Mitä ruuaksi? Äiti testasi, pelastaako ruokakassipalvelu maanantain
Mitä ruuaksi? Se on maanantain tutuin lause. Yleensä meillä syödään tähteitä viikonlopulta tai lämmitetään purkillinen tomaattikeittoa. Tällä kertaa ei tarvitse: töistä kotiin tullessani ovella odottaa kaksi kassillista ruokatarvikkeita. Vartin etuajassa, mutta kuitenkin vielä viileinä. Olen testaamassa ruokakassipalvelua, jossa aterioiden raaka-aineet tuodaan kotiovelle ja reseptit saa etukäteen sähköpostiin.
Tällä viikolla luvassa on tomaattista lohipastaa, jauhelihapihvejä tomaattipastalla ja grillattua kassleria soijariisillä.
Lue myös: Miten aloittaa kiinteät ruuat lapsen kanssa?
Aloitan lohesta, koska haluan käyttää kalan mahdollisimman tuoreena. Nahaton ja ruodoton filee on helppo paloitella ja paistaa, spagetti kiehuu itsekseen ja tomaattikastikekin syntyy sukkelaan.
Kokatessa vierähtää tunti, jota en yleensä käytä arkisin ruoanlaittoon. Vähäsuolaisuus viehättää, samoin yrttien käyttö, tässä tapauksessa tuore lehtipersilja. Ja maku on taivaallinen! Jamie Oliverin ruokien täytyy maistua juuri tältä. Valitettavasti myös keittiö näyttää siltä, kuin kokki olisi käynyt meillä pyörähtämässä. Hella kiiltelee oliiviöljyssä ja kaikki pannut ovat likaisina.
Hyvä vinkki: Näin saat lapsesi syömään terveellisesti
Samaa pastaa olisi jäljellä vielä keskiviikkonakin, mutta haluan kokeilla toista pastaohjetta. Paistan luomujauhelihasta mehevät pihvit ja pyöräytän tomaattipastan valmiskastikkeesta. Hyvää! Meidän kolmen hengen perheellemme ehkä liiankin hyvää: kaksi santsattavaa pastaruokaa viikossa näkyy pidemmän päälle vyötäröllä. Mutta on tämä hauskaa vaihtelua arkeen.
Sannan ruokakassi (ent. Keittiökaveri), 3 päivän kassi 74 e, sisältää tarpeet ja reseptit kolmeen illalliseen neljälle hengelle.
Jaa oma kokemuksesi