Nämä 3 lausetta riittävät – auta lasta kasvattamaan vahva itsetunto
Hyväksyntä, kannustus ja lapsen mielipiteiden arvostaminen ovat hyvän itsetunnon avaimia. Jo pari pientä, mutta sitäkin tärkeämpää lausetta saavat lapsesi tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi. Listasimme kolme avainlausetta, jotka auttavat rakentamaan lapsen itsetuntoa.
1. Rakastan sinua juuri tuollaisena
Hyväksyntä on hyvän itsetunnon perusta. Vanhemmat ovat lapselle maailman tärkeimmät ihmiset, ja hän muodostaa kuvan itsestään vanhempien ilmaiseman hyväksynnän tai torjunnan pohjalta. Kerro lapselle päivittäin, että rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on.
Rakkaudentunnustus ei saa koskaan olla palkinto. Lasta saa kehua onnistumisista, mutta tärkeämpää on, että kaappaat hänet spontaanisti syliisi ja kerrot, että rakastat häntä, koska hän on hän.
Kun lapsi tuntee kelpaavansa vanhemmilleen omana itsenään, hän kestää paremmin epäonnistumiset ja torjunnat. Hän ei ajattele olevansa huono, vaikka toinen lapsi sulkisi hänet leikin ulkopuolelle, eikä hän yritä miellyttää muita loputtomasti kelvatakseen heille.
Hyväksyvä rakkaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen huonoa käytöstä pitäisi sietää. Lapselle pitää opettaa sääntöjä ja hänelle pitää kertoa, kun hän toimii väärin. Lapsen käytökseen liittyvät moitteet pitäisi kuitenkin erottaa hänen persoonastaan. Jos lapsi riehuu, kerro, että rakastat häntä, mutta hänen käytöksensä on kamalaa, etkä hyväksy sitä.
Lapsen lannistaminen ruokkii häiriökäyttäytymistä, mutta hyväksyvän rakkauden vaikutus on päinvastainen. Kun lapsi uskoo olevansa hyvä, hän uskoo myös pystyvänsä käyttäytymään hyvin.
Lue myös: Kirjailija Vera Vala: Lapsen itsetunto kasvaa rakkaudesta
2. Yritä uudelleen
Epäonnistumisten kohtaaminen vahvistaa itsetuntoa. Kun lapsi tekee virheen, selvittäkää rauhallisesti, mikä meni pieleen. Kapusiko hän kiipeilytelineeseen liukkailla kengillä ja muksahti tämän vuoksi? Tuliko kokeesta huono numero, koska hän ei tehnyt läksyjään?
Kun virheen syy on selvitetty, kannusta lasta korjaamaan toimintaansa ja yrittämään uudelleen. Älä anna hänen jumittua epäonnistumiseensa äläkä paisuttele sitä itse. Kun osoitat, että virheistä voi päästä yli, mokat eivät lamauta lasta.
Kyky korjata toimintaansa ja sinnikäs yrittäminen ovat oppimisen edellytyksiä. Pienetkin epäonnistumiset voivat luhistaa lapsen itsetunnon ja aiheuttaa rajuja tunnekuohuja, jos vanhemmat suojelevat häntä arkisilta pettymyksiltä.
Muista, että tsemppi ja kannustus ovat kuitenkin eri asioita kuin liian kovat vaatimukset. Jos epäonnistuminen johtuu lapsen väsymyksestä tai siitä, että tehtävä on hänelle liian vaativa, anna lapsen levätä. Lapsi ei saa tuntea, että hän on hyvä vain ylittäessään itsensä.
Lue myös: Miten opettaa lasta kestämään pettymyksiä ja häviämistä? Asiantuntija vastaa
Keskustele: Miten tuen lasta, joka ei siedä epäonnistumisia?
3. Mitä sinä ajattelet tästä?
Jotta lapselle kehittyisi vahva itsetunto, hänen on koettava, että hänen ajatuksensa ovat arvokkaita. Arkakin lapsi rohkaistuu puhumaan julkisesti, kun häntä kannustetaan siihen kotona.
Kysy lapsen mielipidettä hänen kehitystasoaan vastaavista asioista. Leikki-ikäiseltä voi kysyä, mitä hän haluaisi pukea ylleen. Helpota tilanteita tarjoamalla lapselle kahta vaihtoehtoa, joista hän saa valita mieluisan. Koululaisen on saatava vaikuttaa valinnaisaineisiinsa ja harrastuksiinsa, murrosikäisen jatko-opintoihinsa.
Lapsen mielipiteen kysyminen ei tarkoita sitä, että luopuisit auktoriteetistasi. Vanhemman on oltava rajojen asettaja, joka tekee suuret päätökset. On kuitenkin tärkeää, että lapsen ajatuksia kuunnellaan. Kun hän saa ilmaista tunteensa kotona, hän uskaltaa olla oma-aloitteinen ja avoin muissakin tilanteissa.
Kysy lapselta hänen mielipiteidensä lisäksi päivän kuulumisia. Mikä oli kivaa, harmittiko jokin? Jos lapsi haluaa jutella silloin, kun sinulla on muuta tekemistä, kerro tämä selvästi, mutta kauniisti. Älä tiuskaise lasta olemaan hiljaa. Sano, että hän saa kertoa asiansa, kun olet tehnyt työsi, mutta nyt tarvitset omaa rauhaa.
Lue myös: Lapsen hyvä itsetunto auttaa koulutiellä
Keskustele: Kysytteko lapsen mielipiteen joka asiaan?
Lähteet: Baby Center, Family Education, Healthy Kids Company, The New York Times
Jaa oma kokemuksesi