Hakutulokset

  1. M

    Vakuutus ennen syntymää (toiseen EU maahan synnyttään)

    Vastaanpa nyt itselleni. Asiaa kyseltyäni en löytänyt vakuutusyhtiötä, josta saisi vakuutuksen ennen vauvan syntymää, jos synnytys tapahtuu ulkomailla. IF olisi hyväksynyt toisessa pohjoismaassa synnytyksen. Joku yhtiö vaati suomalaista neuvolaseurantaa vauvalle yms.
  2. M

    Vakuutus ennen syntymää (toiseen EU maahan synnyttään)

    Olen soitellut vakuutusyhtiöitä läpi, enkä ole löytänyt yhtiötä, joka myöntäisi vauvavakuutuksen ennen syntymää, jos vauva syntyy toisessa EU maassa (ei pohjoismaa). Olemme siis 10kk ulkomailla miehen opiskelujen takia ja kuulutaan suomen sosiaaliturvan piiriin. Suurinosa yhtiöistä ei korvaa...
  3. M

    Ulkomailla synnytys suom. sos.turvaan kuuluvalla (maksut+erilainen nimilaki)

    En ole saanut tähän vastausta oikein mistään, joten laitan kysymyksen tännekin, jos jollain teistä sattuisi olemaan kokemus tuoreessa muistissa. 1) Onko kellään kokemusta ulkomailla lapsen synnyttämisestä siinä tilanteessa (EU maa), että kuuluu suomen sosiaaliturvan piiriin? Kuinka viralliset...
  4. M

    ~~~~~HYVINKÄÄN & LÄHIALUEEN MUDET~~~~

    Synnytys oli nopea, tosin melko jännittävä. Menin sairaalaan tarkkailuun ja aamulla päätettiin käynnistää. Sairaalassa oli sulku silloin illalla päällä ja sitten synnytys alkoikin lapsiveden menolla jo illalla. Meinasi tulla kylmähiki, kun vapaata salia ei ollut. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja...
  5. M

    ~~~~~HYVINKÄÄN & LÄHIALUEEN MUDET~~~~

    Mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia kestoista. Muutamia erilaisia oon ostanut kirppikseltä ja joitakin tehnyt ite, jokusia ostanut uutena. Nyt on kamala kestoiluinto päällä, toivottavasti se jatkuu vielä vauvan synnyttyä.
  6. M

    ~~~~~HYVINKÄÄN & LÄHIALUEEN MUDET~~~~

    Onko tää ketju vielä aktiivinen vai ootteko siirtyneet muualle? Onko Hyvinkään lähellä hyviä liikkeitä, josta voisi löytää kestoja (ei siis nettikauppoja)? Rv 38+1 meneillään ja yöunet nyt yöunet on 3,5h luokkaa. Ei merkkiäkään tulevasta synnytyksestä. Asutaan Veikkarissa. Marie
  7. M

    <3 Uskovat odottajat 2010<3 huhtikuu->

    Täälläpä on hiljaista. Lomaileeko kaikki muut? Itelllä 38+1 menossa, eikä mitään merkkejä lähenevästä synnytyksestä. Kestovaippoja oon innostunut tekemään, niin aika kuluu nopeammin. Edellisessä viestissä mainitsemani kokeet oli kaikki puhtaita. Marie
  8. M

    Espanjassa (kanarialla) vauvan kanssa 3-4kk?

    Onko kellään kokemuksia olla pidempää aikaa pienen vauvan kanssa Espanjassa? Saimme luvan lähteä, kun 4kk neuvola on ohi, joten olisimme reissussa joulukuun puolesta välistä huhtikuun puoleen väliin. Ensin ainakin Kanarialle ja sitten mahdollisesti mantereeelle vähäksi aikaa. Kaikki vinkit on...
  9. M

    <3 Uskovat odottajat 2010<3 huhtikuu->

    Pakko vuodattaa tännekin, vaikka muuten on ollut hiljaiseloa. Välillä asiat vain on kovin epäoikeuden mukaisia kohtukuolema äideille (ja varmasti muillekin). Tuli sitten päätös äitiysrahasta vakuutuskassasta ja oli laskettu 2008 tulojen mukaan, eikä edellisen äitiyspäivärahan mukaan. Tänään...
  10. M

    Miten molemmat voisi jäädä kotiin vauvan kanssa?

    Tahdottaisiin molemmat miehen kanssa jäädä kotiin vauvan kanssa. Luultavasti oleskeltaisiin jokunen kuukausi ulkomailla (EU-alueella). Onko kellään mitään ideaa/kokemusta miten se onnistuisi. Realiteetit on tiedossa eli se että tulot tippuu todella paljon. Kumpikaan ei halua irtisanoutua...
  11. M

    Miten molemmat voisi jäädä kotiin vauvan kanssa?

