omaan hyvinvointiin ja elämänhallintaan. Ei kannata olla pelkästään tuista riippuvainen vaan saavuttaa tilanne missä taloustilanne on omissa hanskoissa. Toki kyseessä on ollut tosi nuoret vanhemmat, nyt jo aikuistuneet, joten toivottavasti tilanne on kolmannen lapsen suhteen eri. Elämä on oppimista, soisi kuitenkin että se tehtäisiin omalla kustannuksella eikä lasten.
Jollain ei vaan onnistu raha-asiat. Vielä 3-kymppisenäkin voi olla ulosotossa ja lapset edelleen huostassa eli kymmenisen vuotta. Sen ymmärtää jos saa lapset 2-kymppisenä, on aika nuori ja rahankäyttöä ei ole vielä kunnolla oppinut. Mut jos ne samat virheet toistaa 10 vuoden päästä, niin se on vaan ihmsen luonteessa vika, raha ei vaan pysy käsissä. Ja näitä on paljon…Mutta sitä en ymmärrä kun lapsia on huostassa, tehdään lisää lapsia. Sitten käytetään lasua hyväkseen, saadaan tukiperhe ja muita palveluita. Jos lapsia vielä huostaanototssa, pitäis olla laki että uusia lapsia ei saisi tehdä, vaan pitäis ensin saada ne edellisetkin kotiin.
Niin, jos tehdään laki että joku ei saa lisääntyä, ei eletä enää vapaassa maassa vaan diktatuurissa. Varmaankin diktatuuri ratkaisisi monta ongelmaa kun ne voisi vain kieltää, mutta sitten ollaan taas uusissa ongelmissa…
Hyvä kun osaltaan ovat saaneet talouttaan kuntoon ja mies palannut työelämään.Ehkä Mirankin olisi kannattanut mennä opiskelemaan ja saada peruskoulun päättötodistus ja jokin ammatti, siten viedä elämäänsä eteenpäin.Ikävältä tuntui tuo,että pienet 3-ja 5-vuotiaat lapset jätetään sijaisvanhemmille ja päivitellään ettei olisi varaa ottaa heitä aina ”kotilomille” ja kuitenkin uusi lapsi tulossa.Eikö uuden lapsen tulo myös maksa? Tarvitseehan lapsi kaikenlaista tavaraa,vaippoja ja ravintoa. Jotenkin jää mielikuva,että hommataan uusi lapsi vaan tilalle.Itse en haluaisi Miran kaltaiselta kokemusasiantuntemus neuvoja. Mielestäni hänellä ja heillä perheenä olisi vielä paljon asioita käytävänä läpi ja kehityttävänä vanhempina.
Empatiaa ja ymmärrystä kyllä riitti, surullisia sattumuksia jo lapsuudesta äidillä. Mutta siinä vaiheessa meinasi ymmärrys loppua, kun kerrottiin että uusi vauva tulossa. Eikö olisi voinut sen kaiken energia ja taidon keskittää tilanteen korjaamiseen niin hyväksi, että saisi aiemmat lapset takaisin kotiin? Juuri tuossa tilanteessa voi tosiaan vanhempien lasten ymmärrys olla aika tiukassa myöhemmin.
Edelleen mietin, miksi pitää hankkia lapsia, jos ei ole heihin varaa tai resursseja. Pitäisi ajatella lasta eikä itseään ja omia mielihaluja. Toivottavasti tämä kirjoitus ehkäisee muutamia tulevia lapsia. Suomessa ei ole tarvetta synnyttää yhtään lasta saati tulla raskaaksi.
Kannattaa sopia sosiaalityöntekijän kanssa etukäteen maksusitoumuksesta ruokakauppaan, jos jälkikäteen maksettava raha ei riitä. Luonapitokorvaus on reilu 10€/vrk/lapsi. Kyllä sillä aina jotain ruokaa saa. Vanhemmat eivät myöskään maksa lasten noutoa ja palauttamista.
Hirveää luettavaa. On selvää, että yhteiskunnassa riittää paranneltavaa, mutta tämän jutun perusteella suurin ongelma on ollut vanhemmissa. Ihan puhdasta vastuuttomuutta, itsekkyyttä ja typeryyttä täysin lasten kustannuksella. Ei tiedetä, että tavaroista kuuluu maksaa ja vanhemmuus vaatii suurta panostusta? Huh heijakkaa, eihän tuota niele kukaan. Ihan sama millainen lapsuudenkoti on ollut, sillä ei selitetä ja kuitata tuollaista. Onneksi on sentään ymmärretty antaa lapset tasapainoiseen kotiin, että kai tässäkin tarinassa hopeareunus on.
Vanhemmilla on ensisijainen vastuu jälkikasvustaan, yhteiskunnan tehtävänä on tukea. Miten se voi olla joillekin niin epäselvää? Miten voi olla mahdollista, ettei ajattella lapsen näkökulmaa, kun lasta suunnitellaan? Millaiseen tilanteeseen lapsi syntyisi? Milaisen elämän voisin tarjota lapselle?
Tunnen suurta surua näitä lapsia kohtaan. Miten voi ihmiset voi tehdä tällaista? Jollainhan tällaisen toistuminen pitäisi olla estettävissä?
Surullinen teksti. Oma äitini seurasi ikkunasta, kun uutta pikkusiskoa kannettiin kotiin samalla kun hän ei ollut sinne tervetullut. Ei varmaan tarvitse kertoa, millainen äiti minulla on. Toivon parempaa näille lapsille, mutta haavat tuosta kyllä jää.
