Ystävänpäivän vinkit x 16 – näin luot taikaa parisuhteeseen pienillä teoilla ja treffi-ideoilla
Ystävänpäivä on joka vuosi 14.2. Kaksplussan listauksesta löydät ideoita, joiden kustannukset ovat korkeimmillaan muutamissa euroissa.
Sisimpäsi janoaa romanttista hetkeä puolison kanssa, mutta kiireinen arki ja niukka budjetti tuppaa tyrmäämään pitemmän kaavan mukaan toteutetut suunnitelmat? Varsinkin ystävänpäivä 14. helmikuuta saa halajamaan yhteistä hetkeä.
Keräsimme yhteen liudan ehdotuksia, joilla voit loihtia ripauksen herkkää henkeä välillenne jopa työteliään pikkulapsiajan keskellä.
1. Tähtien tuiketta
Pitkät, kahdenkeskiset retket eivät ehkä tule juuri nyt kysymykseen. Niinpä kannattaa ottaa ilo irti luonnon kauneudesta mahdollisuuksien mukaan.
Aurinkoisella kelillä voitte ottaa tavoitteeksi ikuistaa itsenne suloiseen selfieen kodinne läheisellä mielipaikalla. Illan tullen voitte piipahtaa ulos katsomaan tähtitaivasta. Jos perheessä on lapsia, heitäkin voi innostaa vaikkapa tähdenlentojen bongaaminen.
2. Juttutuokio ennen nukahtamista
Suhteen alkuaikoina monet pariskunnat vaihtavat ajatuksiaan ja kuulumisiaan spontaanisti, kun päivän puhteet on tehty. Läheisyyden luominen keskustellen on ihanaa ja luo hyvän pohjan nautinnolliselle seksielämälle.
Jos ajatusten jakaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, ystävänpäivä on hyvä hetki ottaa aikaa juttutuokiolle ennen nukkumaanmenoa.
Kyselkää toisiltanne myös henkilökohtaisista kuulumisista – nyt on se hetki, kun saa puhua muustakin kuin lapsista tai kodin remonteista.
3. Ravintolatunnelmaa kotiin
Joskus voi olla paikallaan unohtaa, että on oman kotinsa keittiössä. Jännittävän makumatkan yhdessä puolison kanssa voi kehittää esimerkiksi kaupassa myytävillä ateriapakkauksilla. Esimerkiksi huippukokki Henri Alénin ateriapaketti lupaa ravintolatasoista ruokaa alle ravintolahinnan.
Valitkaa jokin uudempi tuttavuus, jota kumpikaan teistä ei kotona muuten kokkaisi. Muistakaa varata pöytään myös juhlajuomaa ja kynttilä.
4. Koti-spa kynttilän valossa
Pehmeät löylyt rauhassa kaksin voivat olla mitä rentouttavimmat. Kotikylpylään tunnelmaa luo ennen kaikkea valaistus.
Erilaiset ja edulliset led-kynttilät ovat saapuneet jäädäkseen kauppoihin. Sellaiset toimivat hyvin myös kylpyhuoneessa tuomassa pehmeää valoa.
Hierokaa suihkussa vuorotellen toisianne hyväntuoksuisella kuorintavoiteella, jota arjessa harvoin ehtii käyttää. Myös shampoopesun voi toteuttaa päähieronnan muodossa.
5. Paluu ensimmäiselle yhteiselle lomalle
Minne suuntasitte ensimmäisille isolle seikkailullenne? Valitkaa elokuva tai sarja, jonka avulla pääsette tunnelmoimaan samojen maisemien ja nähtävyyksien parissa.
- Ihana komedia Pariisista: Midnight in Paris
- Romanttinen elokuva Lontoosta: Notting Hill
- Pöllämystyttävä elämys Barcelonasta: Vicky Cristina Barcelona
- Kreikan saarilta: Mamma Mia!
- Muistojen Wienistä: Rakkautta ennen aamua
- Söpöilyseikkailu New Yorkissa: Dash & Lily
- Hulvatonta kielletyn hedelmän makua Pariisissa niin ikään: Emily in Paris
- Helsingin kantakaupungin rouheimmat bilepaikat: Aikuiset
6. Ystävänpäivä: Eläkää ensitreffit uudestaan
Oletteko koskaan kokeilleet roolipelaamista? Jos laji ei muuten kiinnosta, tätä larppausta et halua jättää välistä.
Muistelkaa, mitä joitte ja söitte. Millaisiin asuihin olitte pukeutuneet ja miten keskustelu kävi? Parhaimmassa tapauksessa voitte johdatella treffinne uudemmille urille ja tutusta toisiinne todellakin uudestaan leikkisissä merkeissä.
7. Valokuvakirja yhteisistä kohokohdista
Digikuvien aikakaudella kuvat jäävät usein puhelimen tai tietokoneen uumeniin. Paperisia kuvia on kuitenkin helpompi selailla ja ihastella vaikkapa ystävien tai sukulaisten kera.
