Äiti, olet ei-toivottujen tunteiden roskakori, ja siitä on syytä olla ylpeä!
Päivähoidossa tunnetaan kenties hyvin erilainen lapsi kuin kotioloissa. Lapsen kiukkukohtauksista kannattaa kuitenkin iloita. Ne ovat osoitus siitä, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi.
Monet vanhemmat voivat varmasti samaistua äitibloggaaja Kate Desmondin kirjoitukseen, jossa hän hämmästelee sitä, miten eri tavalla hänen lapsensa käyttäytyvät hänen läsnä ollessaan ja millaista heidän käytöksensä on muiden aikuisten seurassa.
Näin bloggaaja kertoo äitiysmedia Simplemostin sivuilla peloistaan lapsensa aloitettua esikoulun:
”Kun tyttäreni aloitti esikoulun, odotin ensimmäisen viikon henkeäni pidätellen, että minut pyydettäisiin hakemaan hänet kesken päivän kotiin. Olin varma, että hän saisi niin jättimäisen uhmaraivarin, että paikalle tarvittaisiin äitiä. Ihme kyllä, odotin – ja pelkäsin – aivan turhaan.
Esikoulussa – ja kaikkialla muuallakin, missä en ollut paikalla – tyttäreni käyttäytyi kuin enkeli. Hänen käytöstään kiiteltiin, ja ihmetystä herätti myös hänen kykynsä kuunnella toisia, jakaa asioita toisten lasten kanssa ja istua hiljaa paikallaan. Kotona hän puolestaan oli tunnettu kyvystään täydelliseen ja kokonaisvaltaiseen romahdukseen, mikäli sattui tiputtamaan vaikkapa lippiksensä maahan. Muualla maailmassa lapseni ei ollutkaan pahis, hän oli pahis vain ja ainoastaan kotona.”
Kuulostaa varmasti tutulta, sillä useimmiten juuri äidit joutuvat ottamaan vastaan lastensa kovimman kiukun. Niin epäreilua kuin se onkin – ovathan äidit ruokkineet heitä, tuudittaneet uneen, lohduttaneet ja pyyhkineet heidän pikkuiset pyllynsä. Siitä huolimatta äidit toivovat turhaan, että lapset pidättelisivät tunteitaan edes isän kotiintuloon saakka. He pidättelevät kyllä tunteitaan, mutta ennen kaikkea äitejä varten – tai siltä se ainakin usein tuntuu!
Kiukkuava lapsi tuntee olonsa rakastetuksi
Pitäisikö äitien olla ylpeitä siitä, että heidän lapsensa rakastavat heitä niin paljon, että uskaltavat olla kertakaikkisen kammottavia heille? Vanhemmuusbloggaaja Kate Surfsin mukaan ehdottomasti kyllä:
”Rakas äiti, sinä olet ei-toivottujen tunteiden roskakori. Tarjoat lapsellesi turvallisen ympäristön olla juuri sellainen, kuin hän oikeasti on… eli tunteilla täyteen ladattu sekopää.”
Kuulostaako hyvältä?
Lapset säästävät parhaat ja pahimmat temppunsa vanhemmilleen. He ovat todellisia itsejään vain vanhempiensa seurassa. Kilttinä oleminen ja sääntöjen noudattaminen vievät energiaa, etenkin mitä pienemmästä lapsesta on kyse, joten kotiin päästyään he päästävät päivän aikana patoutuneet tunteensa ulos. Onneksi sama pätee myös heidän syvimpään rakkauteensa, kiintymykseensä, ihailuunsa ja hupsutteluunsa, sillä ne ovat myös varattuna vanhemmille.
Joten seuraavan kerran, kun pikkuenkelisi heittäytyy ruokakaupan lattialle uhmaraivareissaan, nosta leuka pystyyn. Teet loistavaa työtä! Olet tehnyt lapsellesi turvallisen olon ja hän tietää, että rakastat häntä. Joten kun lapsesi päästää itkunsa ja raivonsa valloilleen ja kirkuen heittää pikkuauton suoraan otsaasi, muista, että rakkaus on mahtava saavutus.
Jaa oma kokemuksesi