Kauanko samaa vaippaa voi pitää? Lue vaippafilosofian pieni oppimäärä!
Ennen syntymää on vaikea tietää, mikä on omalle vauvalle oikea vaippa. Vaihtoehtoihin kannattaa silti tutustua odotusaikana. Kokosimme uusien vanhempien vaippakysymykset.
1. Kannattaako vaippoja hankkia ennen vauvan syntymää?
Vastasyntyneille tarkoitettuja kertakäyttövaippoja kannattaa alkuun hankkia yhden paketin verran. Etukäteen ei voi tietää, miten pieni tai suuri vauva on syntyessään. Jotkut vauvat siirtyvät hyvinkin nopeasti jo seuraavaan vaippakokoon.
Jos kestovaippojen käyttäminen kiinnostaa, siihen kannattaa perehtyä jo raskausaikana hankkimalla vaikkapa 5–10 erilaista newborn-koon vaippaa.
Lue myös: Vieläkö joku kestovaippailee? Näin pääset alkuun, vaikka humu katosi ympäriltä
2. Paljonko vaippoja kuluu?
Vaippoja kuluu päivässä vastasyntyneillä jopa kymmenen, isommilla vauvoilla ja taaperoilla noin 4–5.
Kestovaippoja lisäosineen tarvitaan yhdelle lapselle noin 24. Määrä riippuu myös siitä, kuinka usein jaksaa pestä vaippapyykkiä.
3. Kauanko yhtä vaippaa voi pitää?
Aivan pikkuvauvojen kertakäyttövaipoissa on usein kosteusindikaattori: vaipan etupuolella oleva viiva muuttuu eriväriseksi, kun vaipassa on pissaa.
Laadukkaimmissa kertakäyttövaipoissa on erittäin imukykyinen ydin, joka voi imeä itseensä jopa 30 kertaa oman painonsa verran nestettä. Silti vaipan sisäpinta pysyy kuivana, eikä vaipan mukavuudentuntu kärsi.
Useat kertakäyttövaippojen valmistajat lupaavat jopa 12 tuntia kuivuutta, joten yhtä vaippaa voi yleensä huoletta pitää läpi yön.
4. Mikä vaippa on paras?
Koska vauvat, jopa sisarukset, ovat keskenään kovin erimuotoisia, vain kokeilemalla selviää, minkä valmistajan mikäkin malli sopii omalle vauvalle.
Pienelle, makaavalle vauvalle tärkeää on se, että vaippa pitää hyvin selkäpuolelta. Kun vauva alkaa liikkua ja nousee pystyasentoon, tärkeämmäksi tulee joustavuus ja mukailevuus sekä se, että lahkeensuu istuu hyvin.
5. Milloin käytetään teippivaippaa, milloin housuvaippaa?
Kertakäyttövaippoja on saatavilla teippi- ja housuversioina. Pikkuvauva-aikana kätevimpiä ovat teippivaipat, housuvaippoihin siirrytään yleensä vasta, kun lapsi osaa jo seistä.
Hoikkien lasten vanhemmat ovat huomanneet, että teippivaipat voivat valua pikkuhiljaa pois lapsen päältä täyttyessään pissalla. Joustavampi housuvaippa pysyy paremmin paikoillaan.
Housuvaippa on hyvä vaihtoehto myös pottailua opettelevalle taaperolle, joka saa itse laskettua vaipan nilkkoihin.
Monen vanhemman mielestä teippivaipoissa on parempi imukyky. Siksi teippivaippoja käytetään usein yöaikaan vaikka päivisin käytössä olisivatkin housuvaipat.
Katso video: Näin vaihdat vauvalle vaipan
6. Miksi vaippa vuotaa?
Falskaavan vaipan kastelemat ja sotkemat vaatteet ovat ikävä yllätys. Vaippa vuotaa usein siksi, että se on väärän mallinen tai väärää kokoa vauvalle.
