Parisuhde 20.01.2023

Tutkija kertoo, miksi ärsyynnymme puolisoihimme ja mitä tunteelle voi tehdä – kahta faktaa ei aina tule ajatelleeksi

Ärtymys puolison toimintatapoja kohtaan voi olla merkki jostain syvemmästä ongelmasta, mutta ei läheskään aina.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Kaksplus kysyi taannoin lukijoilta, mitkä puolison tavat ärsyttävät heitä. Vastauksissa nousivat esiin ainakin suurpiirteisyys, oma-aloitteisuuden puute lastenhoidossa, ärsyttävänä koettu ääntely, sotkuisuus ja liiallinen siisteysintoilu.

Antropologi ja ärsytystutkija Anni Kajanus pitää tuloksia odotuksenmukaisina. Kajanuksen mukaan kukin mainituista syistä liittyy ärtymyksen päätehtäviin.

– Ihmisen huomio kiinnittyy luontaisesti turvallisuuteen ja tasapuolisuuteen. Ärtymys on mekanismi, joka pitää meitä hereillä siinä, onko ihmissuhde eli tässä tapauksessa parisuhde tasapuolinen ja oikeudenmukainen.

Toisin sanoen ärtymys motivoi ihmisiä toimimaan niin, että asiat korjaantuisivat. Ärtymys onkin eräänlainen lajikehityksen lahja ihmiselle, jotta hän puuttuisi epäkohtiin.

Miksi puoliso ärsyttää?

Ärsyyntymistä leimaa sen kohdistuminen asioihin, jotka ovat eloonjäännin kannalta toissijaisia. Se on siis suhteellisen lievä tunne, joka vastaa lieviin ärsykkeisiin, verrattuna esimerkiksi hengenvaarassa koettuun pelkoon.

Asiat, joilla ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä, voivat silti kietoutua melko perustavanlaatuisiin kysymyksiin – parisuhteessa esimerkiksi siihen, miten suhteessa käytetään valtaa.

Aina ärtymyksessä kyse ei ole siitä, että parisuhteessa olisi jokin vinksallaan. Toiminnan toisteisuus voi vain saada pinnan kiristymään.

– Väärin huuhdeltu kahvikuppi ei saa hermostumaan ensimmäisellä tai kymmenennellä kerralla, mutta kolmassadas kerta voi laukaista ärtymyksen, Kajanus naurahtaa.

Kajanuksen mukaan suomalainen kulttuuri antaa paljon painoarvoa sille, että kypsä ihminen pystyy kontrolloimaan negatiivisia tunteita kodin ulkopuolella. Minimalistisen tunneilmaisun suosiminen johtaa joskus siihen, että kotona sitten päästellään höyryjä pihalle.

Sellaisina hetkinä puoliso ärsyttää silkalla olemassaolollaan ja joutuu herkästi tulilinjalle. Siinä mielessä ärsyyntymisen tunne on läheisyyden mittari: kaikista läheisimmissä ihmissuhteissa uskalletaan näyttää tunteita avoimimmin.

Ärsyyntyminen on mielenkiintoinen tunne sikäli, että se herättää vastaärtymystä.

– Eli jos huokailee astianpesukonetta uudelleen järjestäessä, todennäköisesti kumppani vuorostaan ärsyyntyy siitä.

Onneksi kierre on mahdollista katkaista, tai ainakin on mahdollista ehkäistä tällaisten tilanteiden toistumista.

Näin nostat ärsyyntymisen kynnystä

Jos puoliso ärsyttää koko ajan, on selvää, että suhde kuormittuu jatkuvasta ärtymyksen tunteesta.

Arjen sujuvuus vaikuttaa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointiin. Siksi kotitöiden ja lastenhoidon tasapuolisemmasta jakamisesta kannattaa keskustella kumppanin kanssa, mikäli toistuvasti kokee, että tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.

Toisaalta vähäpätöisemmätkin seikat, kuten puolison kovaääninen nauru tai syömisen äänet, voivat saada kumppanin hermostumaan.

