Lapsi on ujo, minä en – ja se ärsyttää! Miten sietää lapsen luonteen erilaisuutta?
Lapsella on jo syntyessään temperamentti, joka voi olla täysin erilainen kuin vanhemman. Mikä avuksi, jos lapsen piirteitä on hankala ymmärtää tai jaksaa? Pyysimme asiantuntijalta vinkit kuuteen erilaiseen tilanteeseen.
Elsa, 1,5, puhkeaa lohduttomaan itkuun monta kertaa päivässä: jos paikka on vieras, ihmiset outoja tai vaikka vain joutuisi istumaan rattaissa. Kaksplussan bloggaaja, Operaatio Äiti -blogin kirjoittaja Anette Ahon tytär on ollut syntymästään lähtien erittäin herkkä.
Elsan temperamentti ei voisi olla erilaisempi kuin tasaisen äitinsä.
– En itse koskaan kihise vihasta tai itke tai naura valtavasti. Käsittelen tunteitani pääni sisällä, ja minun on usein hankala ymmärtää, mikä Elsalla on, Anette kuvailee.
Siitä seuraa avuttomuutta ja välillä myös syyllisyyttä.
– Joskus mietin, miksi juuri minä olen Elsan äiti. Hän tarvitsee paljon läheisyyttä ja tukea, ja pelkään, että introverttiuteni vuoksi en ehkä osaa antaa sitä tarpeeksi, Anette sanoo.
Arkea on helpottanut tärkeä oivallus: Elsa on Elsa eikä kukaan muu, joten on turha jossitella, että elämä voisi olla helpompaa.
– Sekin auttoi, että lakkasimme etsimästä syytä itkuun ja keskityimme keinoihin olla paremmin Elsan tukena. Ja vaikka olen luonteeltani pessimisti, yritän nykyään ajatella myönteisesti, Anette sanoo.
Hän on tajunnut, että lapsista kannattaa nauttia, vaikka olisi vaikeaa.
– Keskityn Elsan tuoksuun tai käden pehmeyteen, kun hän itkee sylissäni. Huumori auttaa jaksamaan, ja pitkä imetys oli hyvä keino rauhoittaa lapsi tilanteissa, joissa sanoja ei löytynyt.
6x Näin olet aikuinen temperamenttierojen edessä
Temperamentti on jokaisen ihmisen synnynnäinen ominaisuus, mutta ympäristö muovaa sitä. Ollessaan vuorovaikutuksessa etenkin läheisten aikuisten kanssa lapsi oppii säätelemään temperamenttireaktioitaan. Monesta ujosta lapsesta kasvaakin sosiaalisesti taitava aikuinen, jota saattaa edelleen ujostuttaa, mutta silti hän tervehtii reippaasti uutta ihmistä.
Kokosimme kuusi erilaista tilannetta, jossa lapsen ja aikuisen erilaiset temperamentit saattavat joutua törmäyskurssille.
1. Kyläillessämme lapseni vain kyyhöttää selkäni takana. Miten hänestä on voinut tulla ujo, vaikka itse olen sosiaalinen?
Mitä pienempi lapsi ja mitä vahvempi temperamenttipiirre on, sitä varmemmin hän ei vielä kykene itsesäätelyyn. Lapsen ujostelu kysyy vanhemmalta malttia, sillä mitään väärää siinä ei ole. On hyvä, että lapsi osaa turvautua vanhempaan ja tarkkailee ympäristöä ja ihmisiä rauhassa.
Jos lasta yrittää väkisin reipastaa, hän voi tuntea itsensä huonoksi, kun ei uskalla mennä mukaan. Lapsi alkaa itsekin uskoa, että hän on pysyvästi ujo, jos vanhempi hokee sitä jatkuvasti.
Kun aikuinen osoittaa lapselle, että tämä on hyvä juuri sellaisena kuin on, lapsi todennäköisesti uskaltaa yrittää oppia uusia keinoja selvitäkseen jännittävistä tilanteista.
2. Lapseni ei siedä imurin ääntä tai sitä, että sukka on rutussa. Miten oppisin ymmärtämään lapseni herkkyyttä?
Temperamentti liittyy reagointitaipumuksiin: miten vahvoihin ärsykkeisiin reagoimme, kuinka voimakkaasti ja nopeasti, ja kuinka kauan reaktio kestää. On ihan ymmärrettävää turhautua herkän lapsen kanssa etenkin, jos ei itse ole herkkä.
Lapsi ei tiedä, miksi kovat äänet tai ruttuiset vaatteet tuntuvat ikäviltä, jopa sattuvat. Hän luulee, että kaikista tuntuu samalta, mutta toiset ovat vain parempia sietämään sitä. Vanhemmalta kysytään siis myötätuntoa. Jos lapsi hermostuu vaikkapa villapaidasta, aikuinen voi kuvitella, miltä tuntuisi pukea piikkilangasta kudottu paita päälle.
Herkkää lasta voi auttaa sanoittamalla kokemusta ja hakemalla ratkaisuja: ”Huomaan, että et pidä imurin kovasta äänestä. Mitä jos laitettaisiin kuulosuojaimet?”
3. Rauhallisena tyyppinä minua ärsyttää, kun joudun jatkuvasti komentamaan riehuvaa lastani. Miten saisin tukahdutettua ärtymykseni?
Temperamentti tulee tyypillisesti esiin uusissa tilanteissa. Poikkeava käytös kertoo siitä, että lapsella on jokin tarve. Päämääränä ei varmasti ole saada vanhempaa suuttumaan, vaikka vanhemmasta tuntuisi siltä.
Lapsi ei tiedä, miksi riehuu, eikä hän voi käytökselleen mitään. Luultavasti hänestä on epämukavaa olla paikoillaan, ja hän yrittää saada vanhemman huomaamaan sen.
