Rakastan miestäni ja välillä lähes vihaan

Mies on aina ollut todella laiska kotitöiden suhteen siis vuosia olen tehnyt enemmän kuin hän. Nyt en enään jaksa. Uskon että tämä on ollut osasyynä burn out:n syntymiseen, olen välillä niin vihainen miehelle. En pysty ymmärtämään sitä että miten joku edes kehtaa olla niin itsekäs, ja vielä oman puolison kustannuksella!
Sikamaista välinpitämättömyyttä.

Miksi?

Turha tulla selittää miesten töistä niitä ei vuokralla ollessa ole. No joo putket menee joskus tukkoon 99,9% minä avaan ne. Joskus joutuu vähän hiekottaa lyhyttä polkua ovelle yleiseltä tieltä, yleensä minä teen sen, tai ei kukaan.

Mies kerran vuodessa huoltaa autoa silloinkin yleensä ei tee sitä yksin, siihen menee ehkä 2h / vuosi . Mulla menee 2h päivässä.. mielellään vaihdan osat.

Niin ja tilanne on sama riippumatta siitä kuka tekee kodin ulkopuolella ja mitä. Silloinki kun mies oli vuoden yksin kotona ja minä duunissa 8-16+matka ,sain ryhtyy tiskaa ja siivoo kotiin tullessa.

Esimem. Syö karkkipussin tyhjäksi>pussi jää siihen. Ruokailee > lautanen jää pöydälle. Ei yleensä laita tiskejä, ei pyykkää. Ei imuroi, ei pese lattioita. Ennen pesi joskus vessan, nyt ei tee sitäkään. Ei siivoo ladtenhuonetta. Ei pyyhi seinistä/ovista kurajälkiä. Ei siivoo pihaa, järjestä.varastoa, ei kierrätä mitään.

Saattaa istua tai seistä vieressä kun mä teen ja teen ja teen.

Ei auta puhuminen

 

Jätä se.

Ei sitä kauniimmin voi ilmaista.

Jos ei herralle puhe mene jakeluun niin ei se koskaan siitä miksikään muutu. Pian se lakkaa seisomasta vieressä.

 

Tuttua, itsellänikin pää on räjähtämäisillään viikottain, kauniimmin ilmaistuna tilanne on stressaava. Olen miettinyt, että saan elämästä burn outin ja kuolen siihen lopulta.
Meillä tilanne johtuu miehen kotikasvatuksesta. Vanhemmat tekivät kaiken pojan puolesta, ei annettu vastuuta, ei opetettu mitään, ei kuunneltu, eikä ollut kiinnostustakaan lapsen ajatusmaailmasta. Aikuista lasta vanhempansa kohtelivat syntipukkina ja juoksupoikana helpoissa tehtävissä, kuin esinettä, ei ihmistä.Olen opettanut miehelleni ruuanlaiton perusaakkoset ja imuroimaan, ne hän jo osaa. Laskunsa hän melkein ymmärtää maksaa ajallaan, rahasta ja ajasta ei ole kiinni. Kaikki muu vielä takertelee, samoja asioita saa moneen kertaan neuvoa ja tuntuu että jokainen pieni, yksinkertainenkin asia täytyy kädestä pitäen rauhallisesti ohjata. Olen aikuisen miehen äiti, isä, huolitsija, opettaja ja terapeutti. Tätä en elämältäni halunnut. Jotain käsittämättömän omituisia aikoja on ollut, kun tavattiin ja yhteen mentiin.

Hyvät hetket ovat aina iltaisin, kömpiessä toisen lähelle, kiinni. Tuntuu, että kaikki ei ole kuitenkaan balanssissa.

 

No huooh. Alkujaanhan vika on siinä, että mammat kasvattavat pojistaan hemmoteltuja passattavia. Ja nyt toisaalta te näytätte omille lapsille parisuhteen mallia, jossa isän ei tarvitse ottaa vastuuta.

Kaikkiaan pilalle hemmotellun miehen kouluttaminen kannattaa aloittaa heti, kun suhde on alussa. Tällöin miehen motivaatio oppimiselle on suurin. Mitä kauemmin mies saa löysäillä, sen vaikeampi on muuttua.

Nyt olet jo niin syvällä suossa, että tarvitaan radikaaleja keinoja, jotta tilanne muuttuu. Ihan ensimmäiseksi lopetat miehen pyykkien pesemisen, katat hänelle pöytään kertakäyttölautaset, palkkaat siivoojan miehen siivousvuorolla ja laitat laskun miehelle jne.

 

Olin vasta samassa tilanteessa. Tilanne oli luisunut siihen, että itse tein lähes kaiken.. takana oli hyvin pitkälti myös miehen kotoa opittu malli siitä, että on miesten työt ja naisten työt. Lopulta väsyin kaikkeen ja ilmoitin että lakanat menee jakoon, jos homma ei muutu. Seurasi riitaa, huutoa ja itkua molempien puolelta. Mies halusi kuitenkin jatkaa ja sovimme sellaisen työnjaon, että mies siivoaa keittiön ja laittaa ruuat viikolla, kun itse olen töissä ja hän kotona hoitovapaalla. Kummankin vapaa-ajan menot sovitaan yhdessä. Tämä jako on helpottanut huomattavasti elämääni! Mieskin on tyytyväinen, kun vaimolla on hyvä olla ja suhde tasa-arvoisempi.

 

Onko miehesi asunut ollenkaan yksin?
Useimpien on viimeistään siinä vaiheessa itsenäistyttävä.
Sinä joko mahdollistat edelleen hänen helpon elämänsä ja väsyt, opetat kuin lasta tai sitten lyöt nyrkin pöytään ja sanot, että nyt riitti!
Hän joko ITSE alkaa opetella tai muuttaa omilleen ja alkaa opetella.
Jos hän ei eroa haluan, niin annat määräajan jona katsotte miten käy. Annat tehtäviä jotka hän hoitaa tai ei kukaan. Eli HÄNEN asioita: Pyykit, laskut, ehkä ruokakin... Myöhemmin ehkä vastuuta lisää.
Ero on hirveä ja hankala ja... mutta ethän sinä loputtomiin jaksa! Lapset kasvaa ja itsenäistyy. Niin kuuluu miehenkin!
Voimia, että jaksat olla periksiantamaton. Sinä se lopulta päätät kuinka elämäsi elät.

 

Kyllähän meitä on. Tilanne vaan jotenkin luisuu paskaksi kun mies painaa töitään ja kun ei paina niin makaa sohvalla. Mä teen töitä tosi aamuvarhaisesta ja tuun vähän aiemmin kotiin. Kaikki jutut on mun vastuulla. Ei mitään vapaa-aikaa. Mutta mies on kiva isä ja meillä on hyvä perhe. En halua sitä rikkoa eikä siihen mitään aikomusta. Niin, toinen on itsekäs eikä ollenkaan empaattinen mutta muuten okei. Ei kotitöiden taakan takia kuitenkaan perhettä rikota.

 

Mun mielestä tässä ei edes ole kyse "vain" kotitöistä, vaan toisen ja itsensä arvostamisesta. On myös omakin vika, jos ei arvosta itseään sen vertaa, että vaatisi toista hoitamaan tonttinsa. Kukapa ei tykkäisi siitä että pyykit tuodaan puhtaana kaappiin, saa rauhassa istua töllön edessä ja istua valmiiseen pöytään!?! Ajan myötä myös unohtuu, miten ison työpanoksen tämä kaikki vaati, jos itse ei mitään joudu tekemään..