”Miten saan takaisin mieheni huomion?” Lue asiantuntijan neuvot pikkulapsivaiheen parisuhteeseen
Pikkulapsivaiheessa parisuhde joutuu herkästi hyllylle, mutta tilanteen ei kannata antaa edetä tähän pisteeseen asti. Parisuhteesta voi ammentaa voimaa pikkulapsiarkeen.
Kysymys: ”Saimme toisen lapsemme puoli vuotta sitten. Arki on aika väsyttävää, kun esikoinen on uhmaikäinen ja yöt rikkonaisia. Meillä ei ole paljon kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, mutta silloin kun sitä on, mieheni ei tunnu lainkaan huomioivan minua. Olisi ihana käpertyä joskus miehen kainaloon ja tuntea olevansa muutakin kuin imetyskone ja komentoautomaatti, mutta tilaisuutta ei tunnu tulevan. Miten saan takaisin mieheni huomion?”
Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Tilanne on monelle tuttu; moni pari ajautuu tilanteeseen, jossa ei enää kumppaneina kohdata toista. Pikkulapsiperheen arjessa voi joskus olla todellinen haaste nähdä toinen naisen ja miehenä, ei vain äitinä tai isänä. Parisuhde ja vanhemmuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Oletteko niin uupuneita, että kun on hetki aikaa hengähtää, unen tarve voittaa hellyyden ja läheisyyden tarpeet? Väsymys ja jopa uupumus pikkulapsivaiheessa on yleistä.
Pidättekö huolta omasta hyvinvoinnistanne ja jaksamisestanne, niin fyysisestä kuin henkisestä voinnistanne? Jokainen tarvitsee ajoittain mahdollisuuden yhtäjaksoiseen uneen.
Olisi myös hyvä pitää kiinni harrastuksesta, ystävistä ja sosiaalisista verkostoista. Jos omasta tai puolison jaksamisesta on huoli, kannattaa hakea apua.
Puhu toiselle kauniisti, se lähentää
Tilanteeseen voisi auttaa myös se, että kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhuu toiselle. Toista ei saa komentaa, holhota tai puhua halventavasti. Tällainen vuorovaikutus ei yleensä houkuta läheisyyteen.
Kaikki tukiverkostot kannattaa hyödyntää, jotta saisitte hetkiä nukkua ja aikaa myös aikuisina toisianne varten. Jo lyhyt kahdenkeskinen iltapalahetki voi tehdä ihmeitä.
Entä voiko lapsille järjestää sellaista hoitoapua, että voisitte olla ihan kaksistaan kotona häiriöttä? Voisitte vaikka käydä kävelyllä tai järjestää aikaa läheisyydelle. Joskus kahdenkeskinen irtiotto arjesta piristää yhteistä elämää.
Arjen palapelissä kahdestaan vietetty aika voi tuntua vaikealta asialta yhteen sovittaa muun paletin kanssa. Siihen kannattaa kuitenkin pyrkiä, sillä on koko perheen etu, että vanhemmat jaksavat vetää yhtä köyttä, pariskuntana.
Lue myös: Lapsi vaatii huomiota – pitääkö sitä antaa rajattomasti?
Milloin lapsen palkitseminen kannattaa? Perheterapeutti vastaa
Psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otava.fi
Jaa oma kokemuksesi