Lapsen terveys 09.09.2019

Yle: Vastasyntynyt oli senttien päästä kuolemasta Uudessa lastensairaalassa – kattolevy putosi

Henkilökunta kertoo vakavista puutteista Uudessa lastensairaalassa, uutisoi Yle.

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
OM-arkisto
2 kommenttia

Vastasyntyneen vauvan hoidon kesken putosi kattolevy Uudessa lastensairaalassa Helsingissä, kertoo Yle. Vahinko tapahtui helmikuussa.

Vauvan vakavia keuhko-ongelmia hoidettiin tehohoitolaitteella, joka käytännössä pitää potilaan hengissä. Sairaalan katosta putosi raskas levy laitteen päälle.

– Jos se kattolevy olisi tippunut muutaman sentin sivuun, potilas olisi kuollut välittömästi. Siinä ei olisi ollut enää mitään tehtävissä, kertoo Uudessa lastensairaalassa työskentelevä hoitaja Ylelle.

Kyse on hälyttävimmästä, mutta vain yhdestä potilasturvallisuutta uhanneesta puutteesta Uudessa lastensairaalassa. Yle haastatteli 19 hoitajaa ja pitkäaikaissairaan lapsen vanhempaa, jotka kertoivat muun muassa hoitajavajeesta ja laiterikoista.

Hoitajan mukaan potilashissi on ollut kriittisesti rikki leikkausosaston ja teho-osaston välillä. Lapsille ei hoitajien mukaan riitä vierihoitajia.

Hoitajat lähettivät huoleistaan kirjeen sairaalan johdolle ja Valviralle maaliskuussa.

– Lapset ovat yksin huoneissa, ovien takana. Tämä tarkoittaa myös pieniä vauvoja, joiden itku tai oksentaminen ja apneahälyttimen [itkuhälyttimen] ääni ei kuulu ovien takaa, eikä itkusta tule hälytyksiä hoitajien Myco-puhelimiin, hoitajat kirjoittavat.

Uusi lastensairaala avattiin Helsingin Meilahteen viime vuonna. Rakennuksessa on ehtinyt tänä aikana olla neljä vesivahinkoa.

Rakennusvalvojan mukaan kattolevy pääsi putoamaan, koska myöhemmin oli tehty huoltotöitä ja levyn kiinnitys oli huollon yhteydessä rikottu.

Kommentit (2)

Tollasia tapahtuu monissa muissakin paikoissa. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen Se on inhimillistä, että virheitä ja vahinkoja sattuu, vaikkei saisi tietenkään, mutta minkäs teet kun ei me ihmiset täydellisesti osata toimia, vaikka tahdottais.

On hieno sairaala. jos joku talon huoltoasentaja mokaa, niin se pitää tutkia.
ei taida kuitenkaan olla bernerin vika?
hänen panoksellaa päästiin alkuun. ympäri maailman tullaan katsomaan ja tutustumaan tähän huippusairaalaan

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X