Vauvalle lahjaksi koru tai valokuvaus – 9 vinkkiä ristiäislahjaksi kasteeseen tai nimenantojuhlaan
Parhaimmillaan nimiäis- tai ristiäislahja on sekä antajansa että saajansa näköinen. Jos kummilusikka kyllästyttää, voit muistaa lasta vaikka klassikkokirjalla tai -lelulla tai avaamalla hänelle tilin tulevia vuosia varten.
Moni ristiäisiin tai nimenantojuhlaan kutsun saanut pohtii, mitä vastasyntyneelle voisi antaa nimiäis- tai kastelahjaksi. Parhaimmillaan ristiäislahja on ihana muisto, joka ilahduttaa vuosia. Kokosimme parhaat vinkit ja lahjaideat, joihin voi turvautua myös jouluna!
1. Klassikkokirja
Klassikkokirja on mainio ristiäislahja! Aikaa kestävät klassikkosadut ilahduttavat lasta vielä vuosienkin päästä. Pakettiin voi kääräistä esimerkiksi Kirsi Kunnaksen riimittelemän Hanhiemon iloinen lipas -lorukokoelman, Sam McBratneyn iki-ihanan Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kuvakirjan tai minkä tahansa Tove Janssonin leikki-ikäisille sopivista Muumi-kirjoista.
2. Syntymäjuliste
Erilaiset syntymäjulisteet, birth posters, ovat kasvattaneet suosiotaan ja sellainen onkin osuva ristiäislahja. Julisteita on saatavilla muun muassa itse täytettävinä versioina, lapsen nimellä varustettuna ja graafisina piirroksina, joissa lapsi on ikuistettu syntymämittoineen.
3. Ensiastiat
Suloinen aterinsetti on monelle mieluisa kastelahja. Hauskasti kuvitetut ja kestävät lasten astiat tekevät arkiruokailusta hauskempaa tai tuovat juhlan tuntua erikoishetkiin.
4. Koru
Tyylikäs koru säilyy muistona aikuisuuteen asti. Esimerkiksi kastehelmet ovat ihana ristiäislahja, joka kasvaa kantajansa mukana, kun kummit tai sukulaiset voivat ostaa siihen helmen kerrallaan. Monilta valmistajilta ostettuihin koruihin voi myös kaiverruttaa haluamansa symbolin tai tekstin.
5. Studiovalokuvaus
Vauvasta ei voi olla liikaa valokuvia. Valokuvauslahjakortti on ristiäislahja, josta jää parhaimmillaan ikuinen muisto. Ammattilaisen sommittelema ja kuvaama otos päätyy usein kehyksiin ja seinälle asti.
Vauvan valokuvaus – Näillä vinkeillä onnistut!
6. Vuodevaatteet tai unipussi vauvalle
Vauvan vuodevaatteissa tärkeintä on laadukas, ihoa ärsyttämätön materiaali ja saajalle sopiva kuosi. Uni- tai kapalopussi saattaa rauhoittaa levottomasti nukkuvaa vauvaa.
7. Klassikkolelut
Suloiset vauvanlelut eivät aina kestä äidiltä tyttärelle, mutta käyttöikänsä ajan niistä on paljon iloa lapselle. Suosittuja kastelahjoja ovat esimerkiksi Pentikin Halipupu ja luonnonkuminen Sophie la Girafe -puruleluklassikko.
8. Oma tili
Kummi- tai sukulaislapselle avattu tili voi tuntua mielikuvituksettomalta lahjalta, mutta tilille kerätyistä pienistäkin summista kertyy vuosien varrella kunnon potti.
9. Itse tehty ristiäislahja
Anna ristiäislahjaksi osaamistasi! Maalaa taulu, sävellä kappale tai neulo villahaalari talveksi. Ajatuksella askarreltu lahja ei unohdu.
Lue myös:
Ristiäiset – vauvan ensimmäinen juhla
Keskusteluissa: Kastelahja-ideoita – ei perinteisiä lusikoita ja valokuvakehyksiä
Lapsen 1-vuotissynttärit: näin järjestät ikimuistoiset juhlat
Jaa oma kokemuksesi