    Tahdottaisiin molemmat miehen kanssa jäädä kotiin vauvan kanssa. Luultavasti oleskeltaisiin jokunen kuukausi ulkomailla (EU-alueella). Onko kellään mitään ideaa/kokemusta miten se onnistuisi. Realiteetit on tiedossa eli se että tulot tippuu todella paljon. Kumpikaan ei halua irtisanoutua...
  12. M

    Liikunta raskausaikana

    Ekassa raskaudessa kävin perusjumpassa viikottain, mutta jätin hypyt pois ja otin kevyemmin, jotta syke ei nousisi liikaa. Tietämättömyyttäni tein selällään vatsalihaksia rv 32 asti. Vielä rv 41 olin valmis lähtemään jumppaan, mutta sitten tulikin vieraita. Jonkun verran kävin myös uimassa...
  13. M

    <3 Uskovat odottajat 2010<3 huhtikuu->

    Tervetuloa uudet! Kiva saada uutta väriä keskusteluun ja lisää ihmisiä. Tannn: Kaikki on mennyt hyvin, samalla tavalla kuin edellinen odotus tässä vaiheessa. Tänään oli ensimmäinen extra lääkäri, jossa tsekattiin, että vauvalla on kaikki hyvin. Ja kaikki oli hyvin, kiitos siitä Jumalalle...
  14. M

    <3 Uskovat odottajat 2010<3 huhtikuu->

    Melkeinpä tulee kateellinen olo, kun toiset on noin lähellä h-hetkeä. Menispä tää aika nopeasti! Toisaalta yritän vielä nauttia tästä "vapaudesta", vaikka kovasti pikkuista sylliin haluaisinkin. Onnittelut teille, jotka olette jo saaneet nyytin kotiin! Ja siunausta muille, joilla...
  15. M

    <3 USKOVAT ODOTTAJAT 2010 <3

    Kuvittelin tänne kirjoittaneeni viime viikolla, mutta eipä näkynyt viestiä. Mua kans kiinnostaa tuo Tannnin esille nostama aihe ja se kuinka suhde on muuttunyt ensimmäisen lapsen myötä. Mua kauhistuttaa se, että mies tulee kotiin ja mä puhun vaan vauvasta ja se puolestaan työjuttuja. No aika...
  16. M

    Seksi ja raskaus

    Aika mielenkiintoista, koska meillä on kyllä käynyt ihan toistepäin. Mies ehkä haluaisi, mutta mä en enää rv 16 jälkeen, kerran viikkoon just ja just pystyn ja nauttiminen on kaukana. Okei meillä on takana pari huonosti päättynyttä raskautta (toinen täysaikaisena), joten myönnän pelkääväni sen...
  17. M

    Raskautuminen vauvan kuoleman ja pitkän yrityksen jälkeen

    Myös mun kirjoitus katosi kaksi kertaa. Takana kohtukuolema rv 42 reilu vuosi sitten. Nyt olen raskaana viikko 21, joten en voi täysin tuntea sitä tuskaa, jota odotteleminen aiheuttaa. Mun kärsivällisyys oli koetuksella jo tän 9kk yrityksen aikana. Jeps, tosi moni sanoo, jopa saman...
  18. M

    Klexane/ Fragmin vinkkejä ja tietoa kaivataan

    Moi, Jos ootte keksinyt/kuulleet joitain hyviä vinkkejä pistämiseen liittyen, niin kertokaa. Itse olen saanut varsin vähän infoa pistämisestä, moni terkka on vastannut kysymyksiini, että en tiedä. Itsellä Klexanen piikitystä takana 11 viikkoa. Vasta viikolla 17+0 mennään. Mm eilen yritin...
  19. M

    <3 USKOVAT ODOTTAJAT 2010 <3

    Tervetuloa mukaan joukkoon roosamaria. Nuo toiset ovat jo niin pitkällä raskaudessa, että kiva että joku muukin on vasta alkupuolella. Mulla puoliväli häämöttää. Tänään on tullut verta nenästä 6 kertaa, siis ihan vuotamalla vuotanut. Oon vähän flunssassa, joten se kai aktivoi tuon vuodon...
  20. M

    ODOTUS JA KISSAT -pelkäätkö toksoplasmainfektiota??

    Mulla todettiin "vanhat" toksoplasmoosin vasta-aineet kohtukuoleman tutkimusten yhteydessä, joten kohtukuolema ei johtunut tuosta. Eli kun sen on kerran sairastanut, niin sille on sen jälkeen vasta-aineet. Mä en oo mikään kissa ihminen, meillä ei ole ikinä ollut kissaa ja kun meen lähellekin...

Yhteistyössä