Työ ja raha 18.08.2019

Voiko kotiäidin niukoilla tuloilla edes yrittää vaurastua? Neljä kokeilemisen arvoista kikkaa

Omasta taloudellisesta tilanteesta huolehtiminen on erityisen tärkeää kotiin lasten kanssa jääville naisille. Miksi näin on ja miten kotiäidin pienillä tuloilla oikein voi vaurastua?

Teksti
Moona Laakso
Kuvat
iStock

Tutkimusten mukaan naiset sijoittavat miehiä vähemmän, mutta sijoittaminen tuottaa heille miehiä paremmin. Kuitenkin naisten, ja etenkin kotiäitien olisi tärkeää tiedostaa kotiin jäämisen taloudelliset vaikutukset ja varautua niihin.

– Alhaisemmat tulot näkyvät alhaisempana eläkekertymänä, kertoo Kaisa Kivipelto, Danske Bankin sijoitusnäkemyksen parissa työskentelevä senioristrategi ja elokuussa 2018 syntyneen Siina-tytön äiti.

Pidemmät perhevapaat vaikuttavat myös palkkakehitykseen.

– Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsen hankkiminen aiheuttaa äidin tuloihin pysyvän 20 prosentin laskun. Isillä vastaavaa ”lapsisakkoa” ei ole havaittu.

Entä jos tulee ero? Siinäkin tilanteessa on tärkeää, ettei ole riippuvainen toisen tuloista, vaan on taloudellisesti itsenäinen.

Naisten sijoittaminen on ollut viime aikoina näkyvästi tapetilla, kun kirjatalot ovat julkaisseet naisten sijoituskirjoja ja somen raharyhmät naisille nauttivat jättisuosiota.

Mutta kotiäideille keskitytään usein antamaan penninvenytysvinkkejä, joilla vaurastumaan ei niinkään pääse. Tärkeää olisi laittaa säästöt töihin.

Hetkinen… mitkä säästöt?

– Hyvissä ajoin aloitettu sijoitustoiminta antaa mahdollisuuden hyötyä korkeariskisemmistä mutta paremmin tuottavista osakesijoituksista, ja näillä sijoituksilla voi paikata perhevapaiden aiheuttamaa vajetta eläkkeessä, Kaisa Kivipelto sanoo.

Vai että myös kotiäitien tulisi sijoittaa! Mistä rahasta? Jos vanhempainvapaan jälkeen jää hoitovapaalle, kotihoidontuki yhdestä lapsesta on tätä nykyä 338,34 euroa, ilman hoitolisää ja kuntalisää – ja siitäkin vähennetään vero.

Jos mahdollista, sijoittaminen kannattaisikin aloittaa jo lapsia suunniteltaessa.

– Kun alat ajoissa kasvattaa sijoitusvarallisuutta, saattaa sinulla olla perhevapaiden aikana jo mukavasti varallisuutta mitä myydä tarvittaessa, tai vaikkapa hyvää osinkoa maksavia osakkeita salkussa, tuoden hiukan lisää rahaa omaan talouteen.

Sijoitukset tuottavat passiivista tuloa. Sijoitettu raha poikii itsestään sillä aikaa, kun äiti nauttii kotona olosta lapsen kanssa. Varoituksen sanana on hyvä muistaa, että sijoitukset elävät aina myös alamäkiä – pitkässä juoksussa sijoitukset kuitenkin tyypillisesti kasvavat.

Mutta entä jos on kokenut myöhäisen heräämisen, ja lapsia on jo siunaantunut? Listasimme neljä vinkkiä, joiden avulla kotiäidin on helppo päästä sijoitustaipaleen alkuun.

1. Ota käyttöön mikrosäästämispalvelu

S-pankki tarjoaa Säästäjä-palvelua, jolla voi aloittaa mikrosäästämisen ohjaamalla vaikka euron jokaisesta korttiostoksesta sijoitusrahastoon. Myös S-ryhmän ostobonukset voi ohjata rahastoon.