Vaipan voi myös pukea huonosti: joko liian löysästi kiinnittäen tai niin, että kosteussulku eli lahkeensuun röyhelö jää sisäpuolelle. Poikavauvan pippeli kannattaa asetella alaspäin vaippaa pukiessa.
Poikkeuksellisen runsas kakkalasti on haaste mille tahansa vaipalle. Selkäkakkoja saattaa siis esiintyä, vaikka tekisi kaiken oikein.
7. Miten vaippaihottumaa hoidetaan?
Vaippa-alueelle tulee joskus ärhäkänpunaista ihottumaa, jossa voi olla näppylöitäkin. Tavallinen syy on liian pitkään vaipassa ollut kakka, joka on polttanut ihoa. Ihottuma saattaa selittyä myös sillä, että kokeilussa ollut uusi vaippamerkki ei sovikaan.
Vaippaihottumaan auttavat vesipesu tai perusvoidepesu, hyvä kuivaus sekä ilmakylvyt. Herkkäihoista vauvaa kannattaa pitää ilmakylvyissä ilman vaippaa niin paljon kuin mahdollista.
Jos kertakäyttövaipat ärsyttävät vauvan ihoa, kannattaa kokeilla kestovaippoja.
Talkki voi ehkäistä ihottuman syntyä ennalta. Suojavoiteista tehokkain on sinkkivoide. Se ei imeydy ihoon vaan muodostaa ärtyneen ihon pinnalle ohuen suojakalvon.
Jos kotikonstit eivät auta, käänny neuvolan puoleen. Joskus sinnikäs vaippaihottuma johtuu ruoka-aineallergiasta.
8. Mikä vaipoista on ekologisin vaihtoehto?
Ympäristöystävällistä vaihtoehtoa etsivälle on olemassa esimerkiksi Joutsenmerkittyjä kertakäyttövaippoja, joissa käytetty muovi on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista niin pitkälle kuin mahdollista.
Joutsenmerkityt vaipat eivät saa sisältää terveydelle tai ympäristölle haitallisia kemikaaleja, turhia hajusteita, kosteusvoiteita tai raskasmetalleja sisältäviä väriaineita.
Lue myös: Kestovaipat vs. kertakäyttövaipat
Suurin ongelma kertakäyttövaippojen kohdalla on niistä aiheutuva jäte.
Jos lapsi oppii kuivaksi kolmevuotiaana ja käyttää päivässä keskimäärin viisi vaippaa, lopullisen jätevuoren koko on noin 5500 vaippaa. Tosin konkreettisen jätevuoren sijaan niistä jää jäljelle enää tuhkaa, koska nykyään vaipat menevät sekajätteen mukana jätteenpolttolaitoksiin.
Vähäisin määrä vaippajätettä tulee kestovaipoista. Niitä voi käyttää useammalla lapsella tai ne voi myydä eteenpäin, kun vaippavaihe omassa perheessä on ohi.
9. Miten voin pienentää vaippavuorta?
Jos jätteen määrä hirvittää, mutta ei ole valmis luopumaan kertakäyttövaippojen helppoudesta kokonaan, vaihtoehtona on osakestoilu.
Monet käyttävät kertakäyttövaippoja vain kodin ulkopuolella ja kestovaippoja kotioloissa. Jotkut hyppäävät suosiolla hektisimmän pikkuvauvavaiheen yli ja alkavat käyttää kestovaippoja vasta sitten, kun vauva on parin kuukauden ikäinen tai vaikkapa puolivuotias.
Huonoa omaatuntoa ei tarvitse potea, sillä jokainen kestovaipan käyttökerta on kotiinpäin: jos käyttää kestovaippaa kerran päivässä, se tekee 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vuodessa.
10. Millaisia vaippoja päiväkodissa käytetään?
Päiväkodeissa suositaan yleisesti teippivaippoja, sillä niitä vaihtaessa lapselta ei tarvitse riisua housuja.
Myös kestovaippoja voi käyttää päiväkodissa: Likaiset vaipat suljetaan pussiin kakkoineen päivineen kotiin vietäväksi.
Jaa oma kokemuksesi