Meri-Tuuli Väntsi vinkkaa parhaat arkiruuat: Tästä herkusta riittää moneksi päiväksi!
Tv-kokki Meri-Tuuli Väntsistä on luontevaa opettaa pojalleen Alfredille ruuanlaittoa pienestä pitäen. Paras arkiruoka on sellaista, jota voi syödä useamman päivän.
2-vuotiaan Alfred-pojan äiti, tv-kokki Meri-Tuuli Väntsi uskoo, että lapsi tietää itse, mikä ruoka on hänelle hyväksi. Perheen arkiruoka on yleensä helppo ja nopea tehdä ja sitä syödään useampi päivä.
– Mielestäni on silti tärkeää opettaa lapsi kaikkiruokaiseksi ja antaa hänen maistella ruokia vanhempiensa lautasilta. Meri-Tuuli ei silti huolestunut, kun Alfred kieltäytyi kokkiäidin tekemistä tuoresoseista ja kelpuutti vain kaupan valmissoseita.
– Jossain vaiheessa hän ei suostunut syömään mitään muuta kuin valmissoseita. Matkoillamme olemme monesti joutuneet joustamaan lapsen ruokailun suhteen. Italiassa hän suostui syömään vain vehnäleipää ja hedelmiä, joten hän söi sitten niitä kolmen päivän ajan.
Pipsa Hurmerinnan kanssa yhdessä tehty kirja Samassa liemessä kokoaa yksiin kansiin Meri-Tuulin ja Pipsan ruokafilosofian. Kirja pohjautuu heidän samannimiseen tv-ohjelmaansa ja ruoka-aiheiseen radio-ohjelmaan. Reseptien avulla voi kurkistaa, millaista ruokaa he tekevät kotona omassa arjessaan. Reseptit sopivat lapsiperheille, ja niitä voi muokata sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Kaksplus julkaisee nyt kolme Meri-Tuulin arjessa hyväksi havaittua ruokaohjetta. Bon Appetit!
Mustikkatuorepuuro
1 annos
2 dl kaura- tai mantelimaitoa
1 dl mustikoita
½ dl cashewpähkinöitä
½ dl kaurahiutaleita
2 rkl pellavansiemenrouhetta
1 rkl hunajaa tai vaahterasiirappiaripaus kardemummaa
Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta rouheaksi puuroksi. Lisää tarvittaessa nestettä tai kaurahiutaleita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hunajaa.
Anna levätä jääkaapissa yön yli. Koristele cashewkermalla, marjoilla tai hedelmillä.
Cashewkerma
Noin 2 dl
2 dl cashewpähkinöitä
+ vettä liotukseen
suolaa
n. ½ dl vettä
ripaus vaniljauutetta
tai tilkka limettimehua
Liota cashewpähkinöitä kuusi tuntia tai yön yli runsaassa vedessä, johon olet lisännyt ripauksen suolaa.
Huuhtele pähkinät ja laita ne tehosekoittimeen. Lisää vettä vähän kerrallaan ja aja pähkinät tasaiseksi massaksi. Koneen kannattaa antaa käydä muutamia minuutteja, jotta kermasta tulee mahdollisimman sileää ja ilmavaa. Mausta suolalla ja vaniljauutteella.
Vaniljauutteella maustettu kerma sopii jälkiruokiin. Jos taas haluat käyttää kermaa suolaisessa ruuassa, käytä vaniljan sijaan limettimehua. Aikuisen annokseen voit lisätä vaikkapa tabascoa.
Broccoli-stirfry
6 annosta
1 parsakaali
1 punainen paprika
1 sipuli
4 cm:n pala inkivääriä
4 valkosipulinkynttä
2 kevätsipulin vartta
100 g cashew- tai maapähkinöitä
rypsiöljyä
1 tl seesamiöljyä
KASTIKE
1 dl vettä
½ dl osterikastiketta
½ dl appelsiini- tai omenamehua
¼ dl soijakastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
2 tl maissi- tai perunatärkkelystä
1 tl chinese five spice -mausteseosta
1 tl sokeria
LISÄKSI
tuoretta chiliä
keitettyä jasmiiniriisiä tai nuudeleita
Irrota parsakaalin kukinnot ja puolita niistä isoimmat. Poista kannan kuiva pääty ja leikkaa kanta ½ cm:n lastuiksi. Leikkaa paprika ja sipuli lohkoiksi ja hienonna inkivääri ja valkosipuli. Hienonna myös kevätsipulit.
Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin lasissa niin, että tärkkelys ja sokeri liukenevat.
Kuumenna wokpannu ja paahda pähkinät kuivalla pannulla. Pyörittele pähkinöitä koko ajan, kunnes ne ovat kullanruskeita. Kaada ne kulhoon odottamaan. Lisää wokkiin rypsiöljy ja seesamiöljy ja kuumenna todella kuumaksi. Lisää parsakaali, paprikat ja sipulit muutamassa erässä ja paista täydellä lämmöllä koko ajan pannua ravistellen noin viisi minuuttia tai kunnes kasviksiin tulee väriä. Lisää valkosipulit ja inkivääri ja paista, kunnes ne alkavat ruskistua.
Sekoita kastiketta uudestaan pohjaa myöten ja kaada se wokpannuun. Paista, kunnes liemi kiehahtaa. Lisää pähkinät, kevätsipuli ja aikuisten annokseen tuoretta chiliä. Tarjoa heti jasmiiniriisin tai nuudeleiden kera.
Kiireisen viikon linssikeitto
4 annosta
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
4 cm:n pala tuoretta inkivääriä
4 cm:n pala tuoretta kurkumaa
1 tl chilirouhetta tai 1 tuore chili
2 rkl neitsytkookosöljyä tai rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa
800 g punaisia linssejä
2–3 litraa kasvislientä
Silppua sipulit, valkosipuli, inkivääri, kurkuma ja chili hienoksi silpuksi. Ota isoin kattilasi ja lämmitä kookos- tai rypsiöljy siinä kuumaksi. Lisää silppuamasi aineet ja paista, kunnes ne alkavat ruskistua. Lisää juustokumina ja sekoita. Anna paistua vielä minuutin verran.
Huuhtele linssit ja kaada ne kattilaan ja sekoita. Kaada sekaan kasvisliemi ja anna porista puolisen tuntia. Jos keitto alkaa näyttää kuivalta, lisää vettä.
Linssikeittoa voi jatkaa viikon mittaan esimerkiksi tomaattimurskalla, basilikalla ja pastalla. Pienten lasten annoksesta voi jättää chilin pois.
Reseptit kirjasta samassa liemessä (WSOY)
Jaa oma kokemuksesi