
Tiesitkö? 5 kiehtovaa faktaa joulukuun lapsista
Yksilölliset erot ovat toki suuria, vaikka tilastolliset totuudet puhuvatkin tiettyjen asioiden puolesta.
Asuuko perheessänne joulukuun lapsi? Tutkimuksissa on havaittu, että ainakin seuraavat piirteet liittyvät hänen syntymäajankohtaansa.
Lue ja vertaa, pitävätkö huomiot teillä paikkaansa.
1. Talvella syntyneet ovat useammin aamuihmisiä kuin muut
Eräässä italialaisia ja espanjalaisia opiskelijoita koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että syksyllä ja talvella syntyneet henkilöt menevät aikaisemmin nukkumaan kuin ne, jotka ovat syntyneet kesällä ja keväällä. Lisäksi syksyllä ja talvella syntyneiden joukossa oli enemmän aamuvirkkuja.
Näiden tulosten mukaan joulukuun lapsi on siis todennäköisemmin aamuvirkku ja illantorkku kuin kesällä syntynyt kaverinsa.
2. Joulukuinen saattaa olla allergisempi kuin ikätoverinsa
Allergiat ovat lasten keskuudessa yleisiä. Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan talvella ja syksyllä syntyneet lapset kärsivät ruoka-aineallergioista kuitenkin useammin kuin keväällä ja kesällä syntyneet.
Arvellaan, että auringonvalolle altistumisella ja siten mahdollisesti myös D-vitamiinin vähäisemmällä saannilla olisi jotain tekemistä asian kanssa.
Näin ollen myös joulukuun lapsi on todennäköisemmin allerginen jollekin ruualle kuin alkuvuodesta syntyneet ikätoverit, ainakin Yhdysvaltain Bostonissa!
3. Joulukuun lapsi on vähemmän ärsyttävä kuin toiset
Tässäpä kiinnostava tutkimustulos Unkarista: talvella syntyneillä on vähemmän mielialanvaihteluita ja kiukunpuuskia kuin muina aikoina syntyneillä.
Joulukuiset (ja muina talvikuukausina syntyneet) voivat nyt perustellusti kehuskella, että he ovat vähemmän ärsyttäviä kuin toiset. Tutkimuksen otanta oli tosin sangen pieni, vain 400 henkilöä.
4. Joulukuun lapsi elää muita todennäköisemmin vanhaksi
Muuan saksalaisväestöä tarkastelevan tutkimuksen mukaan joulukuussa syntyneet henkilöt elävät muita todennäköisemmin hyvin vanhoiksi, jopa yli 105-vuotiaiksi. Tulosten pätevyyttä esimerkiksi suomalaisväestön keskuudessa ei kuitenkaan tiedetä.
5. Loppuvuodesta syntyminen voi olla koulutaipaleella myös eduksi
Alkuvuodesta syntyneillä lapsilla on etulyöntiasema loppuvuonna syntyneisiin nähden, kun puhutaan peruskoulun alimmista luokista.
Tammi-helmikuussa syntyneet ovat ehtineet kerryttää taitoja ja tietoa enimmillään lähes vuoden ajan pidempään kuin marras-joulukuussa syntyneet, jotka silti päätyvät samalle luokka-asteelle edellä mainittujen kanssa.
Hätä ei ole tämän näköinen, sillä erot tasoittuvat ajan myötä. Yliopistoon menee jopa hieman enemmän loppuvuonna kuin alkuvuonna syntyneitä. Ulkomaisissa tutkimuksissa on myös havaittu, että loppuvuoden lapset näyttävät pärjäävän alkuvuoden lapsia paremmin peruskoulun jälkeisissä opinnoissa ja työelämässä.
Älä siis menetä toivoasi, joulukuun lapsi – aikasi vielä koittaa!
Lähde: PureWow, Good Housekeeping
Jaa oma kokemuksesi