Lasten oikeudet, mitä ne ovat? – Lue ihanat lasten vastaukset!
Marraskuun 20. päivänä vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Mutta mitä oikeuksia lapset itse itselleen toivovat, ja millaista onkaan todellisuudessa olla lapsi? Me kysyimme sitä, ja näin lapset vastasivat.
Lapsen oikeuksien päivä on tärkeä kansainvälinen merkkipäivä. Se muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokaisella lapsella on oikeus esimerkiksi huolenpitoon ja turvalliseen kehittymiseen.
Yksi lapsen oikeuksista on myös tulla kuulluksi ja huomioon otetuksi, joten päätimme kysyä juhlapäivän kunniaksi aiheesta myös lasten omia mielipiteitä.
Minkälaisia oikeuksia suomalaiset päiväkotilapset itse toivoisivat elämäänsä? Me kysyimme, ja näin lapset vastasivat.
Päivä, jolloin saa tehdä enemmän kuin yleensä
– Lapsen oikeuksien päivä tarkoittaa sitä, että lapsilla menisi kaikki hyvin, ja saisi päättää mitä tekisi, tietää 6-vuotias eskarilainen Elsa.
Myös kuusivuotias Veera on sitä mieltä, että juhlapäivä tarkoittaa sitä, että lapset saisivat tehdä hieman enemmän asioita kuin oikeasti saavat.
Myös näin lapset vastasivat kysyttäessä siitä, mitä päivä tarkoittaa ja mitä lasten oikeudet ylipäänsä ovat:
Että lapset tekee oikein. Mutta ihan kaikkea ei voi tehdä oikein, voi tulla vahinko. – Noel, 5 ja Miio, 6
Että lapset saa lisää jotain oikeuksia. Ainakin Afrikassa on jotain ruokapulaa. – Lauri, 6
Kaikilla lapsilla ei varmaan ole riittävästi unta. Kuten mulla. Mä en nuku yleensä, koska ei tule uni. –Miska, 6
Lisää oikeuksia lapsille!
Mitä oikeuksia lapset puolestaan haluaisivat itselleen? Vastaukset ovat hurjia, hauskoja ja hieman älyttömiä – sellaisia, jotka kertovat iloista sanomaa siitä, kuinka hyvin asiat suurella osalla suomalaislapsia onneksi ovat.
Sais joku päivä mennä yksin päiväkotiin. – Elsa, 6
Juoda kokista! Ja syödä suklaata. Varmaan sitten saan, kun olen 11. – Noel, 5
Että saisi ajaa autolla. – Aada, 6
Mulla on isosisko, joka on koulussa. Haluaisin myös mennä kouluun. – Renar, 6
Että saisi mennä kadulle juoksemaan ja mennä jonneki Hesburgeriin, ja pitää diskoa kotona. – Veera, 6, ja Aada, 6
Että lasten pitäisi saada mennä joka päivä HopLopiin. – Lauri, 6
Että äiti ostais mulle sellaisen lol-pallon, joka on melkein vasaran näköinen! Yleensä se ei osta, koska äitin mielestä lollit on ihan turhia asioita. – Elsa, 6
Kun mulla on sirkuskoulu keskiviikkoisin, niin haluisin tulla sieltä joku päivä yksin kotiin. – Jenny, 6
Lasten toiveammateissa näkyy tulevaisuus
Lapsen oikeuksien päivä muistuttaa myös, että jokaisen tulisi saada elää lapsuusaikansa lapsena, mutta saada myös hyvät eväät kasvaakseen ja kehittyäkseen hyvinvoivaksi aikuiseksi.
Kysyimme lapsilta, mitä he haluaisivat tehdä, kun ovat aikuisia.
Eläintutkija, haluan ainakin jotain lintuja tutkia. – Noel, 5
Keittää ruokaa. Lapset ei saa keittää ruokia, koska muuten polttaa sormeen. – Matilda, 3
Olla eläinsuojelija sekä muotisuunnittelija. – Elsa, 6
Olla salapoliisi, joka tutkii missä on rosvoja ja soittaa muille poliiseille. – Miio, 6
Ajaa lentokoneella, haluan olla superman! Zohaib, 6
Olla kampaaja, ja haluaisin olla magneetissa. Koska mun äitikin on röntgenissä. – Jenny, 6
Olla sairaanhoitaja. – Nikolas, 6
Aikuisuuteen on kuitenkin onneksi vielä paljon aikaa. Aikuisissa ja lapsissa on nimittäin paljon eroja, ja haastattelemiemme lasten mielestä elämä lapsena on aika paljon kivempaa, kuin aikuisena.
Aikuiset ei leiki! Ja se on tyhmää. – Jenny, 6
Silloin pitäis koko ajan hoitaa, jos ois vauva niin pitäis vaihtaa sen kakat housuista. – Veera, 6
Lapsilla on lelupäivä. – Renar, 6
Isi pelaa vaan yhtä peliä, mutta se tekee eniten töitä. – Miio, 6
Hyvää kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille ja lapsenmielisille!
Jaa oma kokemuksesi