”Halutti koko ajan enemmän” – lue suomalaisvanhempien paljastukset raskausajan seksielämästään
Raskaudella on usein vaikutuksensa myös parisuhteen intiimiin puoleen: halut voivat notkahdella suuntaan jos toiseenkin tulevan äidin lisäksi myös miehellä. Näin suomalaisvanhemmat kertovat raskauden vaikutuksista seksielämään.
Kaksplussan Suuren seksikyselyn mukaan suomalaisvanhemmat luottavat pääosin oman parisuhteensa tyydyttävyyteen, mutta erityisesti seksin määrästä on jonkin verran ristiriitoja.
Monelle pariskunnalle yksi suhteen – myös intiimielämän – mullistavimmista asioista on raskaus.
Miten suomalaispariskuntien seksielämä muuttuu raskausaikana?
Me kysyimme, ja näin te vastasitte.
Useimmilla raskaus vaikuttaa seksielämään
Kyselymme perusteella raskaudella on useimmiten vaikutusta seksielämään.
Milloin ja mihin suuntaan muutos tapahtuu, vaihteli suuresti. Toisilla seksi jäi pois heti, kun raskaus selvisi, ja toiset puolestaan kiihdyttivät tahtia enemmän ja enemmän aina lapsen syntymään saakka.
Näin ei kuitenkaan ole kaikilla. Raskausaika ei vaikuttanut seksielämään hieman yli kolmanneksella kyselyymme vastanneista äideistä.
Noin kolmanneksella äideistä seksin määrä kuitenkin väheni odotusaikana. Raskausajan huonovointisuus tai muut vaivat vaikuttivat haluihin ja näin ollen intiimien hetkien määrään.
Ei paljoa haluttanut, kun oksetti kellon ympäri.
Alkuväsymys ja myöhemmin valtava maha sekä tuskainen olo latisti tunnelmaa.
Viimeiset pari kuukautta oli seksitöntä, koska se teki kipeää.
Alussa pahoinvoinnin ja väsymyksen takia väheni, keskiraskaudessa oli hiivatulehdusta yms joten ei saanut, lopussa oli vähän outoa, kun iso maha ja liitoskivut hankaloitti asentoja.
Osalla vastaajista ennenaikaiset supistukset olivat tehneet seksin harrastamisesta mahdotonta, vaikka haluja olisi ollut.
Enemmän kuin normaalisti seksiä harrasti raskausaikanaan joka viides kyselyyn vastanneista äideistä.
Molemmissa raskauksissa seksihaluja oli normaalia enemmän ja seksiä oli loppuun asti. Ihan viimeisillä parilla viikolla ei yhdyntöjä, mutta muuta seksiä.
Jotenkin sitä tunsi hehkuvansa, niin oli rennompi.
Alusta alkaen hormonit hyrräsivät, halutti koko ajan enemmän ja enemmän, ihan loppuun asti.
Hieman yli 10 prosenttia vastaajista puolestaan kertoi, että raskauden myötä seksi loppui täysin.
Raskausmaha – ihanaa hehkua vai tunnelmanpilaaja?
Kasvavalla vatsalla oli omat vaikutuksensa seksielämään raskausaikana, kyselymme tulokset kertovat. Raskausmaha saattoi tuoda osalle äideistä lisää itsevarmuutta, ja naisellisia, muuttuvia muotoja kuvailtiin ihaniksi.
Raskausaikana oma kehonkuva muuttui paljon positiivisempaan suuntaan, kertoo yksi äideistä.
Raskauden loppupuolella mahan suuruus alkoi kuitenkin vaikuttaa petipuuhiin negatiivisesti.
Suuren vatsan takia asentovaihtoehtoja oli vähän…
Kun vatsa alkoi kasvaa isoksi ja vauvan liikkeet tuntui selvästi. Kyllä siinä vähän sellainen olo tuli, että meillä on sängyssä kolmas pyörä…
Osa kyselyyn vastanneista miehistä kertoi, että heidän kumppaninsa oli raskausmahan kanssa erityisen haluttava.
Nainen on mahan kanssa onnellisen kaunis, kirjoitti eräs kyselyyn vastannut isä.
Eniten raskausmahasta kommentteja tuli kuitenkin siitä, että se vähensi jommankumman suhteen osapuolen haluja suuresti – niin naiset kuin miehet kertoivat, että kumppani alkoi varoa mahaa enemmän kuin olisi ehkä ollut tarpeen tai ei kokenut sitä viehättävänä.