Vanhemman kannattaakin muistuttaa itselleen, että lapsi ei käyttäydy tahallaan huonosti. Lapsi tekee parhaansa vallitsevassa tilanteessa ja olosuhteissa.
Lapsen näkökulmasta tärkeää on se, minkä vanhempi huomaa. Jos vanhempi komentaa lasta ärtyneenä, lapsi ajattelee, että häneltä odotetaankin pelkkää huonoa käytöstä etenkin, jos lapselle sanotaan vain älä-lauseita. On vaikea olla olematta jotain, kun ei tiedä, mitä sen sijaan tekisi ja miten olisi.
Vanhempi voisi siis ilmaista huomionsa myönteisessä hengessä ja tunnustaa, että lapsi saa olla juuri tuollainen, koska siihen on varmasti jokin syy: ”Huomaan, että tykkäät touhuamisesta ja kyllästyt olemaan paikoillaan. Voisiko ajatella, että juoksisit tuonne ja takaisin?”
4. Joudun pyytämään leikkiin uppoutunutta lastani monta kertaa syömään, ja pinnani palaa, kun vastausta ei kuulu. Miten oppisin kärsivällisemmäksi?
Kun pinna uhkaa palaa, vanhemman on hyvä pitää mielessä, että mikään temperamenttityyppi ei ole toista parempi: leikkiin uppoutuva lapsi ei ole sen huonompi kuin lapsi, joka reagoi pyyntöön heti. Jostain syystä maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä – muuten olisimme kaikki muotoutuneet samanlaisiksi.
Lapsen hitauden saa kuitenkin tuntea haasteellisena, ja itselleen pitää olla armollinen, jos ei aina jaksa ymmärtää sitä. Hermojen menetystä voi yrittää hillitä hengittämällä syvään ja toistamalla esimerkiksi voimalausetta: ”Tuo tekee parhaansa ja minä teen parhaani”.
Rauhoituttuaan aikuinen voi jutella lapsen kanssa keinoista, joita voitaisiin yhdessä kokeilla niin, että ruoka ei aina pääsisi jäähtymään. Jos keino ei toimi, keksitään hyvässä hengessä jokin toinen keino. Näin lapsi oppii itsesäätelytaitoja, mutta ei pidä itseään huonona.
Vanhempi voi lisäksi pohtia, voisiko lapsen hankalalta tuntuva ominaisuus olla etu myöhemmin. Hyvästä keskittymiskyvystä tuskin on haittaa esimerkiksi koulussa.
5. Jos jokin ei onnistu heti, lapseni luovuttaa. Turhauttaa, että hän ei ole yhtä peräänantamaton kuin minä. Miten lasta voisi kannustaa?
Temperamentti vaikuttaa jossain määrin siihen, mikä kullekin on helppoa tai vaikeaa tai mistä kukin tykkää. Kuitenkin mielikuva omasta arvosta rakentuu yleensä arjen toimissa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Lapselta kannattaa kysyä suoraan, miksi tilanne tuntuu hankalalta. Helposti luovuttava lapsi ei ehkä tykkää tehdä samaa asiaa pitkän aikaa tai kestä turhautumisen suuruutta. Hän ei välttämättä osaa pyytää apua tai käsitä, miksi ylipäätään pitää yrittää.
Uuden oppimisen pitäisi olla myönteinen elämys. Voisiko kengän laittamisen opettelun jakaa pieniin välitavoitteisiin, joiden saavuttamisesta lapsi saisi palkinnoksi vaikka jotakin kivaa yhteistä tekemistä?
Vanhemman ei kannata huomioida vain onnistumisia, sillä tärkeintä on yrittäminen. Lapselle kannattaa korostaa, että vaikka hän ei vielä ole kovin hyvä vaikkapa keskittymään, hänessä on muita hyviä puolia.
6. Ensin hän on yhtä hymyä, ja sitten hän raivoaa lattialla. Tunnemyrskyisät päivät lapseni kanssa tuntuvat raskailta tasaiselle luonteelleni. Miten jaksaisin ailahtelevaa lastani?
Stressaavassa tilanteessa ihmisen perimmäinen luonne astuu esiin. Mitä ärtyneempi lapsi on, sitä vähemmän hän kykenee hillitsemään luontaista reaktiotaan. Löytyykö tilanteille jokin yhteinen laukaiseva tekijä, kuten nälkä tai väsymys?
Lasta ei auta, jos vanhempi sanoo, että älä ole tuollainen, sillä lapsi ei itsekään tiedä, millainen hän on – tai ainakaan miksi. Kukaan ei edusta vain yhtä piirrettä, vaan kaikilla on kimppu temperamenttiominaisuuksia sekä niiden lisäksi lahjakkuuksia ja opittuja taitoja.
Todennäköisesti lapsella on monia erilaisia puolia tilanteesta riippuen, ja siinä on vanhemmalla oppimisen paikka. Kun yksi vahva piirre tulee ajan myötä paremmin säädellyksi, voi lapsesta paljastua paljon muitakin ominaisuuksia.
Sen sijaan, että yrittää kasvattaa lasta, kannattaa ainakin välillä keskittyä vain olemaan lapsen kanssa, tutustumaan rauhassa ja ottamaan selvää, millainen lapsi on.
Vanhemman ja lapsen erilaiset reagointitavat tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta sekä itsestä että toisista. Silloin myös ymmärrys lasta kohtaan kasvaa.
Asiantuntijana psykologian tohtori ja kehityspsykologian erikoispsykologi Niina Komsi HYKSistä.
Lue myös:
Tunnista lapsen temperamentti, ja ymmärrät häntä paremmin
Jaa oma kokemuksesi