Sinilevä on lapsille vaarallisempaa kuin aikuisille – oireet on tärkeää tunnistaa ajoissa
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi on riski saada vakavia oireita sinilevästä.
Tietoa sinilevästä kannattaa palautella mieleen taas kesän kynnyksellä. Onko sinilevä esimerkiksi aina myrkyllistä, voiko sinileväisessä vedessä uida ja mitä tapahtuu, jos niin tekee? Entä kuinka tunnistaa sinilevän aiheuttamat oireet?
Lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonka Terveystalosta kertoo, että sinilevien myrkyllisyys riippuu levälajista ja olosuhteista. Samassakin leväesiintymässä osa levämassasta voi nimittäin olla myrkyllistä ja osa ei. Siksi sinileväiseen veteen pitää suhtautua aina kuin se olisi myrkyllistä.
– Sinilevään on suhtauduttava niin, että se saattaa aina aiheuttaa terveyshaittaa. Siksi uimista on syytä välttää, jos vedessä on silmin havaittavasti syanobakteereja. Jos epäilee uineensa sinilevää sisältävässä vedessä, kannattaa uimisen jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä. Useimmiten sinilevän oireet ovat lähinnä ihon punoitusta ja kutinaa sekä silmä- tai nenäoireita, Csonka luettelee.
Sinilevän oireet ovat yleensä vatsataudin kaltaisia
Sinileväkausi on pahimmillaan heinäkuun alussa, kun vedet ovat lämpimimmillään.
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi on riski, että sinilevän aiheuttamat oireet ovat vakavia. Syanobakteereja eli sinilevää sisältävä vesi voi aiheuttaa iho-oireiden lisäksi pahoinvointia, vatsavaivoja, silmä- ja korvatulehduksia, nuhaa, lämmönnousua ja päänsärkyä. Myös pahoinvointia ja ripulia voi ilmetä. Pahimmillaan sinilevä voi aiheuttaa lapselle vaarallisen allergiakohtauksen.
Osa syanobakteereista tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, ja mikrokystiinit ja nodulariinit voivat vaurioittaa maksasoluja. Vatsaoireisen on tärkeää huolehtia riittävästä nesteensaannista. Csonkan mukaan ensiapuna pahoinvointiin voi ottaa hiilitabletteja.
– Syanobakteereja sisältävän veden nieleminen aiheuttaa vatsatautia muistuttavia oireita. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta. Jos lapsi juo vahingossa sinilevää sisältävää vettä ja myrkytysoireita esiintyy, antaa Myrkytystietokeskus lisäohjeita, Csonka neuvoo.
Sinilevän myrkyllisyyttä ei voi todeta ilman myrkyllisyysmäärityksiä
Suomen ympäristökeskuksen mukaan veden laatua ei voi mitata pikatestein luotettavasti, koska niillä voi mitata vain yksittäisten myrkkyjen esiintymistä vedessä. Mahdolliset levämyrkyt myös säilyvät vedessä muutaman päivän vielä näkyvän leväesiintymän jälkeenkin, ja myrkyttömätkin sinilevät voivat aiheuttaa iho- ja hengitystieoireita.
Syanobakteeripitoista vettä ei saa käyttää löylyvetenä eikä juomavetenä, edes keitettynä. Sinilevän aiheuttamat oireet kestävät useimmiten muutamia päiviä ja korkeintaan viikon.
Lähteet: Suomen ympäristökeskus
Jaa oma kokemuksesi