Kun Riikka hoiti yksin vauvat ja Lasse paineli peltotöihin, kaksosten tuoreet vanhemmat ajautuivat parisuhdekriisiin – näin he selvisivät
Lasse, 41, ja Riikka, 27, kulkivat kivisen tien hedelmöityshoidoista kaksospoikien vanhemmiksi. Nyt he kertovat toistensa vastauksista tietämättä, miten matka meni.
Neljänkympin lähestyessä Lasse Koivisto alkoi luopua toivosta.
Lassen edellinen parisuhde oli päättynyt muutama vuosi sitten, ja kavereilla alkoi olla jo lapsia.
– Olen aina ollut lapsirakas. Jo teini-ikäisenä olin lapsenvahtina naapureille ja tuttaville. Jostain syystä omien lasten hankkiminen kuitenkin venähti.
Lasse painoi pitkää päivää maanrakennusalan yrittäjänä ja pohti, tulisiko hänestä koskaan isää.
Sitten hän tapasi Riikan.
Tunnustus baarin pihassa
Kätilö ja yrittäjä Riikka Jalonen ei koskaan ollut pelännyt, etteikö hän saisi lapsia. Ei, vaikka 19-vuotiaana saatu endometrioosidiagnoosi puhui tylyä kieltään.
Riikka oli aina haaveillut suuresta perheestä. Lääkäri kuitenkin kehotti, että jos Riikka joskus haluaa perheenlisäystä, olisi sitä hankittava ennen kuin tämä täyttää kolmekymmentä.
– Silloin ajattelin, että okei, minusta ei ehkä tule kuuden lapsen äitiä. En silti ajatellut, että jäisin kokonaan ilman lapsia.
”Minua jännitti, onko ’vika’ sittenkin minussa.”
Lapsihaaveesta puhuttiin jo ensitapaamisella
Pariskunta kohtasi harjavaltalaisessa baarissa, kun Lasse oli 36 ja Riikka 22.
Juttu luisti heti. Lapsihaaveet tulivat esiin heti suhteen alussa. Lasse ei muista keskustelun tarkkaa ajankohtaa, mutta Riikan mukaan asiasta puhuttiin jo ensitapaamisella.
– Illan lähestyessä loppuaan kerroin baarin pihassa Lasselle sairaudestani ja totesin, että lapset olisivat elämäni seuraava askel. Sanoin, että jos hänkin haluaa lapsia, olen valmis tapamaan häntä uudelleenkin, mutta jos ei, meidän ei kannata lähteä tähän ollenkaan.
Asiat etenivät nopeasti. Pariskunta oli tavannut maaliskuussa, ja jo seuraavan vuoden tammikuussa he päättivät ryhtyä yrittämään lasta.
Lue myös: Jo joka kahdeskymmenes vauva Suomessa syntyy hedelmöityshoidoilla
Vuoden kuluttua tammikuussa he aloittivat hedelmöityshoidot.
– Toki tiesin Riikan sairaudesta mutta minua jännitti, onko vika sittenkin minussa, Lasse paljastaa.
Onnistuisiko tämä ikinä?
Lasse saattoikin olla se, joka koki hedelmöityshoidot rankoiksi. Lasse itse tosin arvelee asian olleen päinvastoin.
– Minua mietitytti, että onnistuvatko hoidot. Alussa mietin sitäkin, miten kaikki käytännössä toimii. Riikalle hoidot olivat silti varmasti paljon rankempia kuin minulle, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
”En kokenut, että lapsettomuushoidot olisivat olleet minulle rankkoja.”
Riikka kuitenkin tiesi työnsä puolesta jo entuudestaan, mitä tuleman pitää.
– En kokenut, että hedelmöityshoidot olisivat olleet minulle rankkoja. Minusta oli lähinnä mielenkiintoista kokea se itse.
Ensin yritettiin inseminaatioita, sitten pakastealkionsiirtoa. Pettymykset raastoivat varsinkin Lassea.
– Epäonnistumisten jälkeen aloin ajatella, onnistuuko tämä ikinä, Lasse pohtii.
Riskiraskaus ei heti ilahduttanut
Toisesta pakastealkionsiirrosta tärppäsi.
Kummatkin suhtautuivat raskausuutiseen ilolla, mutta varautuneesti. Pettymykset olivat yhä tuoreina mielessä.
Kun lääkäri kertoi kuulevansa kaksi vahvaa sykettä, vanhemmat eivät heti ilahtuneet. Kaksospojat olivat yhden istukan varassa, joten raskauteen liittyi isoja riskejä.
– Aloin heti miettiä, kuinka sitä nyt pärjätään, kun yhdenkin lapsen kanssa olisi jännittänyt, sanoo Lasse. Hänen katseensa oli jo tulevassa arjessa.
Riikka sen sijaan arvioi alan ammattilaisena, että raskaus ei välttämättä päättyisi hyvin.
– Minä mietin, selviäisivätkö vauvat ja jos tulisi ongelmia, minne asti meidän pitäisi mennä hoidettaviksi.
Raskausaika ei ollut kummallekaan vanhemmista kovin helppo.
Raskauden loppupuolella Riikka joutui viikkokausiksi vuodelepoon.
”Minullekin oli raskasta katsoa sitä sivusta, kun en voinut auttaa mitenkään.”
Pariskunta asuu Lassen sanoin keskellä metsää, joten heikkoon kuntoon menneen Riikan sosiaaliset kontaktit olivat vähissä.
– Olisin toivonut, että Lasse olisi ollut enemmän tukenani, Riikka sanoo. – Toisaalta ajattelin, että jos Lasse olisi ollut kotona koko ajan pitämässä kädestäni kiinni, sitten ainakin olisin tullut hulluksi.
