Näin varmistat, että lapsesi on turvassa liikenteessä
Lapsi oppii turvalliset tiellä liikkumisen asenteet ja taidot ensin vanhemmiltaan.
Jokainen vanhempi tuntee liikenteen vaarat ja pohtii, kuinka oma lapsi voisi kulkea teillä mahdollisimman turvallisesti. Liikenneturvan suunnittelija Laura Väinölä muistuttaa, että liikenneturvallisuutta kannattaa opettaa jo aivan pienestä pitäen.
”Vanhemmille on yleensä itsestään selvää, että lapsia opetetaan syömään, pukemaan ja lukemaan. Mutta muistetaanko opettaa, miten teillä liikutaan turvallisesti? Liikenteessä liikkumisen taidot ovat hirveän tärkeitä arjen taitoja, jotka voivat ääritilanteessa pelastaa hengen. Lapset tarvitsevat tietoa, taitoja ja mallia turvallisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen”, Laura Väinölä painottaa.
Lapsi omaksuu jo pienenä turvalliset tavat ja asenteet. Ne ovat tärkeitä myöhemmin elämässä, kun käyttäytymiseen alkaa vaikuttaa esimerkiksi kaveriporukan paine. Pyöräilykypärän käyttöä tai vihreiden valojen odottamista ei kenties häpeä murrosiässä, kun on jo leikki-ikäisenä oppinut terveen suhtautumisen turvavälineitä ja liikennesääntöjä kohtaan.
Väinölä kehottaa vanhempia kommunikoimaan, perustelemaan ja harjoittelemaan lapsen kanssa oikeissa liikennetilanteissa.
”Lapsen on tärkeä itse ymmärtää, mitä missäkin tilanteessa tehdään ja miksi. Mitä pienempi lapsi, sitä yksinkertaisemmat ohjeet. Esimerkiksi käsitteet oikea ja vasen voivat olla vaikeita pienelle lapselle. Siksi hänelle kannattaakin opettaa, että suojatietä ylittäessä pitää katsoa kaikkiin suuntiin.”
Tärkeää on myös antaa ikätasoisesti vastuuta ja positiivista palautetta, jolloin lapsen luottamus omiin taitoihin lisääntyy.
Teot merkitsevät enemmän kuin sanat
Oma lapsi yksin arvaamattoman liikenteen armoilla on vanhemmalle luonnollisesti pelottava asia. Väinölä kehottaa kuitenkin pidättäytymään turhasta pelottelusta, jotta liikenteestä ei tule lapselle pelottavaa peikkoa.
”Voi sanoa, että aikuiset eivät välttämättä aina huomaa toimia oikein liikenteessä ja että siksi on tärkeää olla aina itse tarkkana.”
Tärkeintä on kuitenkin muistaa näyttää itse hyvää esimerkkiä, sillä teot merkitsevät enemmän kuin sanat.
”Kun itse toimii turvallisesti ja rauhallisesti, se vaikuttaa suuresti lapseen. Tutkimustenkin mukaan asenteet liikennettä kohtaan periytyvät. Sosiaalisen ympäristön merkitys on suuri: kuinka omat vanhemmat, päiväkodin ja koulun tärkeät aikuiset sekä kaverit suhtautuvat liikenteeseen.”
Jos toivoo lapsen käyttävän turvavarusteita kuten kypärää, heijastinta ja turvavyötä, on tärkeää käyttää niitä myös itse. Vanhempien kannattaa näyttää mallia myös kännykän turvallisesta käytöstä teillä.
”Jos puhelin soi, pysähdytään turvalliseen paikkaan puhumaan ja näin näytetään myös lapselle, ettei kännykkä kuulu käteen, kun kuljetaan liikenteessä.”
Väinölä suosittelee varaamaan riittävästi aikaa lapsen kanssa liikkuessa.
”Kiireessä turvallisten asenteiden ja mallin välittäminen on paljon vaikeampaa.”
Turvallisesti autossa
Alle kouluikäisten henkilövahingot liikenteessä tapahtuvat valtaosin autossa. Siksi turvalaitteiden oikeaoppinen ja tieliikennelain mukainen käyttö on äärimmäisen tärkeää.
Vauva matkustaa autossa turvallisimmin selkä menosuuntaan asennetussa turvakaukalossa. Kun kaukalon paino- tai pituusraja täyttyy, lapsi voi siirtyä selkä menosuuntaan asennettavaan turvaistuimeen.
Kun selkä menosuuntaan asennetun turvaistuimen paino- tai pituusraja tulee täyteen, lapsi voi siirtyä turvavyöistuimeen. Laki velvoittaa, että lapsen on käytettävä turvalaitetta autossa matkustaessaan, kunnes hän on 135 cm pitkä, mutta Liikenneturva suosittaa, että lapsi käyttää asianmukaista turvalaitetta autossa 150-senttiseksi asti.
”Lapsen on turvallisinta matkustaa takapenkillä selkä menosuuntaan vähintään nelivuotiaaksi asti. Silloin selkä ja niska saavat parhaimman tuen. Monesti vanhemmat saattavat hötkyillä asian kanssa, koska lapsen jalat ovat koukussa. Se ei kuitenkaan haittaa,” Väinölä vakuuttaa.
Kommentit (1)
Hei
Luin oma lapsi yksin arvaamattomaan liikenteen armoilla.
Herättää ajatuksia, monenlaisia, omat tavat toimia, miten ne vaikuttaa nauhakuntien ja kaupungit tieliikenteessä, pihoilla, maastoissa.
Vaaraa on monenlaista, harrastukset.