Lapsen terveys 17.10.2022

Se ei ollutkaan tavallista flunssaa – Oudot oireet ajoivat Annan 7-vuotiaan tyttären sänkypotilaaksi, ja lopulta syyksi paljastui neuroborrelioosi

Kun Annan 7-vuotias tytär alkoi saada outoja oireita, oltiin terveydenhuollossa ymmällään. Lopulta selvisi, että sitkeä, paheneva päänsärky, niskajäykkyys ja valonarkuus olivatkin oireita neuroborrelioosin lapselle aiheuttamasta aivokalvontulehduksesta. 

Teksti
Anna Ferrante
Kuvat
iStock

Elokuun lopussa tuli flunssa, syyskuun puolella alkoi sitkeä, päivä päivältä paheneva päänsärky.

Lopulta 7-vuotias tyttäreni makasi yöt päivät silmät kiinni pimeässä huoneessa jyväpussi jäykkää ja kipeää niskaa lämmittämässä, sillä paikoillaan maatessa päätä särki edes vähän vähemmän. Valo pahensi kipua, särkylääkkeistä oli vain vähän apua ja niiden vaikutus kesti korkeintaan pari, kolme tuntia.

Tietysti juoksimme lääkärissä, ensin terveyskeskuksessa ja sitten yksityisellä. Ensin sanottiin, että liikkeellä on päänsärkyä aiheuttavaa flunssaa. Sitten arveltiin, että kyseessä on pitkittynyt päänsärkypainoitteinen flunssa.

Kolmannella lääkärikäynnillä lääkäri vihdoin otti huolemme todesta ja määräsi muiden testien ohella borreliavasta-ainetestin.

Kun testi näyttikin positiivista, tie erikoissairaanhoitoon aukesi saman tien. Jo kolmatta viikkoa jatkuvasta niska- ja päänsärystä ja sen mukanaan tuomasta pahoinvoinnista ja ruokahaluttomuudesta kärsinyt lapsemme pääsi Lastensairaalaan tutkimuksiin.

Selkäydinnestenäytteestä selvisi, että kyseessä on neuroborrelioosi. Diagnoosi säikäytti, mutta oli toisaalta helpotus. Ainakin nyt tiesimme, mistä pelottavassa oireilussa oli kyse samoin kuin sen, että sairaus oli antibiooteilla hoidettavissa.

Lue myös: Näin suojaat lapsesi punkeilta, borrelioosilta ja puutiaisaivokuumeelta

Neuroborrelioosi on lapsilla yleisempää kuin aikuisilla

Neuroborrelioosi on punkkien levittämän borrelioosin keskushermostoon levinnyt muoto. Taudin tarkkaa yleisyyttä Suomessa on hankala arvioida, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ilmoitettujen tapausmäärien ja lääkärien vastaanottokäyntien perusteella on arvioitu, että vuodessa borreliatapauksia on tällä hetkellä Suomessa noin 6000.

Noin 5-15 prosentilla borrelioosipotilaista on neuroborrelioosi. Lapsilla se vaikuttaa olevan hieman aikuisia yleisempää.

Neuroborrelioosin paranemisennuste on hoidon aloittamisen jälkeen hyvä, lapsilla suorastaan erinomainen.

Tutkimuksissa ei myöskään ole erityisesti lapsilla havaittu mitään merkittäviä jälkikomplikaatioita borrelioosin sairastamisen jälkeen.

Aivokalvontulehdus ja kasvohermohalvaus ovat neuroborrelioosin taudinkuvia

Aivokalvontulehdus on yksi neuroborrelioosin ilmenemismuoto, ja siitä lapseni oireilussakin oli kyse. Oireilu muistuttaa pahamaineista ja pelättyä bakteeriaivokalvontulehdusta, mutta on yleensä lievempää. Esimerkiksi korkeaa kuumetta ei useinkaan ole, eikä yleisvointi ole aivan niin huono kuin bakteeriaivokalvontulehduksessa.

Tyttäreni niskajäykkyys, pään kääntämisen vaikeus, pahoinvointia aiheuttava päänsärky ja alle 38,5:ssä pysyttelevä kuume olivat klassisia neuroborrelioosin aiheuttaman aivokalvotulehduksen oireita.

– Toisaalta neuroborrelioosin aiheuttama aivokalvontulehdus voi olla myös salakavala juuri siksi, ettei se välttämättä oireile ollenkaan rajusti, huomauttaa osastonylilääkäri Tea Nieminen Uudesta lastensairaalasta.

Duodecim-lehden mukaan voi oireina joskus olla pelkästään pitkittynyt päänsärkyily ja väsymys.

Lasten neuroborrelioosissa yleisin taudinkuva on kasvohermohalvaus, jolloin epäily borrelioosista yleensä herää herkemmin. Borrelioosin koko ajan yleistyessä myös aivokalvotulehdusoireinen muoto on tullut terveydenhuollon piirissä tunnetummaksi.

– Tällaisen oireilun kohdalla neuroborrelioosi on vahva kandidaatti aiheuttajaksi ja sitä epäillään herkästi, Nieminen vahvistaa.

Neuroborrelioosin paranemisennuste on erinomainen

Oman lapseni taudista on aikaa jo useampi vuosi, ja vielä silloin tilanne tuntui olevan erilainen. Kaksi lääkäriä ohitti kokonaan borrelioosin vaihtoehtona ja kolmaskin piti sitä alkuun ”erittäin epätodennäköisenä”, vaikka mainitsimme lapsen päästä aiemmin kesällä löytyneestä mahdollisesta punkista, jonka lapsi oli itse nyppäissyt pois.

– Hyvä puoli neuroborrelioosissa on se, että lääkehoidon aloittamisen jälkeen paranemisennuste on erittäin hyvä, Nieminen kertoo.

Usein käytetään myös magneettikuvausta diagnoosin varmistamiseksi ja muiden mahdollisten syiden poissulkemiseksi.

– Borrelioosi on siitä kiusallinen, että pystyy aiheuttamaan tosi epämääräistä taudinkuvaa, jolloin kaikki mahdollinen tutkimus voi olla tarpeen, Nieminen summaa.

Lue myös: Punkin puremasta alkoi sairauskierre – Netan lapsi syntyi kiireellisellä hätäsektiolla ja sinertävä vauva kiidätettiin saamaan lisähappea

Lähteet: Duodecim, Terveyskirjasto

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X