Parisuhde 05.07.2019 Päivitetty 22.04.2024

Minä ♥ sinua: Tapasin sinut 15-vuotiaana, mutta vasta aikuisina ymmärsimme rakastua

”Tiesin haluavani isäksi”, kertoo Henri. Esikoinen tuli, kun hän ja Emilia olivat elämänsä alussa. Nyt lapsia on kolme.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Heli Hirvelä

Miten teistä tuli pari?

Emilia: Hengailimme 15-vuotiaista asti samoissa kaveriporukoissa. Olimme 16-vuotiaita, kun pyörimme yhtenä päivänä kaupungilla ja Henkka hyppäsi maassa olevan vesimelonin päälle. Melonin mehut roiskuivat päälleni, ja ärähdin Henkalle. Hän oli tosi pahoillaan ja haki läheisestä Hesburgerista paperia. Vaikutuin hänen huomaavaisuudestaan.

Henri: Yhteiset kaverimme vihjailivat, että meistä voisi tulla hyvä pari. Olimme molemmat tulleet täysikäisiksi, kun Empun veli kannusti minua soittamaan Empulle. Juttelimme niitä näitä, kunnes Emppu yllättäen tunnusti tykkäävänsä minusta. Minäkin tykkäsin hänestä, ja siitä alkoi seurustelumme.

Mihin rakastuit toisessa?

Henri: Tykästyin Empun huumoriin ja siihen, että pystyin juttelemaan hänen kanssaan mistä tahansa. Totta kai myös Empun kauneus pisti silmääni, ja hänellä oli kiva nauru.

Emilia: Ihastuin Henkan hyväntahtoisuuteen. Hän on hyväsydämisin ihminen, jonka tunnen. Hän ei yleensä ikinä ajattele tai puhu pahaa kenestäkään. Henkalla on tosi rauhallinen ja tasainen luonne, ja hänen seurassaan tuli heti hyvä ja turvallinen olo. Ja olihan hän myös hirveän söpö – edelleen!

Miten teistä tuli vanhempia?

Emilia: Tulen isosta perheestä, jossa olen hoitanut pienempiä sisaruksiani, ja olen aina tiennyt haluavani omia lapsia. Olimme 21-vuotiaita, kun esikoisemme syntyi.

Henri: Minulla ei ollut aiempaa kokemusta vauvoista, mutta tiesin haluavani isäksi. Oman vauvan hoitaminen tuntui alusta alkaen luonnolliselta, ja otin Empusta mallia. Vanhempina pidämme tärkeänä avointa keskusteluilmapiiriä ja runsaan myönteisen huomion antamista toisille.

Lue myös: Toinen lapsi tulossa – riittääkö rakkaus kahdelle? Perheterapeutti vastaa

Mikä toisessa on rakastettavinta?

Emilia: Hyväntahtoisuuden lisäksi rakastan Henkassa hänen avarakatseisuuttaan ja luotettavuuttaan.

Henri: Emppu tukee minua kaikissa tilanteissa, ja hän osaa aina ajatella asioita myös muiden näkökulmista. Rakastan Empussa hänen hyväsydämisyyttään.

Mikä teitä yhdistää?

Emilia: Olemme aika erilaisia. Minä nautin muun muassa syvällisistä keskusteluista ja taiteesta. Henkka taas ei välitä analysoida asioita niin paljon, ja hänen lempijuttunsa on urheileminen. Henkka on tosi tasainen, kun taas minulla tunteet heittelevät. Meillä on kuitenkin syvä yhteys, ja ymmärrämme toisiamme. Jaamme samat arvot. Niitä ovat esimerkiksi suvaitsevaisuus, anteeksiantaminen ja tasa-arvo.

Henri: Myös yhteiset kokemukset, kuten lasten syntymät ja talon rakentaminen, yhdistävät meitä.

Mikä on parasta yhdessäoloa?

Henri: Jos saamme kahdenkeskistä aikaa, saatamme lähteä ravintolaan tai hotelliin. Joskus keksimme jonkin aktiviteetin ja esimerkiksi viime kesänä kävimme kahdestaan kiipeilemässä seikkailupuistossa.

Emilia: Lasten nukkumaanmenon jälkeen meille ei tässä elämäntilanteessa jää kovin paljon aikaa olla kahdestaan. Syömme iltapalan ja juttelemme. Kerran ajoimme ilman lapsia kahdestaan autopesuun, ja jo se oli tosi kivaa. Teemme paljon asioita koko perheen voimin. Saatamme mennä koko porukalla uimaan tai käydä vaikka geokätköilemässä.

Lue myös: Kestääkö rakkaus? – näistä merkeistä tiedät, että olet puolisollesi yhä se oikea

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X