Tunnelmoikaa ensimmäisten yhteisten kuvienne parissa ja kootkaa rakkaimmista otoksista valokuvakirja.
8. Tuplatreffit
Asuuko lähitienoilla ystäväpariskunta, jonka voisitte kutsua illalla kylään viettämään treffejä? Sopikaa, että molemmat tuovat jotakin syötävää, mieluiten sydänkoristein. Näin ei teema pääse unohtumaan.
Järjestäkää illalla leikkimielinen visailu toistenne ensitreffeistä: Missä ne olivat? Mikä oli treffien ikimuistoinen lausahdus? Miten treffit päättyivät? Kumpi otti niiden jälkeen yhteyttä?
9. Sokkomaistelu
Järjestäkää toistenne lempi-irtokarkeista sokkomaistelu – kumpikin kokoaa kauppareissulla tätä varten pussin, jonka sisältöä toinen ei saa kurkkia etukäteen. Maistelu on myös luottamuksen osoitus, ellei halua ilkikurisesti poimia hauskuutukseksi sekaan varmoja inhokkeja.
Maistelu koetaan side silmillä. Tosiromantikko päättää sen yllätyssuudelmaan.
10. Yhteinen bucket list loppuvuodelle
Mitkä viisi asiaa haluaisitte kokea vielä tänä vuonna yhdessä? Voitte nimetä listalle esimerkiksi ravintolan, josta olette pitkään haikailleet. Ehkä myös kiva pikkukunta päiväretkikohteeksi? Tai uimaranta kotikaupungissanne – se, jolla ette ole vielä kertaakaan käyneet.
Bucket listiin voi kirjata elämyksiä, retkikohteita, puolihulluja kokkausideoita ja vaikka haaveiden hankintoja SUP-laudoista rattikelkkaan.
11. Tuntemattomaan
Avatkaa karttasovellus ja katsokaa lähitienoolta kävelyetäisyydeltä tienpätkä, jolla ei ole vielä kertaakaan tullut tallattua. Oman kotinaapuruston kartoittaminen on hauskaa ja pientä ekstraa ihan tavalliseen päivään – tämän ehtii toteuttaa erinomaisesti päivällisen jälkeen, lapset pulkassa.
12. Hommatkaa samisvaatteet
Ystävänpäivä on loistava hetki tilata verkkokaupasta molemmille samanlaiset vaatekappaleet – olivat ne sitten tuulipuvut, paidat, lippikset tai tennarit. Ystävänpäivä on myös paras tilaisuus pukea ne ja käydä jossain näyttäytymässä samiksina!
Vähäeleisin, mutta paljonpuhuvin samistus on samanlaiset avaimenperät yhteisen kodin avaimiin.
13. Söpöt kehut jääkaapin oveen
Laittakaa toisistanne käsin tai magneeteilla kirjoitetut tsemppisöpöstelyt jääkaapin oveen muistuttamaan koko loppuvuodeksi yhteisestä rakkaudestanne.
Se voi olla siirappinen (”rakastan sinua, ja olet maailman paras äiti”) tai kuvastaa huonoa huumoriasi (”jos sä murhaisit jonkun, mä piilottaisin aseen”).
14. Ihan. Omaa. Aikaa.
Jos tuntuu, että alkuvuosi on mennyt liiankin tiiviisti yhdessä, ystävänpäivän viikonloppu on kaikkein mahtavin omilla teillä.
Lapsiperheessä esimerkiksi peräkkäiset illat voi järjestää niin, että toinen vanhemmista on lasten kanssa ja toinen tekee ihan mitä haluaa: harrastaa, tekee pitkän kävelyn omaan tahtiin tai karkaa kaverille kylään.
Ome hetki palkitsee parisuhdetta pitkään. Tällaisen ratkaisun jälkeen puoliso tuntuu taas viikkokaupalla maailman parhaalta!
15. Tehkää hetki yhdessä toistenne lempijuttuja
Puoliso rakastaa Xboxin räiskintäpelejä? Ottakaa puolituntinen yhdessä kaksinpeliä ystävänpäivän kunniaksi.
Sinä nautit intohimoisesti tietystä äänikirjasarjasta? Vaihtakaa puoleksi tunniksi se kuulokkeista kaiuttimiin ja ehkä puolisoakin alkaa ylitsepääsemättömästi kutkuttaa, mitä tapahtui kohtaa ennen ja mitä seuraa sen jälkeen.
16. ”Minä rakastan sinua.”
Se ei aina sovi umpisuomalaiseen luonteeseen, ja Sikke Sumarillakin on vilahtanut viimekertaisesta rakkaudentunnustuksesta yli vuosi.
Te tiedätte, että rakastatte, mutta tänään sen voisi sanoa suureen ääneen tai hellästi korvaan kuiskaten.
Lue myös: Millaisella seksillä vauva sai alkunsa? Lapsen syntymäpäivä sen kertoo
Jaa oma kokemuksesi