Lapsen terveys 18.06.2019 Päivitetty 13.08.2019

Näin ehkäiset allergioita kotonasi – 3 todistetusti toimivaa vinkkiä

Jos haluat ehkäistä astmaa ja allergioita, kaupunkikotiin kannattaa hankkia samanlainen mikrobisto kuin maalaistalossa. Mutta miten? Lue, mitä uudessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämässä tutkimuksessa saatiin selville.

Teksti
Elina Hovinen
Kuvat
iStock

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juuri julkaistun tutkimuksen mukaan astman ja allergioiden syntyä voi ehkäistä. Tutkimuksessa analysoitiin 400 suomalaisten ja 1000 saksalaisen kodin mikrobistoa.

Aina aika ajoin kiistellään siitä, onko liiasta hygieniasta hyötyä vai haittaa. Aiemmin on saatu selville, että maatilalla kasvaneilla ei esiinny niin paljon astmaa ja allergioita kuin kaupunkioloissa asuvilla. Maatilaympäristö eläimineen puolittaa riskin sairastua astmaan ja allergioihin.

Nyt valmistuneessa tutkimuksessa selvisi, miksi – maaseudulla kotien mikrobisto on runsaampaa ja monipuolisempaa kuin kaupungissa asuvilla.

– Havaitsimme, että maalaistalomaisen kodin mikrobisto suojasi astmalta myös kaupunkikodeissa. Lisäksi havaitsimme, että vaikutus ei perustunut mikrobilajien suureen määrään, vaan keskeistä olivat erot tiettyjen bakteerien määrissä, kertoo THL:n erikoistutkija, dosentti Pirkka Kirjavainen tiedotteessa.

Näin ”maalaissuoja” toimii kaupungissakin

Astmalta ja allergioilta suojaavissa kodeissa oli paljon maaperän tyypillisiä bakteereja. Toisaalta kodeissa oli vain vähän ihmisille tyypillisten hengitystieinfektioiden mikrobistoa.

– Ominaispiirteenä näyttäisi olevan suuri ympäristöstä tulevien hyödyllisten tai harmittomien mikrobien osuus suhteessa terveydelle mahdollisesti haitallisiin mikrobeihin, kommentoi Kirjavainen.

Siis paljon hyviä bakteereja, vähän pahoja bakteereja. Miten kaupunkikodeissa voi päästä vastaavaan mikrobistoon? THL:n tutkimuksen mukaan:

  1. Kannattaa lompsia sisällä ulkokengissä. Näin pitkin kotia kantautuu ulkoympäristön maaperää.
  2. Iso perhe on hyväksi. Tutkimuksen mukaan maatilan kaltaista mikrobistoa edisti, mitä enemmän lapsia kodissa asui.
  3. Vanhassa talossa altistuu suotuisalle mikrobistolle paremmin kuin uudessa rakennuksessa.

Voidaanko jatkossa vähentää astman syntymistä?

Sopiva ulkoa kantautunut sotku suojaa allergialta, mutta sisäilmaongelmat ovat vähän monimutkaisempi juttu.

– On mielenkiintoista, miten selkeitä astmalta suojaavia vaikutuksia sisäympäristön mikrobistolla voi olla. Sen sijaan mikrobistoa, joka selittäisi kosteusvaurioiden haitallisen vaikutuksen astmaan, on ollut huomattavasti vaikeampi tunnistaa, kertoo professori Juha Pekkanen.

Astma on lasten yleisin krooninen sairaus Suomessa ja se on lisääntynyt kaupungistumisen myötä. Lasten varhainen altistuminen tietynlaiselle mikrobistolle voi kehittää kehon mekanismeja, jotka suojaavat astmalta.

– Tulokset viittaavat siihen, että astmaa voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä muokkaamalla lapsen varhaista mikrobialtistusta, kertoo Pekkanen.

Lapsen allergia – nämä 5 perusasiaa on hyvä tietää

Haluaisitko sinä, että kotonasi käveltäisiin ulkokengissä? Osallistu keskusteluun!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X