Vapaa-aika 30.12.2023 Päivitetty 16.01.2024

9-vuotiaasta tuli maailman nuorin professori – ja 3 muuta lasten tekemää käsittämätöntä ennätystä

Oletko kuullut Gregistä, joka pelasti astronauttien hengen tai Louisista, jonka ansiosta sokeat pystyvät nykyään lukemaan? He molemmat olivat lapsia erityisten urotekojensa aikaan.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Lapset ovat rikkoneet useita ennätyksiä. Ne ovat vielä hämmästyttävämpiä kuin aikuisten tekemät, sillä ennätyksiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten moni on pystynyt erityisiin urotekoihin hyvin nuorella iällä.

Andreas Palmaerin ja Fabian Göransonin Lasten ennätyskirjassa (Lasten keskus, 2023) esitellään useita kymmeniä uskomattomia tapauksia. Tässä niistä neljä.

Nuorin Mensan jäsen

Älykkyysosamäärän on oltava älykkyystestin perusteella vähintään 130, jotta on mahdollista pyrkiä Mensan jäseneksi. Vain kaksi prosenttia maailman ihmisistä yltää tähän.

Toisaalta kaikkien ei tarvitse tehdä testiä, jos älykkyyden pystyy osoittamaan muulla tavalla.

Yhdysvaltalainen Kashe Quest oli kaksi vuotta ja neljä kuukautta vanha, kun hän osasi jo tunnistaa kartalta kaikki Yhdysvaltojen 50 osavaltiota sekä lukea kemiallisia kaavoja. Hänestä tuli Mensan kaikkien aikojen nuorin jäsen.

Toiseksi nuorin Mensan jäsen on kolmevuotias englantilainen Haryz Nadzim.

10-vuotias pelasti astronauttien hengen

Olet varmasti kuullut Neil Armstrongista ja Buzz Aldrinista, jotka olivat ensimmäiset ihmiset Kuussa vuonna 1969. Heidän turvallinen paluunsa Maahan oli paljolti 10-vuotiaan Greg Forcen ansiota.

Antenni, jonka avulla avaruuskapseliin oltiin yhteydessä sekä paikannettiin sen sijainti, oli taittunut kotelonsa sisällä. Kenenkään muun käsi ei mahtunut kotelossa olevasta aukosta asettamaan antennia oikeaan asentoon.

Komentokeskuksen johtaja, Gregin isä, keksi, että hänen poikansa käsi voisi juuri ja juuri sopia aukkoon. Hän lähetti autonkuljettajan hakemaan poikansa kodista, jossa lapsi nukkui jo sikeästi, sillä kello oli kymmenen illalla.

Gregin käsivarsi voideltiin, ja hän sai asetettua antennin oikeaan asentoon. Niin komentokeskus sai yhteyden Armstrongin ja Aldrinin kapseliin, jolla he laskeutuivat Tyyneen valtamereen. Gregin ansiosta laskeutumispaikka saatiin paikannettua ja astronautit pääsivät turvallisesti kotiin.

Maailman nuorin kirjoituksen keksijä

Louis Braille syntyi Ranskassa vuonna 1809. Hän sokeutui 3-vuotiaana onnettomuudessa.

Louisia harmitti, kun hänen ystävänsä oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Louis olisi halunnut itsekin hallita samat taidot, mutta tuohon aikaan näkövammaiset eivät edes yleensä käyneet koulua.

Louisin vanhemmat kuitenkin suostuttelivat opettajan ottamaan lapsen kouluun ja lukemaan tälle tehtävät ääneen. Iltaisin vanhemmat auttoivat läksyissä lukemalla ne Louisille ääneen.

Louis kuuli sotilaiden pimeässä käyttämästä kohokirjoituksesta. Tullessaan 14 vuoden ikään hän alkoi kehittää omaa kirjoitusjärjestelmää, jota näkövammaiset voisivat käyttää.

Valitettavasti juuri kukaan ei ymmärtänyt keksinnön nerokkuutta. Louis kuoli 43-vuotiaana saamatta elinaikanaan suurempaa kiitosta, vaikka nykypäivänä lähes kaikki näkövammaiset lukevat Louisin kehittämän pistekirjoituksen avulla.

Maailman nuorin professori

Soborno Bari seurasi tarkasti jo 2-vuotiaana, kun hänen matemaatikkoisänsä kirjoitti taululle lukuja. Sobormo oli hyvin kiinnostunut luvuista ja vaati yhä uudelleen ja uudelleen isäänsä selittämään, mitä luvut ja laskutoimitukset merkitsevät. Isä selitti, uudelleen ja uudelleen.

Pian Soborno alkoi tehdä innokkaasti omia laskutoimituksia ja kokeita. Neljävuotiaana hän sai presidentti Barack Obamalta kannustavan kirjeen.

Yhdeksänvuotiaana hänestä tuli maailman nuorin professori. Soborno on osoittanut julkisesti kiitosta vanhemmilleen, jotka ovat tukeneet häntä omassa erityislahjakkuudessaan.

Lue myös: Nelivuotias Väinö ei osaa itse leikkiä, mutta hän pelaa aikuisten Monopolya ja lukee tekstityksiä ääneen

Lähde: Lasten ennätyskirja, Andreas Palmaer ja Fabian Göranson, Lasten keskus 2023

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X