OP:n vastaavankaltainen palvelu on Säästölipas, johon voi valita itse määrittelemänsä summan jokaisesta korttimaksusta. Nämä säästöt voi ohjata edullisiin indeksirahastoihin. Niin Säästäjästä kuin Säästölippaasta saa nostettua varat milloin tahansa veloituksetta.

Mikrosäästämällä sijoitettavaa kertyy automaattisesti huomaamatta ja potti kasvaa ajan kanssa itsestään.

2. Aloita kuukausisäästäminen rahastoihin

Rahastoihin on mahdollista sijoittaa pienellä summalla ja siitä voi tehdä automaattista. Kivipelto kertoo, että Danske Bankissa sijoittaminen onnistuu kymmenellä eurolla kuukaudessa.

– Jokainen euro minkä pystyt sijoittamaan nyt, poikii lisää euroja tulevaisuudessa. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä voimakkaampi korkoa korolle -ilmiö on.

Juuri korkoa korolle -ilmiö tekee sijoittamisesta houkuttelevaa. Sen lisäksi, että sijoittamasi rahat kasvavat korkoa, myös jo kertyneet korot kasvavat korkoa.

Pankkien lisäksi kannattaa tutustua muihin palveluntarjoajiin. Usein arvo-osuustilin avaaminen verkossa käy helposti ja nopeasti. Esimerkiksi Nordnetin kautta kuukausisäästäminen erilaisiin rahastoihin onnistuu 15 eurolla kuussa.

Ole tarkka siitä, että rahaston kulut ovat minimaaliset – pankit eivät lihota eurojasi hyvää hyvyyttään. Näin pienillä summilla ei kannata maksaa yhtään ylimääräistä rahastonhoidosta.

3. Pyydä häpeilemättä rahaa lahjaksi

Mitä jos ensi jouluna tai syntymäpäivinä pyytäisit säästölahjan? Esimerkiksi Nordnet tarjoaa helpon tavan antaa lahjaksi sijoituksia. Voit myös pyytää lahjaksi rahaa ja sijoittaa ne haluamaasi rahastoon tai osakkeisiin.

Samalta henkilöltä voi saada 5000 euron arvosta lahjoja kolmen vuoden aikana ilman, että siitä tarvitsee maksaa lahjaveroa. Lahjarahoja varten kannattaa avata pankissa erillinen tili. Tilien avaaminen käy kätevästi verkossa eivätkä ne yleensä maksa ylimääräistä. Rahan hallinta helpottuu, kun kaikelle on oma tilinsä.

Kehtaako rahaa sitten pyytää lahjaksi? Miksipä ei, sehän on mitä ympäristöystävällisin ja hyödyllisin lahja. Lahjanantajallekin voi olla helpotus, ettei tarvitse keksiä, mitä tänäkin jouluna keksisi.

4. Päätä, että panet kirpparituotot poikimaan

Lahjatilin lisäksi voi perustaa erillisen tilin lisätuloille, jotka sitten ohjaa sijoituksiin. Siirrä tilille heti kaikki ylimääräinen, olipa kyseessä nettikirpparilla myyty parin euron paita tai veronpalautus.

Lisätuloja voi hankkia myös satunnaisesti töitä tekemällä. Työskentely sunnuntaina tai arkipyhinä ei vaikuta vanhempainrahaan. Kotihoidontukeen työskentely taas ei vaikuta lainkaan, ainoastaan hoitolisään, jos sellaista saa.

– Toiminimen hankkiminen ja oman osaamisen hyödyntäminen sitä kautta ei ole myöskään huono idea! Tärkeää on aina laittaa talouden ylimääräinen raha kasvamaan tuottoa, Kivipelto muistuttaa.

Lopuksi Kivipelto kiteyttää, että yhtä lailla kuin äidin on tärkeää pitää huolta jaksamisestaan, pitäisi muistaa pitää huolta omasta taloudellisesta tilanteesta nyt ja tulevaisuudessa.

– On tärkeää huolehtia, että on omat rahat, reilu jako perheen yhteisissä kuluissa, molempien nimet yhteisissä omistuksissa ja omaa varallisuutta sekä hyvän että pahan päivän varalle.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X