Mainos: Storytel 13.12.2023

Kolme lasta, kolme erilaista elämäntilannetta – vaikuttaja Iida Åfeldt: ”On ihana odottaa niin yksin kuin yhdessä”

Kolmas raskaus on ollut opettavaista aikaa vaikuttaja Iida Åfeldtille. On täytynyt antaa tilaa puolisolle, joka on tilanteessa ensimmäistä kertaa.

Vaikuttaja Iida Åfeldt on tilanteessa, jossa hän on ollut kahdesti aiemminkin, mutta moni asia on nyt toisin. Hän odottaa kolmatta lastaan – mutta tällä kerralla rinnalla on myös puoliso. Kaksi aiempaa lasta, 5- ja 1-vuotiaat pojat Iida on saanut itsellisenä äitinä. Hän ei kuitenkaan laita raskauksiaan järjestykseen: kaksi ensimmäistä raskautta olivat onnellisia, vaikka odotusta jakamassa ei ollutkaan toista vanhempaa.

– Olen ollut hyvilläni kaikista kokemuksistani. On ihana odottaa niin yksin kuin yhdessä. Kaikki on tuntunut luonnolliselta.

Nyt arkea on helpottanut puolison läsnäolo: hän on voinut jakaa taakkaa, jota kahden lapsen perheessä väkisinkin on. Iidalla on kuitenkin ollut adaptoitumista uuteen tilanteeseen. Yksin ollessa myös päätöksiä voi tehdä omien mielteiden mukaan.

– Välillä on suututtanut, että täytyykin ottaa toinen huomioon, hän myöntää.

Toisaalta Iida on iloinen, että hänen puolisonsa on saanut kasvaa vanhemmuuteen rauhassa ennen vauvan tuloa, vauhdikkaassa kahden lapsen perheessä.

– Tämä on opettavaista myös minulle. On opeteltava antamaan toiselle tilaa opetella, hän ei voi osata kaikkea heti.

Iida Åfeldt odottaa kolmatta lastaan – tällä kerralla rinnalla on myös puoliso.

Pieni ikäero jännittää

Iida on suhtautunut kolmannen lapsen syntymään seesteisesti, vaikka keskimmäisen ja kuopuksen ikäero jännittääkin. Ikäeroa on vain hiukan toista kuukautta yli yhden vuoden.

– Eniten mietityttää se, ettei toinen saa olla kauaa vauva. Hän joutuu kasvamaan isoveljeksi vain hieman yli yksivuotiaana. Ymmärtääkö hän edes, että joutuu jakamaan kaiken pikkuveljen kanssa, Iida pohtii.

– Aina kun uusia perheenjäseniä tulee, perheen dynamiikka menee sekaisin, ennen kuin uusi sellainen löytyy, hän kuitenkin tietää.

Yksi kultaakin kalliimpi käytännön apu useamman pienen lapsen perheessä on äänikirjasovellus. Iidan perheen kotona kuunnellaan paljon kirjoja, ja perheessä onkin siksi käytössä Storytel Family -paketti, jonka avulla voi säästää kokonaiskuukausimaksussa. Tilaukseen pystyy lisäämään käyttäjäprofiileita aina 6 käyttäjään asti. Käyttäjät saavat yhtäaikaisen pääsyn koko kirjakatalogiin sekä oman yksityisen kirjahyllyn.

Storytel tarjoaa nyt uusille asiakkaille 30 päivän ilmaisen kokeilujakson Family-pakettiin (1+2 käyttäjäprofiilia). Tarjous on voimassa 31.12.2023 asti ja voit lunastaa sen täältä.

– Äänikirjasovelluksesta on valtava apu iltaisin, kun puoliso on töissä ja nukutan pienintä: esikoinen voi sillä välin kuunnella iltasatua itsenäisesti.

Iida on löytänyt paljon tietoa ja vertaistukea kirjallisuudesta. Hän kuuntelee erilaisia perhe-elämään ja äitiyteen liittyviä tietokirjoja. Äänikirjat antavat mahdollisuuden tehdä samanaikaisesti esimerkiksi kotitöitä.

– Kuuntelen kirjoja aina pyykätessä, Iida kertoo.

Perhe-elämään ja äitiyteen liittyvät tietokirjat ovat Iidalla aktiivisessa kuuntelussa Storytelin äänikirjasovelluksessa.

Korvaamaton tuki

Vaikka Iida on saanut kaksi ensimmäistä lastaan itsellisenä äitinä, ei hän ole ollut täysin yksin. Hänellä on aina ollut perheen ja ystävien tuki, joiden merkitys korostuu, kun rinnalla ei ole puolisoa.

– Heidän kanssaan olen voinut heti fiilistellä raskautta. Äitini on ollut heti ihan messissä! Sillä on ollut todella suuri merkitys.

Toista lasta odottaessa myös esikoisen läsnäolo on ollut kultaakin kalliimpaa.

– Oli ihanaa seurata hänen valmistautumistaan isoveljen rooliin, Iida muistelee.

Fyysisesti kolmannen lapsen odotus on ollut helpointa. Iida kärsi aiemmissa raskauksissaan voimakkaasta pahoinvoinnista, joka jatkui aina raskauksien puoliväliin asti. Se latisti odotusta ja rajoitti tekemistä.

– En saanut mitään apua, eikä minulla ollut voimavaroja sitä vaatiakaan. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, että tämän kuuluukin olla tällaista. En ajatellut, että se todellakin oli epänormaalia.

”Ensimmäisen lapsen saavat tarvitsevat eniten tsemppiä ja tukea, kaikki tuntuu silloin niin ihmeelliseltä.”

Kaikki tunteet sallittuja

Iida myöntää, että kolmannen lapsen odottaminen ei ole aiheuttanut samanlaista mielen kipuilua kuin ensimmäisen.

– Ensimmäisellä kerralla kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Pelottavaa ja ahdistavaakin. Muistan, kuinka säikähdin omia tunteitani: kuinka lasta voi rakastaa näin paljon ja toisaalta, kuinka negatiivisia ajatuksia mieleen tulee. En ollut osannut varautua niihin. Lapsi toi esiin parhaat ja toisaalta huonoimmat puoleni.

Esikoisen synnyttyä Iida ei vielä osannut antaa armoa kurjille tuntemuksilleen. Nyt hän tietää, etteivät ne ole outoja tai epänormaaleja. Kaikki tunteet ovat sallittuja.

– Toivoisin, etteivät äidit häpeäisi tunteitaan vaan puhuisivat niistä avoimesti muille.  Ensimmäisen lapsen saavat tarvitsevat eniten tsemppiä ja tukea, kaikki tuntuu silloin niin ihmeelliseltä. Seuraavat solahtavat helpommin jo olemassa olevaan. Esikoisen kanssa usein kipuilee vanhan elämän menettämistä.

Epävarma esikoisen saanut on yhteiskunnan ja ympäristön odotusten ja vaatimusten ristitulessa. Äidiksi kasvaessaan muiden mielipiteet menettävät merkitystään.

– Kun on varma omasta äitiydestään, on ihan sama, mitä ihmiset sanovat. Esikoisen kanssa koin tarvetta perustella ja todistella itseäni ja äitiyttäni paljon enemmän. Toivon, että äidit voisivat luottaa enemmän itseensä ja etsiä vahvistusta siihen luottamukseen ihmisiltä, joiden mielipide oikeasti merkitsee.

Jaa oma kokemuksesi

X