Palaako lapsesi tällä viikolla takaisin päiväkotiin? Muista nämä 6 turvallisuusohjetta
THL ja opetus- ja kultuuriministeriö ovat antaneet ohjeet, joita noudattamalla voidaan vähentää koronaviruksen tartuntariskiä päiväkodeissa.
Vaikka päiväkodit ovat olleet koko kevään auki, niissä on ollut huomattavasti vähemmän lapsia kuin tavallisesti. Lasten kotona hoitamista on olosuhteiden salliessa suositeltu, joten suuri osa vanhemmista on hoitanut lapsiaan kotona työnteon lomassa.
Torstaina 14.5.2020 suositus lapsen kotona pitämisestä poistuu varhaiskasvatuksessa, ja moni lapsi palaa päiväkotiin.
Hallitus päätti huhtikuun lopussa purkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet terveysviranomaisten arvion pohjalta. Sekä kansainväliset ja kotimaiset kokemukset ovat osoittaneet, että lasten rooli koronavirustartuntojen levittäjinä on vähäinen. Lapset eivät juurikaan ole tartunnan lähteitä. Lisäksi epidemiologisen ennusteen mukaan päiväkoteihin on turvallista torstaina palata.
Päiväkodin arki ei kuitenkaan ole aivan samanlaista kuin normaalioloissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut ohjeet turvalliseen varhaiskasvatukseen.
Ota huomioon seuraavat kuusi asiaa päiväkotiin paluussa:
1. Päiväkotiin ei voi tulla, jos lapsella on tiettyjä oireita
Esimerkiksi yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky ovat oireita, jotka voivat johtua koronaviruksen aiheuttamasta hengitystieinfektiosta.
Jos lapsella on mitään sairastumiseen viittavia oireita, häntä ei voi tuoda päiväkotiin. Näin minimoidaan koronavirustartunnat päiväkodeissa.
2. Lääkäri arvioi, onko turvallista, että riskiryhmään kuuluva lapsi palaa päiväkotiin
Vaikean koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvat ne lapset, joilla on perussairaus, joka muutenkin aiheuttaa suurentuneen riskin vakaville infektioille.
Jos lapsella on vaikea perussairaus, jonka hoitona on puolustuskykyä lamaavaa lääkitys, lääkärin tulee arvioida, voiko lapsi palata päiväkotiin.
3. Vanhempien tulee minimoida päiväkodin alueella vietetty aika
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee ohjeen mukaan välttää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhempien tulee välttää oleskelua päiväkodin alueella.
Kukin päiväkoti määrittelee omaan tilanteeseensa sopivat käytännöt ja kertoo ohjeet perheille. Päiväkoti voi esimerkiksi rajoittaa vanhempien pääsyä päiväkodin sisätiloihin, jolloin henkilökunta voi vastaanottaa ja luovuttaa lapsen kuraeteisessä tai ulkona.
Päiväkodissa kosketuksilta ei voi välttyä eikä sitä edellytetäkään. Ohjeessa mainitaan myös, että on tärkeää huolehtia, että lapsi saa tarvitsemansa aikuisen läheisyyden, turvan ja vuorovaikutuksen mahdollisimman samalla tavalla kuin ennenkin.
4. Kädet pestävä päiväkotiin tullessa ja kotiin lähtiessä
Lasten kädet pestään aina päiväkotiin tultaessa ja ennen kotiinlähtöä. Käsienpesusta huolehtii todennäköisesti päiväkodin henkilökunta, mutta varmista käytäntö vielä oman lapsesi päiväkodista.
Lisäksi päivähoitopäivän aikana kädet pestään useaan otteeseen: ennen jokaista ruokailua, ulkoa sisälle tultaessa, vessassa käynnin jälkeen ja aivastamisen tai yskimisen jälkeen.
Hyvä käsihygienia estää koronaviruksen leviämistä.
5. Päiväkotiin ei tuoda omia leluja
Vaikka koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa, se saattaa tarttua myös kosketuksen kautta. Koronavirukset eivät kuitenkaan säily pitkiä aikoja ilmassa tai pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa.
Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole toistaiseksi todettu, mutta THL ja OKM ohjeistavat silti, että omia leluja ei tuoda varhaiskasvatukseen.
Päiväkoti saattaa kuitenkin sallia oman pestävän unilelun tuomisen päiväkotiin, kunhan lelu jää sinne eikä sitä kuljeteta kodin ja päiväkodin välillä. Näin on ohjeistanut esimerkiksi vantaalainen päiväkoti. Varmista käytöntö lapsesi päiväkodista.
6. Koronavirustartunnat päiväkodeissa: jos lapsi saa tartunnan, päiväkotiin ei saa mennä vähintään viikkoon
Koronavirustartunnan saaneen lapsen on oltava pois päiväkodista vähintään seitsemän vuorokauden ajan oireiden alkamisesta ja tarvittaessa pidempään. Ennen kuin lapsi palaa päiväkotiin, hänen on oltava vähintään kaksi vuorokautta oireeton.
Mikäli päiväkodissa todetaan koronavirustartunta, virukselle altistuneet jäljitetään ja asetetaan vähintään 14 vuorokautta kestävään karanteeniin.
Jaa oma kokemuksesi