Äitiyslomaan tulee iso muutos – raskausraha ja 7 + 7 kuukautta vanhempainvapaata
Vanhempainvapaauudistus astuu voimaan vuonna 2021. Uudistus lisää vanhempainvapaan määrää ja tavoittelee tasa-arvoa.
Pian molemmille vanhemmille on kiintiöity yhtä suuri määrä vanhempainvapaata. Molemmat vanhemmat voivat olla vauvan kanssa kotona 164 päivärahapäivää eli noin 6,6 kuukautta.
Hallituksen uudessa perhevapaamallissa synnyttäjä saa noin kuukauden ajan ”raskausrahaa” ennen kuin vanhempainraha alkaa.
Yksinhuoltaja saa käyttöönsä molempien vanhempien päivärahakiintiön.
Tällä hetkellä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa on ollut yhteensä 11,5 kuukauden mittainen. Uudistuksen jälkeen vapaita on yhteensä reilut 14 kuukautta.
Perhevapaauudistus lisää tasa-arvoa
Perhevapaauudistuksen tavoitteena on tasa-arvo. Sen myötä perhevapaat ja hoitovastuu voivat jakautua perheessä aiempaa tasavertaisemmin. Nykysysteemissä äidin kiintiö (noin 4 kuukautta) on ollut isompi kuin isän (noin 2 kuukautta).
”Molempien vanhempien suhde lapseen vahvistuu varhaislapsuudesta lähtien.”
Lisäksi uudistuksen toiveena on, että työelämässä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo vahvistuvat ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät.
– Perhevapaauudistus on hallituksen investointi lasten tulevaisuuteen ja perheiden hyvinvointiin. Vanhemmuuden jakaminen arjessa helpottuu ja molempien vanhempien suhde lapseen vahvistuu varhaislapsuudesta lähtien. Myös pikkulapsiperheiden toimeentulo paranee, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoo STM:n tiedotteessa.
Lisää joustavuutta perhevapaisiin
Uudistus tuo aiempaa enemmän joustavuutta vanhempainvapaiden käyttöön.
Vanhemmat voivat jatkossa pitää halutessaan vanhempainvapaan useassa pätkässä. Tällä hetkellä kumpikin vanhempi on voinut jakaa vanhempainrahakautensa enintään kahteen jaksoon.
Lisäksi 6,6 kuukauden päivärahakiintiöissä on joustoa. Omasta kiintiöstään voi luovuttaa toiselle vanhemmalle 69 päivää eli vajaa 3 kuukauden pätkän. Tällöin toinen vanhempi voisi olla vanhempainvapaalla esimerkiksi reilut 9 kuukautta ja toinen vajaa 4 kuukautta.
Perhevapaauudistuksen yksityiskohtia hiotaan vielä jatkovalmisteluissa. Uudistus tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2021.
Jaa oma kokemuksesi