Ei nyt taida ihan fetissistä olla kyse, mutta hankin hankin mielelläni ja tietysti myös pukeudun seksikkäisiin alusvaatteisiin tai korsetteihin aina stay uppeja ja sukkanauhaliivejä myöten. Harmi vain ettei nykyinen mieheni oikein ymmärrä tämän hyvän päälle vaan riisuu ne nopeasti pois.
Hei miehet!
Miten olette kokeneet seksin raskauden aikana? Onko halut laantuneet/lisääntynee/samanlaisia? Miltä tuntuu naisen muhkeutuva ulkomuoto? Oletteko pettäneet naisenne ollessa raskaana tai tuntuuko että kynnys siihen olisi mataloitunut?
Me ei kestetty odottaa kuin vko synnytyksen jälkeen oli molemmilla niin kova halu toisen iholle :) Mulla tosin jälkivuotokin loppui jo silloin. Muistan sen erityisen hienona kokemuksena, molemmilla silmät tummina kiihkosta, kamala polte ja kuitenkin piti malttaa olla tavallista...
Meillä molemmat tykkää, että näkee. Toisen kiihottuksen näkeminen vartalolta, ilmeistä ja eleistä lisää sitä omaa poltetta..Hmm..
Joskus laitetaan huone ihan pimeäksi eikä kumpikaan puhu mitään, silloin keskittyy enemmän siihen omaan tuntemukseen ja omaan nautintoon. Joskus pyydän vielä, että...
Aiemmissa suhteissa olen tätä miettinyt ja usein ollut tunne, että jään jostain paitsi. Mutta nykyisen miehen kanssa ei tätä tunnetta ole koskaan tullut, vaikka suhde ei helppo ole ollutkaan. Eli en usko :heart:
Itselläni normaalisti c-kuppi eivätkä rinnat ole mitenkään erityisen herkät eroottisessa mielessä. Tykkään toki niiden hyväilystä siinä, missä muidenkin alueiden. Raskausaikana d-dd-kuppi ja tällöin rinnat myös paljon herkemmät ja kaipaisivat enemmän huomiota. Mun silloinen mies ei kuitenkaan...