Lapsen kehitys 08.04.2019 Päivitetty 19.04.2022

Hämmentääkö lapsen unnutus? Asiantuntija neuvoo, mitä tehdä

Unnutus on leikki-ikäisillä yleistä ja normaalia, mutta voi hämmentää vanhempia. Asiantuntija neuvoo, miten kiusallisilta tuntuvissa tilanteissa kannattaa toimia.

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
iStock

Kaksplussan lukija kysyy: ”Viisivuotias tyttö kiemurtelee olohuoneen sohvalla tai lastenhuoneen lattialla ja hankaa reisiään yhteen. Kun asiasta keskustellaan, tyttö ihmettelee itsekin, miksi tekee niin. Vanhemmista unnuttaminen vaikuttaa pakonomaiselta. Usein tilannetta ei laukaise edes se, että lapsen nostaa syliin, vaan tämä tuntuu ajautuneen aivan toiseen maailmaan. Vanhempia kauhistuttaa ajatus siitä, että käytös toistuu vaikkapa kaverin luona kylässä. Mitä tässä voi tehdä?”

Lastenpsykiatri Anita Puustjärvi vastaa:

”Unnuttaminen on tuossa ikävaiheessa aika tavallista ja normaalia. Se ei ole itsessään hyvä eikä huono asia, eikä se ole sellaista seksuaalisuuden ilmenemistä kuin aikuisten itsetyydytys, vaikka tuottaakin fyysisiä tuntemuksia.

Yleensä unnutus ahdistaa enemmän aikuista kuin lasta, ja lapsi taas reagoi aikuisten ahdistukseen. Siksi lapsi voi jäädä kiinni tilanteeseen.

Lapsi käyttää unnutusta itsesäätelyn keinona esimerkiksi pyrkiessään rauhoittumaan. Ovatko vanhemmat huomanneet, liittyykö tilanteisiin stressiä tai väsymystä? Tarkempi analyysi siitä, millaisissa tilanteissa ja tunnetiloissa lapsen unnutusta esiintyy, voi auttaa löytämään korvaavia toimintoja, jotka aiheuttavat vähemmän hämmennystä.

Jos käytös liittyy siihen, että lapsi hakee aistikokemuksia, hänelle voi antaa käsiin näprättäväksi jonkin esineen. Jos käytös taas liittyy jännittämiseen, lapselle voi opettaa rentoutumiskeinoja, vaikkapa kolmen syvän hengityksen taktiikan.

Yleensä unnutus jää pois omia aikojaan, mutta ajoittain sitä voi olla kouluiässäkin. Joskus se voi olla pakko-oirekin, mutta ei mitenkään tyypillisesti.”

Lukuvinkki: Raisa Cacciatore: Keho on leikki – avain luonnolliseen seksuaalikasvatukseen alle kouluikäisellä

Lue lisää: Seksuaalisuuden portaat – 11 vaihetta, jotka jokaisen vanhemman pitäisi tietää

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X