Kaksplussan kyselyssä vastaajat mainitsivat ärsyyntyvänsä muun muassa siitä, kun puoliso pureskelee kynsiään, ähisee, huokailee, maiskuttaa ruokaa kovaan ääneen tai jättää tavaroita minne sattuu.

Anni Kajanus toteaa, että ihmisten välillä on paljon varianssia siinä, miten helposti ärtyy. Tutkimuksen valossa omaa ärtymyskynnystään on kuitenkin mahdollista nostaa.

puoliso arsyttaa
Lapsiperhearjenkin keskellä on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Jos siis haluaa säästää parisuhdettaan ja omaa mielialaansa ylimääräiseltä kuormitukselta, voi miettiä, miksi puoliso ärsyttää tietyissä yhteyksissä.

Kajanuksen mukaan kannattaa eritoten pohtia, minkälaisissa tilanteissa oma ärtymys nousee.

– Silloin voi arvioida, tarvitseeko ärtymyksen tuomaa suojaa ja motivaatiota, eli tuleeko ärtymystä aiheuttava syy todella lähelle itselle tärkeitä asioita. Vai onko tämä oman elämän marginaalissa tapahtuvaa pintakohinaa, josta voi yhtä hyvin päästää irti?

Kajanus muistuttaa, että ärtymys on tunteena vahvasti kytköksissä fyysiseen hyvinvointiin. Väsymys tai nälkä ovat omiaan lisäämään ärtymysherkkyyttä.

Niinpä akuuttia ärtymystä voi lieventää huolehtimalla fyysisestä hyvinvoinnistaan, kuten syömällä välipalaa tai käpertymällä hetkeksi viltin alle.

Ärtymys ei aina viesti syvemmästä ongelmasta

Länsimaisessa parisuhdepsykologiassa on taipumusta ajatella, että ärtymys puolisoa kohtaan on oire jostain syvemmästä ongelmasta suhteessa. Se on mahdollista, mutta ei ainoa pätevä selitys.

Joskus puoliso ärsyttää ihan vain siksi, että on itse huonolla tuulella. Lisäksi monille ärsyttäväksi koetuille maneereille löytyy evolutiivista pohjaa, mitä ei aina tule ajatelleeksi.

Usein ärtymys mielletään vihan lieväksi muodoksi. Kajanuksen mukaan ärtymys kiinnittyy kuitenkin usein myös inhon tunteeseen.

puoliso arsyttaa
Ärsyyntyminen on kytköksissä sosiaalisiin ja fyysisiin ärsykkeisiin, siitä kertoo jo tunteen nimikin.

Inho on yksi perustunteista. Lajikehityksessä inhon tehtävänä on ollut pitää meidät kaukana vaaroista niin, että kavahdamme esimerkiksi pahoja hajuja ja kovia ääniä.

– Pahat hajut tai kovat äänet ärsyttävät monia, koska silloin suojamekanismi aktivoituu. Herää inho, ja se laukaisee ärtymyksen.

On myös toinen asia, jonka harva tiedostaa puolisoon kohdistuvassa ärtymyksessä. Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa on havaittu, että ajan mittaan ihmiset ikään kuin allergisoituvat puolison tietyille piirteille, joita he ovat pitäneet alun perin viehättävinä.

– Kaikissa piirteissä on hyvät ja huonot puolensa, Kajanus selventää.

– Koemme tietyn piirteen positiivisen puolen viehättävänä, mutta pitkän altistuksen jälkeen ärsyynnymme saman piirteen negatiivisiin ilmentymiin.

Ehkä se on hopeareunainen muistutus siitä, että vaikka puoliso ärsyttää joskus, on hän silti aika ihana.

Lue myös: Sama riita repeää kotona taas ja taas – vain yhdellä tavalla asian saa oikeasti selvitettyä

Anna.fi: Mistä jatkuvat riidat parisuhteesta kertovat?

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X