Vaatteet ja varusteet 21.03.2019 Päivitetty 13.08.2019

Poliisin valvonta paljasti: Turvaistuimen käytöstä lipsutaan!

Turvaistuimesta oli luovuttu liian aikaisin ja jopa turvavyöt puuttuivat. Pienimpien lasten kohdalla huomattiin, että lapsi käännetään yhä kasvot menosuuntaan liian aikaisin.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock
3 kommenttia

Liikenneturva ja poliisi valvoivat viime viikolla tehostetusti pienten lasten kuljettamista autossa. Vaikka suuri osa lapsista matkusti asianmukaisesti, ratsioissa havaittiin myös vakavia puutteita lasten turvallisuudessa.

Vanhempien tulisi kiinnittää turvaistuimen oikeaoppiseen ja turvalliseen käyttöön entistä paremmin huomiota.

Turvaistuin on muistettava myös kiireessä ja lyhyillä matkoilla

Turvaistuinratsioita tehtiin yhteensä 16 paikkakunnalla ympäri Suomen. Pistokokeisiin osui yli tuhat lasta, jotka olivat alle 135 cm pitkiä, eli lain mukaan tarvitsevat autossa turvaistuimen.

Ratsioissa tavattiin kuitenkin jopa alle kolmivuotiaita lapsia, jotka matkustivat ilman turvaistuinta.

– Vakavin puute oli se, että turvaistuimesta oli luovuttu aivan liian aikaisin tai se ei ollut muusta syystä matkalla käytössä, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Se, että turvaistuimen käytöstä ei lipsuta, on myös lapsesta välittämistä, vaikkei lapsi sitä ymmärtäisi.

Lyhyt matka, lapsen aamuinen kiukuttelu tai kiire eivät ole kuitenkaan perusteita luistaa turvaistuimen käytöstä.

– Se, että turvaistuimen käytöstä ei lipsuta, on myös lapsesta välittämistä, vaikkei lapsi sitä ymmärtäisi. Vahinko ei ilmoita itsestään ennakkoon, ja vanhemman tehtävänä on varmistaa lapsen turvallisuus jokaisella automatkalla”, Elovaara muistuttaa.

Joka kolmas yli 3-vuotias vaarassa

Tehostetussa valvonnassa joka kolmannen yli kolmivuotiaan lapsen kohdalla havaittiin puutteita, jotka vaarantavat lapsen turvallisuuden automatkoilla.

Puuttuvien turvaistuinten lisäksi istuinten kiinnityksessä sekä turvavöiden käytössä oli moitittavaa. Monella lapsella turvavyö oli liian löysällä tai ei ollut oikeaoppisesti päällä. Jonkun verran havaittiin myös sitä, että turvaistuin oli huonosti kiinni autossa tai kokonaan irti, vaikka lapsi olisikin ollut istuimessa kunnolla vöissä. Muutama lapsista matkusti ilman mitään turvalaitetta, turvavyötäkään.

Ratsioissa huomattiin myös, että pienet lapset käännetään autossa edelleen liian aikaisin kasvot menosuuntaan.

Liikenneturva ja poliisi muistuttavat:

  • Alle 135 cm pitkän lapsen tulee matkustaa aina turvaistuimessa
  • Lapsi kulkee autossa selkä menosuuntaan ainakin 3-vuotiaaksi asti
  • Turvavyön tulee olla kiinni asianmukaisesti: Lapsi ei matkusta turvallisesti, jos turvavyö on löysällä tai kulkee kainalon alta tai selän takaa
  • Turvaistuimesta ei ole hyötyä, ellei sitä ole kiinnitetty oikein

Turvaistuimen käytön ja valinnan muistilistan löydät täältä.

 

 Turvaistuinratsioita pidettiin viikolla 11 Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kempeleessä, Kouvolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla, ja niihin osallitui yhteensä 1094 lasta. 

Lähde: Liikenneturva

Kommentit (3)

Kiitos kommari poliisivaltio paskalandia, en ole päössyt sukulaisiin vuosiin tuon turvaistuinlain takia, että jos ei omista autoa niin pitää silti satunnaisillaki matkoilla olla turvaistuin mukana. Miettikää kusipääpahvit, miten otatte tonnin painoisen turvaistumen junaan mukaan?

Ja poliiseiksi hakeutuu tunnetusti ne kaikista vittumaisimmat ja väkivaltaiset kusipäät ihmistyyppinä, jotka tykkää pilata ihmisten mahdollisuudet. Tässä paskalandiassa ei tarvi edes todisteita, jotta voidaan pilata kansalaisten elämä. Kiitos vitun paskalandia, että terroristien suojeluun on menny minunki verorahat.

Kun teette näitä uudistuksia, ottakaahan selvää ensin, että riittävätkö suomalaisten käyttämissä normi autoissa turvavöiden pituus selkä menosuuntaan kiinnittämiseen. Kiitos paskalandia, itse olen joutunut lykkäämään kesälomareissuja viimevuotisen turvaistuinlain takia, että jos ei omista edes autoa niin pitää olla sukulaisvierailuillakin turvaistuin, mites viet tonnin painoisen turvaistuimen junassa mukanasi sukulaisiin? Kiitos kusipäälandia vitun kyttäysvaltio.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X