Kunnon kasvattaja ei koskaan karju lapselle?
Kuinka kasvattaa lasta karjumatta ja raivoamatta? Lue, miten kävi, kun kahden pienen pojan äiti otti käyttöön kasvatuskeinoista järeimmän: oveluuden.
– Raisa-ope karju meille tänään ihan hirveen kovaa, ekaluokkalainen pikkuveli kertoo päivällispöydässä.
– Ai karjuko, ai ihan karju, kuin kovaa karju? Kerro kuin kovaa se oikein karju? tenttaa isoveli silminnähden innostuneena.
– No ihan hirrrveen kovaa.
– Ai yhtä kovaa kuin karhu?
– No kovempaa!
– Siis mitä, minkä takia opettaja karjui teille? Mitä te oikein teitte? puutun puheeseen.
– No ei me edes hirveesti riehuttu, ihan kiltisti vaan vähän riehuiltiin.
– Kerro, kerro nyt, karjuko se yhtä kovaa kuin krokotiili? isoveli tivaa.
– Kovempaa, paljon kovempaa, se oli ihan punanen ja pelottava.
– Siis riehuitte ihan kiltisti? No miksi se nyt sellasen takia alkoi karjumaan? Kysynpähän vaan! Alkoiko sua äitin kulta pelottaa? Voi että, puppeli sä varmaan pelästyit kovasti? Tuollainen karjuminen on kyllä aika ikävää. Anna äiti lohduttaa.
Pikkuveli vaikuttaa hieman hämmentyneeltä.
– Siis kerro nyt, karjuko se kovempaa kuin sapelihammastiikeri? Kerro nyt! Kuin kovaa se oikein karju?
– Pitäisiköhän äitin tehdä valitus siitä opesta. Tuommoisesta voi jäädä kyllä ihan kunnon traumat. Kulta pieni, voi äitin oma höpönpöppö, pelottaako sua vielä? Uskallatko sä edes mennä huomenna kouluun? Kunnon kasvattaja ei kyllä koskaan karju.
– Kerro nyt, kerro, kuin kovaa se ope oikeen karju? Karjuko se kovempaa ku tyrannosaurus?
– No vielä kovempaa ku tyrannosaurus. Se ihan raakkui.
– Äiti kyllä tekee valituksen. Äiti menee tästä tällasille sivuille, sanon ja alan selata puhelintani, tästä näin, ”Valitus valtion virkamiehestä”, voi kulta-pieni, minähän en anna tällaisen tapahtua. Kyllä ne nykyopet osaa näköjään olla kamalia. Kulta ei mitään hätää, äiti tekee valituksen. Karjuminen on vaan nii-in väärin.
– Sano nyt, sano! Kuin kovaa se oikein karju? Ai karjuko se vai kovempaa kuin ÄITI? isoveli lataa lopulta.
Pikkuveli vilkaisee minua kulmien alta.
– No ei to-del-la-kaan. Mitä sä oikein luulet?! hän huudahtaa hämmästyneenä.
Lasken puhelimen vaivihkaa pois kädestäni.
– No ehkä mä jätän sen valituksen vielä vähäksi aikaa hautumaan. On se kuitenkin loppujen lopuksi aika iso ja työläs prosessi…
Pojat alkavat nousta ruokapöydästä. Pienemmältä kaatuu vahingossa puolikas maitolasi.
– Nyt PE***LE pojat loppuu toi sählääminen! Molemmat ulos niin kuin olisitte jo tai äidiltä repee hermo!!!
Kirjoittajat pitävät Sutta pakoon -blogia, jossa tarkastellaan vanhemmuutta ja kasvatusta hieman eri vinkkelistä kuin yleensä.
Lue myös:
Oletko virallinen valmentaja vai kaksisormilaiskiainen? Testaa, millainen kasvattaja olet!
Vauva ei ole yhtään näköisesi ja muut kommentit, joita tuore vanhempi ei halua kuulla
Kommentit (7)
Upeasti kirjoitettu! Kirjoittajalla on selvästi draaman tajua.
Hauska :) :)
Näinhän se menee meidänkin perheessä :D
Ihanan aito ja realistinen teksti. Tätä lisää!
Haha, päivän naurut!
: D : D
Tässä se taas nähdään, äidit on pahimpia : D