Työ ja raha 13.12.2019 Päivitetty 19.12.2019

Näin muuttuu tapa, jolla vanhempainraha lasketaan ensi vuodesta alkaen - monella tulot eivät putoakaan enää niin rajusti

Tammikuusta lähtien Kela alkaa laskea kaikki vanhempainrahat lähtökohtaisesti aivan viimeaikaisimmasta tulotasosta eikä valmistuneista verotiedoista. 

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
iStock
4 kommenttia

Ensi vuoden alusta äitiysrahan euromäärä lasketaan niin, että se vastaa entistä paremmin juuri sen hetken tulotasoa, jolta esimerkiksi odottava äiti jää äitiyslomalle.

Äitiysrahan määrä on tähän saakka tavattu laskea edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettujen tulojen mukaan. Kelan laskukaavassa saa sitä enemmän päivärahaa, mitä suuremmat tulot ovat. Kuitenkin nykyisellään laskutapa on voinut tarkoittaa joillekin odottamattoman isoa pudotusta tuloissa.

Esimerkiksi on voinut käydä vaikkapa niin, että kesällä 2019 äitiyslomalle jääneen tuki on määritetty toissa vuoden 2017 verotiedoista. Väliin mahtuu helposti palkankorotus tai työpaikan vaihto parempipalkkaiseen, tai toissa vuonna on voinut hyvinkin viettää vielä opiskelukuukausia kauan ennen vauvahaaveita.

Nykysysteemissä äitiysrahan määrä on kyllä voitu laskea myös aivan viimeaikaisista tuloista, jos ne ovat nousseet hyvin huomattavasti eli yli 20 prosenttia. Niin suuri tasoloikka ei kuitenkaan ole  työelämässä aivan tavallinen.

Tammikuusta lähtien Kela alkaa laskea kaikki vanhempainrahat lähtökohtaisesti viimeaikaisimmasta tulotasosta.

Perustana käytetään 12 kalenterikuukautta, jotka ovat edeltäneet etuusoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. Esimerkiksi maaliskuussa alkavaan äitiysrahaan huomioidaan tulot ajalta 1.2.–31.1.

Siirtymävaiheen poikkeus ovat kuitenkin tammikuussa 2020 alkavat päivärahat. Niissä huomioidaan tulot ajalta 1.1.–31.12.2019.

Palkkatiedot Kelalle suoraan rekisteristä

Kela voi nykyään käyttää tuoreempaa tietoa päivärahojen määrittämiseen, koska uudehko kansallinen tulorekisteri kertoo palkkatiedot viranomaisille entistä ajantasaisemmin. Kela saa hakemusten ratkaisemista varten tarvittavat palkkatiedot suoraan tulorekisteristä.

Aivan kaikki eivät ole ottaneet muutosta varauksettoman positiivisesti vastaan. Yrittäjä-äideillä laskennan perusteena on 12 kuukauden yrittäjäeläketulo, minkä vuoksi esimerkiksi Seuran haastattelema kauneusyrittäjä sanoi kykenevänsä pitämään vain kahden kuukauden äitiysvapaan.

Kelan uusi laskentatapa koskee tammikuusta alkaen sekä äitiysrahaa, isyysrahaa että kummalle vanhemmalle tahansa jyvitettävää vanhempainrahaa.

Vanhempainpäiväraha voidaan vaihtoehtoisesti laskea samoilla vanhoilla tuloilla kuin edellisen lapsen kohdalla, jos uuden lapsen laskettu aika on ennen kuin edellinen lapsi on täyttänyt 3 vuotta. Näin toimitaan nykyisin ja myös vastaisuudessa.

Kommentit (4)

huonompaaan suuntaanhan tuo menee jos 2000e tuloilla ollut pari edellistä lasta ja nyt olet ollut osa-aika / saikulla ja tulot vain tonnin ei paljon jää

Ennen äitiyslomalleni jäämistä minulta otettiin iso määrä töitä pois, koska ”ison mahan kanssa ei voi X tai Y”, palkkakuitissa tuhansien eurojen lasku viimeisinä kuukausina. Onneksi ehdin vanhan mallin mukaisesti saamaan Kelalta rahaa.

Ei kyllä oteta huomioon niitä jotka eivät pysty loppuun asti olemaan töissä. Itse joutunut joka raskaudessa sairaslomalle ennenaikaisten supisteluiden vuoksi. Onneksi lapsiluku on täynnä, tai itseasiassa juuri nyt päätin, että se on täynnä.

Itse olen kärsinyt kaikissa kolmessa raskaudessani vaikeasta raskauspahoinvoinnista jonka vuoksi olen joutunut olemaan pitkähköjä aikoja sairaslomalla raskauksien aikana. Sama on monella muullakin naisella, toisen ovat sairaslomalla tai työttömänä ennenaikaisten supistelujen tai muun asian vuoksi. Tämä taas vaikuttaa jatkossa vanhempainpäivärahaan sitä pienentävästi. Huono uudistus, ei ole osattu ajatella asiaa riittävän monipuolisesti tai naisen näkökulmasta.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X