Lapsi 28.02.2020 Päivitetty 05.03.2020

Hyvin harva lapsi on saanut koronaviruksen, mutta voivatko he silti levittää sitä?

Muun muassa korkeaa kuumetta, kurkkukipua, yskää ja päänsärkyä aiheuttava koronavirus jatkaa leviämistään maailmalla ja on saavuttanut Suomen.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Koronavirus ja lapset on yhtälö, joka mietityttää monia. Tarttuuko koronavirus lapsiin? Onko pikkulasten vanhempien syytä olla huolissaan?

Nyt epidemiaksi yltynyt koronavirus on ollut kohtalokkain yli 80-vuotiaille, joiden keskuudessa on eniten tartunnan aiheuttamia kuolemantapauksia. Yli 50 prosenttia vakavia oireita saaneista on yli 50-vuotiaita. Tauti näyttäisi siis noudattelevan tuttua kaavaa, jossa vakavin uhka kohdistuu iäkkäisiin.

Virusta todennetusti kantaneista vain kaksi prosenttia on alle 20-vuotiaita. Kuolemantapauksia ei ole rekisteröity ollenkaan alle 10-vuotiaissa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö lapset välttämättä olisi osallisina viruksen levittämisessä.

Terveysverkkolehti Stat Newsin artikkelissa kerrotaan kiinalaistartunnoista, joissa lasten keuhkokuvissa oli nähtävissä jälkiä koronaviruksesta, mutta lapsilla ei ollut minkäänlaisia selkeitä oireita.

– Mitä vanhempi olet, sitä todennäköisemmin sairastut vakavasti, sanoo Pohjois-Carolinan yliopiston koronavirusasiantuntija Ralph Baric.

Vaikuttaa toistaiseksi siltä, että lapset eivät sairastu kovin herkästi koronavirustartunnan seurauksena. On kuitenkin vielä aikaista todeta, miten tauti vaikuttaa lapsiin.

Epidemiologi Marc Lipsitch toteaa Harvardin yliopiston uutisartikkelissa, että tarvitaan vielä enemmän tietoja sellaisista kotitalouksista, joissa koronavirukseen sairastunut henkilö altistaa lapsen.

Niin saataisiin tietää, saavatko lapset tartuntoja ja levittävätkö he niitä eteenpäin.

Tarttuuko koronavirus lapsiin?

Monet vanhemmat pohtivat, tarttuuko koronavirus lapsiin. Joka tapauksessa käsien pesun tärkeyttä ei voi unohtaa.

Kannattaako koulujen ja päiväkotien sulkeminen?

Periaatteessa tartuntataudeista vastaava kunnan viranomainen voisi päättää päiväkotien tai koulujen sulkemisesta. Esimerkiksi Italiassa on päädytty sulkemaan monia julkisia tiloja, ja koulut ovat näiden joukossa.

Siitä, auttavatko karanteenit ja julkisten rakennusten sulkeminen, ollaan asiantuntijoiden piireissä eri mieltä. Osa pelkää, että karanteenit voivat johtaa siihen, että ihmiset eivät hae itse apua tartuntaan.

Toisaalta esimerkiksi Yhdysvalloissa lasten ja nuorten on havaittu herkästi kokoontuvan kirjastoissa tai kauppakeskuksissa, jos koulujen ovet ovat säpissä.

Lisäksi viranomaiset eri maissa ovat huolissaan lapsista, jotka tulevat vähävaraisista perheistä. Maksuttoman koululounaan jättäminen välistä saattaa heikentää lasten terveyttä.

Siitäkin kiistellään, mikä on sopiva aika pitää koulu tai päiväkoti suljettuna.

Koronavirus ja lapset: Käsien pesu on paras tapa ehkäistä virustartuntaa

  • Kädet tulee pestä aina, kun tullaan ulkoa sisälle, ruokailun yhteydessä ja vesassa käynnin jälkeen.
  • Kädet saippuoidaan kauttaaltaan hyvin. Myös kynnen aluset kannattaa kuurata.
  • Käsien huolellinen kuivaaminen on tärkeää, sillä bakteerit viihtyvät kosteassa paremmin kuin kuivassa.
  • Jos käsipesuun ei ole mahdollisuutta, kannattaa varmuuden vuoksi pitää käsidesiä mukana.

Lue lisää aiheesta koronavirus ja lapset:

Lapsiperheissä käydään nyt hankalia koronakeskusteluja – näin puhut lapsentasoisesti

Näin Kela maksaa päivärahaa, jos lapsi joutuu karanteeniin

10 kysymystä lasten käsihygieniasta ja käsien pesusta

Päivitys 4.3.: Yksi suomalaislapsi on saanut tähän mennessä koronatartunnan lähipiirinsä aikuiselta. HUS tiedotti lapsen sairastumisesta ja karanteenista maaliskuun 1. päivä. Sen jälkeen Suomessa ei ole vahvistettu toistaiseksi yhtään uutta lapsen koronatartuntaa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X