James-tytär, matka Etelämantereelle ja Rooman keisarien fanitusta – 7 tarinaa julkkislasten nimien taustalla
Jokaisella nimellä on tarina, mutta jotkin tarinat ovat koko maailman tuntemia.
Julkkisten lasten nimet nousevat aika ajoin otsikoihin. Varsinkin ulkomailla monet kuuluisuudet nimeävät lapsiaan niin omaperäisesti, että media kiinnostuu nimien taustasta.
Kokosimme seitsemän tarinaa maailmantähtien lasten nimistä, jotka ovat aikanaan herättäneet huomiota.
Apple
Vuonna 2004 syntynyt Apple Martin on näyttelijä Gwyneth Paltrowin ja Coldplay-yhtyeen laulajan Chris Martinin esikoistytär. Pariskunta on sittemmin eronnut.
Suomeksi Apple-tyttären nimi tarkoittaa omenaa. Tarina kertoo, että nimi olisi ollut alun perin Chris-isän ajatus. Gwyneth Paltrow perusteli nimivalintaa Oprahin haastattelussa toteamalla, että nimi kuulosti hänestä kerta kaikkiaan ihanalta: omenoihin kun liittyy hänen mukaansa mielikuvia suloisuudesta ja hyveellisyydestä.
Nimen tarinasta tunnetaan myös versio, jonka mukaan pariskunta olisi kysynyt lupaa tyttärensä nimeämiseen Appleksi Chris Martinin ohjelmamyyjältä Marty Diamondilta. Diamondilla on myös Apple-niminen tytär, joka on kaimaansa vanhempi.
Aurelia
Metan toimitusjohtaja ja Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on kolmen tyttären isä. Lasten äiti on Priscilla Chan, jonka kanssa Zuckerberg on ollut naimisissa vuodesta 2012.
Tyttärien nimet Maxima, August ja Aurelia ovat ilmeisesti saaneet inspiraationsa antiikin Rooman keisareista. Kuopuksen nimen esikuvana on toiminut Marcus Aurelius, kun taas keskimmäisen tyttären nimi juontaa juurensa keisari Augustukseen. Esikoistytär Maximan nimi voi perustua roomalaiseen sukunimeen Maximus, joka yleisesti ottaen tarkoittaa ’suurinta’ tai ’mahtavinta’.
Blue
Laulaja Beyoncé ja rap-artisti Jay-Z avioituivat vuonna 2008. Pariskunnalla on kolme lasta: vuonna 2012 syntynyt esikoistytär Blue Ivy ja vuonna 2017 syntyneet kaksoset Rumi ja Sir.
Siinä missä Ivy on tavallinen ja vakiintunut nimi, Blue-nimestä ei voi sanoa samaa. Jay-Z paljasti eräässä haastattelussa, että alun perin lapsen nimeksi oli tarkoitus tulla Brooklyn. Ultraäänitutkimusten myötä syntymättömän vauvan lempinimeksi vakiintuikin Blueberry eli mustikka. Lopulta lempinimestä lyhentyi lapsen varsinainen nimi Blue, joka tarkoittaa sinistä.
Brooklyn
Toinenkin julkkispariskunta, David ja Victoria Beckham, ovat mieltyneet Brooklyn-nimeen. He nimesivät esikoispoikansa Brooklyniksi, koska Victoria oli raskauden selviämisen aikaan Yhdysvaltain kiertueella, New Yorkissa Brooklynin kaupunginosassa. Sieltä hän soitti Davidille kertoakseen ilouutiset.
Entisellä huippujalkapalloilijalla ja Spice Girls -tähdellä on yhteensä neljä lasta: kolme poikaa ja tyttö Harper, joka on katraan nuorin. Väitetysti tytär on nimetty yhdysvaltalaiskirjailija Harper Leen mukaan. Leen teos Kuin surmaisi satakielen (1960) on ilmeisesti Victoria-äidin suosikkiromaani.
James
Näyttelijäpariskunta Blake Lively ja Ryan Reynolds ovat neljän tyttären vanhemmat. Pari on ollut naimisissa vuodesta 2012.
Vuonna 2014 syntynyt esikoistytär James sai nimensä Ryan Reynoldsin isoisän mukaan. Isoisä menehtyi pian vauvan syntymän jälkeen, joten nimivalinta tuntui tuoreiden vanhempien mielestä oikealta.
Lyra
Laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran ja hänen vaimonsa Cherry Seaborn ovat kahden tyttären, Lyran ja Jupiterin, vanhemmat.
Esikoisen koko nimi on Lyra Antarctica. Sheeran on perustellut nimen valintaa siten, että pariskunta halusi lapselleen yhtä uniikin nimen kuin Cherry-äidillä. Toinen nimi Antarctica sai inspiraationsa Etelämantereen-matkasta, jonka vanhemmat tekivät hieman ennen raskauden alkamista. Paikka teki heihin nähtävästi suuren vaikutuksen!
X Æ A-Xii
Teslan toimitusjohtajalla ja viestipalvelu X:n (ent. Twitter) omistajalla Elon Muskilla on 11 lasta kolmen eri naisen kanssa. Viime vuosina Muskin ja hänen entisen kumppaninsa, muusikko Grimesin lasten omintakeiset nimet ovat nousseet otsikoihin.
Ex-pariskunnalla on kolme lasta: tammikuussa 2020 syntynyt X Æ A-Xii, joulukuussa 2021 syntynyt Exa Dark Sideræl ja vuonna 2022 syntynyt Techno Mechanicus. Kaksi nuorinta lasta ovat syntyneet sijaissynnyttäjän avulla. Nuorimmaisen syntymä pysyi pitkään piilossa julkisuudelta, koska tieto tuli julki vasta syyskuussa 2023.
Grimes on selittänyt, että X Æ A-Xii-pojan nimeen liittyy paljon henkilökohtaisia merkityksiä. X tarkoittaa tuntematonta muuttujaa. Sen sijaan Æ edustaa Grimesin näkemystä siitä, miten ”rakkauden ja/tai tekoälyn” voisi tavata haltiakielellä. Nimen loppuosa, A-Xii, on kunnianosoitus ex-pariskunnan suosikkilentoalukselle, Lockheed A-12:lle.
Vanhempien toiveissa alun perin oli, että nimen kirjoitusasu olisi X Æ A-12, mutta sitä Kalifornian laki ei sallinut.
Lähde: People, PureWow
Jaa oma kokemuksesi