Työ ja raha 29.03.2017 Päivitetty 13.08.2019

Perhevapaat uusiksi – äidit halutaan saada töihin

Suomessa 20-44-vuotiaiden äitien työllisyysaste on yllättävän alhainen, 48 prosenttia. Samanikäisten isien työllisyysaste on sen sijaan 92 prosenttia. Tämä epäsuhta halutaan korjata muokkaamalla perhevapaita.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
iStock

Perhevapaat halutaan muokata uuteen muotoon. Tästä lähes kaikki etujärjestöt ja puolueet ovat samaa mieltä, koska lapsensaanti-ikäisten naisten työmarkkina-asemaa halutaan parantaa.

Myös isien hoivavastuuta halutaan lisätä. On nimittäin havaittu, että isät käyttävät heille korvamerkittyjä vapaita, mutta eivät juuri muita vapaita. 20-44-vuotiaiden isien työllisyysaste on 92 prosenttia mutta äitien vain 48 prosenttia.

Perhevapaiden uudistamistarpeesta ollaan samaan mieltä, mutta uudesta perhevapaamallista sen sijaan on mielipiteitä yhtä monta kuin on esittäjiäkin. Mielipiteet hajoavat jo siitä, miten isien hoivavastuuta lisätään.

RKP ja vasemmisto-opiskelijat haluaisivat hoitovapaasta isille puolen vuoden korvamerkityn kiintiön, vihreät viiden kuukauden.

Äskettäin oman ehdotuksensa perhevapaisiin julkistanut Akava ehdottaa isille kolmen kuukauden korvamerkittyä isyysvapaata. Muuten vapaat voisi jakaa vaikka puoliksi vanhempien kesken, jos niin haluaa.

– Kaikilla tähän mennessä tulleilla esityksillä perhevapaiden uudistuksista on samat tavoitteet: työelämän tasa-arvon sekä joustavuuden parantaminen ja työllisyysasteen nosto, summaa johtava asiantuntija Lotta Savinko Akavasta.

Pitkä perhevapaa ei enää houkuta äitejä

Uutena elementtinä odotusraha

Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaisi äidit töihin mahdollisimman nopeasti, jotta suomalaisnaisten pohjoismaisittain alhainen työllisyysaste kohenisi. Se jakaisi vanhempainvapaan ja ansiosidonnaisen vanhempainpäivärahan puoliksi vanhempien kesken, jos perheessä on kaksi vanhempaa.

Kokoomus ja SAK ajavat myös mallia, jossaa ansiosidonnainen vanhempainraha jaettaisiin vanhempien kesken. Lisäksi äidille maksettaisiin odotusrahaa juuri ennen synnytystä. Tavoite olisi, että perhe käyttäisi tukia vain 1,5 vuotta, mutta pienemmällä tuella voisi olla kotona kolmekin vuotta. Isälle tässä mallissa korvamerkittäisiin kolme kuukautta.

SDP:n ehdotuksessa vanhempainraha olisi jaettavissa eri pituisille ajoille niin, että tuen kokonaissumma säilyy samana. Lasta hoitavan olisi mahdollista saada vaihtoehtoisesti esimerkiksi 24 kuukautta 300 euroa kuussa tai 12 kuukautta 600 euroa kuukaudessa. Puolue haluaisi helpottaa myös osa-aikaista työhön paluuta.

Katso tästä äitiysvapaan tuet

Keskusta säilyttäisi kotihoidontuen

Keskusta säilyttäisi kotihoidontuen toisin kuin moni muu taho, mutta porrastaisi sen niin, että sitä maksettaisiin nykyistä enemmän alle 2-vuotiaiden lasten kotihoidosta ja nykytasoa vähemmän lapsen täytettyä kaksi vuotta. Oikeus koti­hoi­don­tu­keen jatkuisi kuitenkin lapsen kolmeen ikävuoteen asti.

Akava on osittain keskustan linjoilla: etujärjestö pienentäisi yli 2-vuotiaiden vanhempien tukia. Perhevapaajaksoa kuitenkin pidennettäisiin nykyisestä niin, että lapsi olisi noin 15 kuukauden ikäinen vanhempainvapaiden päättyessä.

Akavan mallissa vanhempainvapaa koostuisi raskausrahasta (30 päivää), äitiysvapaasta (3 kk) ja isyysvapaasta (3 kk) sekä vanhempainvapaasta (8 kk).  Näiden lisäksi voisi jäädä joustovapaalle ja tehdä osa-aikatyötä vielä siihen asti, kun lapsi on 7-vuotias. Kotihoidontuen Akava korvaisi muilla tuilla.

Perhevapaan uudistus maksaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on arvioinut, että perhevapaiden uudistus toteutetaan vasta ensi vaalikaudella. Perhevapaauudistus tulee todennäköisesti aiheuttamaan lisäkustannuksia, joiden määrä riippuu siitä, mihin malliin päädytään. Uudistus voi toteutua vasta vuosien kuluttua, jos siitä tulee kunnon vääntö.

Uudistuksen hintalapustakin tulee todennäköisesti erimielisyyksiä; 10 vuotta sitten esitetty 6+6+6-malli torpattiin juuri kalleutensa vuoksi. Pelkkää uudistuksen hintalappua ei kuitenkaan kannattaisi Akavan mielestä tuijottaa.

– Uudistuksesta koituu todennäköisesti lisäkuluja, mutta se tulee myös lisäämään työllisyysastetta, Lotta Savinko arvioi.

Perhevapaauudistuksesta etsitään osaltaan lääkettä myös siihen, että Suomen huoltosuhde uhkaa heikentyä, kun ikääntyneen väestön osuus kasvaa ja syntyvyys laskee.

Tuleva äiti, näin varaudut tulojen tippumiseen

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X