Miksi pitää tehdä lisää lapsia tuohon tilanteeseen? Ensin omat asiat kuntoon ja sitten lapsia vasta.
Vaikka veroa menee nyt lisäprosentilla niin käteen jäävä turvaosuus on täysin sama ulosoton jälkeen. Eikä ylimääräinen työnteko ole mennyt hukkaan, sillä ulosottoon lähtee suurempi osuus joka vähentää tuota aiemmin tehtyä velkaa. Mahdollisesti lisäprosentilla mennyt vero tuottaa myös sen, että ensi vuonna tulee veronpalautuksia, jotka nekin toki menevät ulosottoon mutta vähentävät sitten sitä velkaa. Miksi pitää tehdä lisää lapsia kärsimään tuohon tilanteeseen,jos ei pysty edes nykyisille lapsille mahdollistaa sitä, että pääsevät säännöllisesti biologisten vanhempien luokse. Ei voi ymmärtää.
Taloudellisen tilanteen ei tulisi koskaan olla syy huostaanottoon. Monessa kohtaa olisi voitu tukea vanhemmuutta paremmin, mikä on aina myös edullisempi tapa yhteiskunnalle. Jotain on pielessä toimintatavoissa, kun eräs äiti totesi, että ”ainoa joka kehuu lastani on hammaslääkäri.” Ongelmakeskeisyys pitää huomion ongelmissa ei mahdollisuuksissa. Tukahduttaa toivoa, murentaa voimavaroja entisestään. Onneksi on nyt toivoa ihmissuhdekeskeosemmästä työstä Uudistuvan lastensuojelu” työtavan ja systeemisyyden myötä. Työnohjausta voi pyytää myös asiakkailta.
Adoptio ei ole myöskään mikään autuaaksi tekevä ratkaisu … vielä vaikeampi trauma ja hylkäämisen kokemus siitä lapselle muodostuu. Lapsesta tulee juureton, ilman suhteita biosukuunsa. Suomessa edelleen adoptiovanhemmille etsitään lapsi, eikä toisin päin – lapselle sopivat vanhemmat. Adoptiovanhempien odotukset lasta kohtaan ja tämän luonne ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet eivät kohtaa, olet hylkiö ja erilainen, vääränlainen, sukuun kuulumaton mustalammas koko elämäsi.
Ainahan sen kolmannenkin voi antaa sijaisperheeseen ja sitten taas uudestaan paksuksi… Kaiken muun ymmärrän ja annan empatian, mutta että raskaana, vaikka ei pysty huolehtimaan edes edellisistä. En ymmärrä ollenkaan. Mielestäni aivan järkyttävää.
Olisin itsekin halunnut vaikka kuinka monta lasta, mutta ajattelin, että täytyy olla mm.taloudelliset rahkeet huolehtia kaikista.
Haloo missä on sinun empatiakyky? Ihanaa että he ovat saaneet elämäänsä hieman raiteilleen ja pystyvät tyttärilleen olemaan edes etävanhemmat, olisiko sinusta oikein erottaa lapset biologisista vanhemmistaan täysin? Mielelläni soisin ”verorahojani” käytettävän juurikin tämänkaltaisten tilanteiden tukemiseen!
”Mira toivoisi että tapaamisia tuettaisiin taloudellisesti enemmän.” Hei c’mon! Joku vastuu oltava vanhemmillekin. Ja kannattas miettiä, onko viisasta tehdä lisää lapsia jos ei ole kykyä huolehtia edellisistäkään.
Huostaanotettu lapset= lapsilisiäkään ei ole saatu vaan sosiaalitoimi ottaa ne pois.
Voihan olla että tiukka kuukausi ja ennen tilipäivää on tiukkaa, niin on muillakin perheillä.
Ilmeisesti rahankäyttlö ei vieläkään osata ollenkaan, kun on muka verojen syy, ettei rahat riitä. No ei ole, vaan verotietojen ylläpidon laiminlyönnin syy se on, ja yli varojen elämisen syytä.
Lapsille huostaan antamisesta tulee aina hylkäyskokemus, mutta sitä on turha murehtia, koska mikä on tehty, on tehty, eikä sitä saa tekemättömäksi. Uuden vauvan suhteen voi toivoa, että hänet sijoitetaan samaan perheeseen sisarustensa kanssa. Reilumpaa olisi antaa lapset adoptoitaviksi, jotta he eivät joudu seilaamaan kahden perheen välissä.
Sä varmaan oletkin erittäin täydellinen ihminen ja vanhempi eikä sulle voi koskaan tapahtua mitään pahaa, eikä sun elämä voi mennä pieleen. Tyypillistä suomalaista tulla tölvimään toisia ja pätemään toisten kustannuksella.
Kävisi nyt koulua ja selättäisi ulosottovelat pois ennen kuin lisää elätettävää puskee maailmaan. Rahaa vaan pitäisi saada, oma vastuu näyttää unohtuneen.
Olen täysin samaa mieltä.
Aika kurjaa kun menettää luottotietojen myötä elämänsäkin. Nyt kun odottaa kolmatta lastaan, kannattaa käydä vaikka seurakunnassa pyytämässä apua. Jatkuvat rahaongelmat lienevät tämän ajan pahimmat vitsaukset. Rukoilen Mira puolestasi, ja onnellista odotusta.