– Varmaan Riikka olisi halunnut, että olisin ollut enemmän hänen kanssaan, Lasse vahvistaa. — Riikka kuitenkin sanoi, ettei siitä ole hyötyä.
– Lasse oli tavallista enemmän töissä. Hän yritti tehdä hommia valmiiksi, että voisi olla poikien synnyttyä enemmän kotona. Ehkä se oli myös Lassen tapa käsitellä asiaa, pohtii Riikka.
– Minullekin oli raskasta katsoa sitä sivusta, kun en voinut auttaa mitenkään. En kuitenkaan ehkä näyttänyt sitä ulospäin, Lasse sanoo.
Kuin peura ajovaloissa
Lapsivesi meni raskausviikolla 35. Riikka vietiin ambulanssilla sairaalaan ja Lasse seurasi perässä.
Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt. Lasse kävi välillä kotona, ja kahden päivän kuluttua Riikka soitti, että nyt alkaa tapahtua.
– Minun olisi pitänyt soittaa hänelle hieman aiemmin. Lasse oli kuin peura ajovaloissa, hän ei oikein ehtinyt tilanteeseen mukaan.
– Riikka oli synnytyssalissa, kun tulin paikalle. Synnytys on minulle kokonaisuutena ehkä vähän hämärän peitossa. Muistan, että oli kiire ja tapahtui paljon kaikkea.
Eelis syntyi ensin imukupin avustamana. Lasse sai leikata napanuoran.
”Ainoa huoleni oli se, ehtiikö kukaan huomioida Lassea.”
Eeliksen synnyttyä Riikan tarve ponnistaa loppui kokonaan. Kymmenen minuutin kuluttua lääkäri päätti, että on tehtävä hätäsektio.
Riikan kertoman mukaan Lasse ryntäsi heti ovelle ja yksi kätilöistä meni kertomaan hänelle, ettei isä pääsisi leikkaussaliin mukaan.
– En ollut itse huolissani, vaikka olikin kiirettä ja draamaa. Ainoa huoleni oli se, ehtiikö kukaan huomioida Lassea, Riikka kertoo.
– Sivustakatsottuna olin varmaan aika rauhallinen, Lasse puolestaan arvioi.
Leevi syntyi hätäsektiolla eikä hengittänyt syntyessään. Hänen vointinsa kuitenkin koheni niin pian, ettei lastenlääkäri seuraavana aamuna meinannut uskoa häntä samaksi lapseksi.
Parisuhde koetuksella
Eelis ja Leevi viettivät 18 päivää sairaalassa. Kotiin pääsyn jälkeenkin Riikka oli heidän kanssaan enemmän kuin Lasse, joka kävi töissä.
– Miehen kanssa, joka urakoi peltotöissä, ei kannattaisi tehdä kaksosia huhtikuussa! Riikka nauraa nyt.
Silloin ei naurattanut. Riikka koki jäävänsä yksin: ensin sairaala-aikana, sitten perhearjessa.
– Lasse teki pitkää päivää ja kun hän tuli ehtoolla kotiin, hän ei jaksanut olla läsnä.
– En oikeastaan tiennyt, mitä pitäisi tehdä, Lasse sanoo hieman surua äänessään. – Kaikki oli uutta ja kaikki jännitti.
Nyt vaikeudet on selätetty, ja Eelis ja Leevi ovat touhukkaita taaperoita.
– Minulle riitti alkuun se, että Lasse täytti jääkaapin ja kävi kotona nukkumassa, Riikka toteaa. – Mutta kun on kolme kuukautta valvonut ja jos toinen vielä silloinkin kysyy, että miten se vaippa vaihdettiinkaan, niin meni varmasti hermo.
– Yritin parhaani, mutta toiminnassani olisi tietysti ollut paljon korjattavaa, Lasse myöntää.
– Ymmärsin vasta silloin, kuinka eri lähtöviivoilla olimme, sanoo Riikka. – Minulla oli kätilönä enemmän tietämystä lapsista ja olin tottunut vauvoihin.
– Se oli silloin aikamoista tuttipullorallia, naurahtaa Lasse.
Parisuhdekriisistä selvittiin, kun työnjako kotona tasapuolistui ja pojat kasvoivat.
– Nykyisin pojat lapioivat ruoan suuhun omatoimisesti.
Vielä yksi yllätys
Sekä Lassen että Riikan äänestä huokuu lämpöä, kun he puhuvat lapsistaan ja toisistaan.
Lassen mukaan arjessa parasta on ”kaikki”. Riikkakin nauttii ”siitä hääräämisen määrästä”, joka kotona vallitsee.
Identtiset Eelis ja Leevi ovat nyt 2,5-vuotiaita. He ovat puuhakas kaksikko, konemiehiä kumpikin.
– No, Lasse omistaa kaksi kaivinkonetta ja kuorma-auton. Eipä tarvitse arvailla, kumman poikia, Riikka nauraa.
– Kyllä he ovat isin poikia, Lasse myhäilee.
Kohta vauhtia on luvassa lisää, sillä Riikka on raskaana.
Raskaus sai jälleen alkunsa pakastealkionsiirrosta. Ensimmäisessä ultraäänessä lääkäri tutkaili kuvaa hiljaisuuden vallitessa. Hän onnitteli vasta, kun tajusi, että oli pitänyt pariskuntaa jännityksessä turhan pitkään.
Tällä kertaa siellä sykkii vain yksi sydän. Isoveljetkin ovat jo innoissaan.
Jutun otsikkoa ja pääkuvaa on päivitetty 22. marraskuuta klo 10.43.
Lue myös: Elina ja Ismo saivat kahdet kaksoset peräjälkeen: ”Ovatko nämä kaikki teidän?”
Jaa oma kokemuksesi