”Lasten toimintaterapia on vain askartelua ja leikkiä” – Ammattilaiset kertovat, mihin väite perustuu
Monen mielikuvissa toimintaterapia on pääasiassa leikkiä ja askartelua.
Lasten toimintaterapia on kuntoutusmuoto, joka keskittyy tukemaan, ylläpitämään ja kehittämään vauvan tai lapsen taitoja ja valmiuksia.
Lapsi voidaan ohjata toimintaterapiaan, jos esimerkiksi kotona, neuvolassa, varhaiskasvatuksessa tai koulussa nousee huoli lapsen kehityksestä tai arjessa selviytymisestä.
Toimintaterapeutti arvioi aluksi lapsen tilannetta esimerkiksi erilaisia menetelmiä hyödyntäen sekä havainnoimalla lapsen toimintaa. Usein arviointiin vaaditaan 1–5 tapaamiskertaa.
Miten toimintaterapia etenee?
Toimintaterapiakäynneillä toimintaterapeutti keskittyy tarkastelemaan esimerkiksi lapsen motoriikkaa, näönvaraista hahmottamista ja aistitiedon käsittelyä.
– Toimintaterapeutti tarkastelee asiakasta aina todella laajasta näkökulmasta – huomioiden esimerkiksi lapsen ympäristön ja sosiaaliset taidot, toteavat Toimintaterapeutit-sometilin perustaneet ammattilaiset.
Vanhempi tai muu lapsen hyvin tunteva aikuinen kutsutaan usein mukaan ensimmäiselle käynnille.
Mikäli arvioinnissa nousee esiin haasteita, joita voidaan toimintaterapiassa kehittää, toimintaterapeutti joko suosittelee lapselle toimintaterapiajaksoa tai antaa neuvontaa kotona toteutettaviin harjoituksiin ja suosituksiin.
Toimintaterapeutti pyrkii yhdessä vanhemman kanssa selvittämään, millaiset keinot ja harjoitteet auttaisivat lasta eniten.
Toimintaterapiajaksolle asetetaan tavoitteet, joita kohti terapiassa työskennellään. Esimerkiksi jos lapsella on haasteita kynäotteen kanssa, terapiassa keskitytään erilaisten harjoitteiden avulla tukemaan ja vahvistamaan sellaisia valmiuksia ja taitoja, joita tarvitaan oikeaan kynäotteeseen.
Vanhemmat saavat myös ohjeita leikin, pelien ja tehtävien avulla suoritettaviin kotiharjoitteisiin.
Jos asiakas on vauva, annetaan vanhemmalle neuvontaa esimerkiksi vauvan itkuisuuden tai aistiyliherkkyyden helpottamiseksi.
– Pyrkimyksenä on, että jokaisen asiakkaan elämä olisi hyvää ja merkityksellistä.
Toimintaterapeutit voivat tehdä lapsen huoltajien luvalla myös yhteistyötä esimerkiksi päivähoitopaikan, puheterapeuttien ja psykologien kanssa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Toimintaterapiassa leikki on tärkeä väline
– Mielikuva siitä, että lasten toimintaterapia olisi ”vain askartelua tai leikkiä” on osittain myös paikkaansa pitävä, toteavat Toimintaterapeutit-sometilin ammattilaiset.
Leikki on lapselle itsessään luontaista ja merkityksellistä toimintaa. Osallistuminen leikkiin lähtee yleensä lapsen sisäisestä halusta osallistua toimintaan.
Leikki ei ole tietoisesti oppimisen väline, vaan tapa olla ja elää sekä hahmottaa maailmaa.
Toimintaterapiassa leikkiä voidaan käyttää välineenä tai se voi olla itsessään tavoite, johon pyritään. Leikin avulla lapsi voi motivoitua kokeilemaan itselleen haastavampia toimintoja.
Toimintaterapeutin ammattitaitoa on hyödyntää lapselle mieluisaa toimintaa, joka kehittää taitoja ja valmiuksia, joissa lapsella on haasteita.
Lue myös: Riehaantuvatko lapset nukkumaan mennessä? Näillä yksinkertaisilla kikoilla tilannetta voi helpottaa
Lähteet: Helsingin kaupunki ja Espoon kaupunki
Jaa oma kokemuksesi