Seitsemän vinkkiä hyvään yöuneen lapselle ja vanhemmille
Kaksplus kokosi ratkaisut perheiden uniongelmiin.
Miten saan lapsen nukkumaan kokonaisia öitä? Entä mitä teen, jos jälkkasvun kanssa valvominen rikkoo oman unirytmin? Kokosimme ratkaisut perheiden uniongelmiin.
1. Meillä on kuukauden ikäinen vauva, joka valvoo yli puolen yön. Voinko mitenkään vaikuttaa tämän ikäisen unirytmiin?
Vauvalla ei ole ensimmäisten kuukausien aikana juurikaan vuorokausirytmiä ja tämä on vain hyväksyttävä. Vauvalle kannattaa kuitenkin jo luoda rutiineja, jotka tukevat vuorokausirytmin syntymistä. Vauva laitetaan esimerkiksi nukkumaan samaan aikaan joka ilta.
2. Millaisia unikouluja on?
Perinteisessä huudatusunikoulussa lapsi jätetään illalla omaan sänkyynsä ja vanhempi poistuu paikalta. Lapsen itku jätetään huomioimatta ja lapsen luo palataan vasta aamulla. Pistäytymisunikoulussa itkevän lapsen luona käydään etukäteen päätetyn ajan kuluttua ja kertojen välistä aikaa pidennetään. Esimerkiksi ensin lapsen luona käydään viiden minuutin kuluttua huudon alkamisesta. Lapsi rauhoitellaan ja poistutaan paikalta. Kun lapsi alkaa uudestaan protestoida, hänen luonaan käydään kymmenen minuutin kuluttua. Näiden lisäksi on muun muassa tassutusunikoulu ja vanhemmille lapsille sopiva tuolimenetelmä.
3. Onko huudattamisunikoulusta haittaa lapselle?
Tutkimukset eivät ole osoittaneet unikoulusta olevan haittaa lapselle. Tutkimuksissa sekä vauvojen että heidän vanhempiensa hyvinvointi on parantunut onnistuneen unikoulun jälkeen. Huudattaminen on silti hyvin rankkaa monille vanhemmille. Itku on lapsen reaktio muutokseen: häneltä on otettu pois tuttu tapa nukahtaa eikä hän ole vielä oppinut uutta keinoa.
4. Miten saan unikoulun onnistumaan?
Tärkeintä on vanhempien päättäväisyys. Jos mahdollista, unikoulu kannattaa aloittaa rauhallisena ajankohtana, esimerkiksi lomalla. Olisi hyvä, jos molemmat vanhemmat voisivat viedä unikoulua läpi ja tukea toisiaan. Apua voi pyytää myös ystäviltä tai sukulaisilta.
5. Lapsi karkaa kerta toisensa jälkeen sängystään vanhempien luo olohuoneeseen. Miten saan lapsen pysymään vuoteessaan?
Ongelmana voi olla, että lapsi kokeilee rajojaan. Vanhempien tehtävänä on viedä lapsi päättäväisesti uudestaan sänkyyn, kunnes lapsi nukahtaa. Jokainen kerta, kun lapsi onnistuu pääsemään vanhempien kanssa katsomaan vielä televisiota, on hänelle palkinto, joka kannustaa karkailemaan lisää.
6. Lapsi nukahti vauvasta saakka helposti, mutta nyt kolmevuotiaana keksii kaikkea mahdollista: huhuilee, itkee ja laulaa. Miten rauhoitan hänet?
Jos lapsi huutelee erilaisia vaatimuksia vuoteesta, vanhempien pitää päättää, mitä tehdään ja pysyä suunnitelmassa. Aluksi voi lähteä siitä, että lapsella on todellinen tarve, oikea jano tai pissahätä. Jos juomisen ja vessassa käynnin jälkeen vaatimukset jatkuvat, kyse on todennäköisesti jostain muusta. Lapselle voi antaa esimeriksi kaksi pyyntöä, jotka vanhemmat toteuttavat vielä sänkyyn menon jälkeen. Siten lapsi saa tunteen, että häntä kuunnellaan. Kun pyyntökiintiö on täytetty, vanhemmat voivat todeta, että nyt on nukkumaanmenoaika.
Vanhempien kannattaa myös miettiä, laitetaanko lapsi liian aikaisin nukkumaan. Joskus nukahtamisvaikeuksien syynä voi olla, että lapsi ei ole vielä riittävän väsynyt.
7. Ennen lapsen syntymää minulla ei ollut vaikeuksia nukkua. Vauva-ajan alku sotki unirytmini täysin. Miten saisin taas nukuttua yöt?
Voit kokeilla rentoutustekniikkaa, joka lievittää nukahtamisvaikeuksia. Mielikuvaharjoituksetkin voivat auttaa. Jos uniongelmat jatkuvat, puhu niistä neuvolassa tai käänny lääkärin puoleen. Unettomuutta voi hoitaa myös lääkkeillä, esimerkiksi melatoniinilla.
Lue loput kahdeksan vastausta, selviytymistarinat uniongelmista sekä muuta tietoa aiheesta marraskuun Kaksplussasta.
Jaa oma kokemuksesi