Äidit kertovat:
Mies ei kokenut mahaa kiihottavana eikä minua mahan kanssa haluttavana.
Suurin pettymys oli, kun en raskaana ollessani kelvannutkaan. Tunsin silloin itseni kauniiksi ja olo oli mahtava, joten se oli kuin kylmä suihku niskaan.
Mies pelkäsi satuttavansa vauvaa.
Koko raskausaikana mies ei suostunut edes koskemaan minuun. Tuntui, kun en olisi enää nainen mieheni silmissä.
Toisilla lasta odottavilla pariskunnilla tilanne oli päinvastainen. Miehet kertovat:
Puolisoni ei kokenut oloaan seksikkääksi ja ajatukset olivat toisenlaisissa asioissa. Itse koin raskaana olevan puolison vähintään yhtä seksikkääksi kuin ennen raskautta.
Vaimoni ei halunnut tuolloin altistaa sikiötä millekään ulkoisille tekijöille, kuten esim. seksin aikana tapahtuvalle kontaktille.
Kun toive raskaudesta on saavutettu, seksi saattaa jäädä
Raskaus voi myös olla tavoite, johon on tähdätty jo pitkään.
Osa kyselyyn vastanneista vanhemmista totesi, että raskaustestin plussattua seksille ei jaksanut enää uhrata ajatustakaan.
Jos vain toinen kumppaneista kokee seksin raskauden aikana turhana, aiheuttaa se suurta ristiriitaa parisuhteessa:
Seksiä oli vain kun yritimme toista lasta. Nyt kun hän on kohdussa, mies ei senkään vertaa haluaisi seksiä, yksi kyselyyn vastanneista äideistä kertoo.
Pettynyt olen siihen, että mies haluaa seksiä vieläkin. Itse voisin olla ilman seksiä vaikka koko elämäni (vain ne kerrat kun lapsia tehtiin, olisin voinut suostua seksiin), kertoo puolestaan toinen perheenäiti.
Lapsi saattoikin olla ylipäätään suhteen ainut syy intiimeille hetkille.
Seksiä oli silloin kun molemmat halusivat lapsen.
Seksi loppui täysin vaimoni raskautumiseen, eikä seksielämä ole palannut siitä lainkaan 8 vuoden aikana.
Lyhyt ajanjakso, jolla on suuri merkitys
Kuten suomalaisvanhempien kohdalla muutenkin, seksin määrä oli myös raskausaikana suurin pariskunnan seksielämässä ristiriitoja aiheuttava tekijä.
Raskaus voi muuttaa molempien, mutta myös vain toisen osapuolen haluja, ja nopea muutos aiheuttaa helposti hämmennystä ja ärtymystä kumppania kohtaan.
Raskausaikana olisikin tärkeää puhua kaiken muun ohessa myös siitä, mitä vaikutuksia uuden elämän alkamisella näyttää olevan suhteen seksielämälle. Miten raskaus vaikuttaa raskaana olevan fyysiseen ja psyykkiseen oloon, ja mitä vaikutuksia sillä on pariskunnan haluihin? Onko pelkoja esimerkiksi siitä, että seksi vahingoittaa lasta? Onko huoli siitä aiheellinen?
Jos nämä kysymykset aiheuttavat huolta, asiasta voi ja kannattaa käydä keskustelemassa lääkärissä tai äitiysneuvolassa.
Pitkässä parisuhteessa raskausaika on lopulta melko lyhyt ajanjakso, vaikka se toistuisikin muutaman kerran perheen kasvaessa.
Osa pariskunnista palaa vanhoihin tapoihin vaivatta, kun raskausajasta ja synnytyksestä on toivuttu – osan seksielämä muuttuu sen myötä lopullisesti. Vauvavuoden kiireistä ja väsymyksestä poiketen syynä voi olla myös ymmärtämättömyys toisen tuntemuksia kohtaan ja raskauden aikana koettu luottamuksen menettäminen.
Keksusteluyhteys kannattaa pitää yllä, tai jos se on päässyt katkeamaan, luoda se uudelleen. Seksielämä voi nimittäin lähteä raskauden jälkeen uuteen nousuun – suuri osa naisista on sitä mieltä, että seksi on itse asiassa nautinnollisempaa lapsen saamisen jälkeen.
Jaa oma kokemuksesi